25 päivää Ukrainan vihollisuuksien puhkeamisen jälkeen noin 7 000 ihmistä on pidätetty sodanvastaisissa mielenosoituksissa Venäjällä, jonka väkiluku on noin 145 miljoonaa. Numeroiden valossa on helppo uskoa kansan seisovan Putinin Ukrainassa käymän sodan takana. Tämä ei kuitenkaan ole täysin totta.
Venäjän Ukrainassa hyökkäävien joukkojen heikosta motivaatiosta on uutisoitu paljon. Maaliskuun alussa maan puolustusministeriö myönsi, että rintamalle on lähetetty myös nuoria varussotilaita. Julkisessa keskustelussa on myös epäilty Venäjän tapattavan tarkoituksella vähemmistökansallisuuksiaan sodassa. Keitä hyökkääjät ovat?
Viha on suhteellisen vaikeasti määriteltävissä oleva psykologinen tunne. Aion kuitenkin tässä pääkirjoituksessa yrittää tarkastella ainakin joitakin sen osatekijöitä. Otavan ensyklopedian mukaan viha liittyy aina yksilön kokemaan epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen. Olemme saaneet tätä kirjoitettaessa vastikään kuulla, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Venäjän valtion ja sen armeijan nähdään olevan pitkälti presidentti Vladimir Putinin henkilökohtaisessa ohjauksessa.
Useiden vuosikymmenten ajan suomalainen rauhanliike on vastustanut Suomen NATO-jäsenyyttä, kannattanut asevientirajoituksia sotaa käyviin maihin ja tukenut aseistakieltäytymistä meillä ja muualla.
Venäjän hyökkäyksen alettua Ukrainassa suomalaisilla on sanottu aktivoituneen jonkinlainen jopa geneettinen, uinuva muisto menneestä tragediasta: talvisodasta 1939 Venäjän hyökkäystä vastaan. Pitäisin tätä ennemmin ehdollistumana, mutta ilmiön tarkka olemus ei ole tässä välttämätöntä määrittää. On herätty muistamaan "kansa taisteli" -tyyppistä militaristista kuvastoa. Miten on mahdollista, että samaan aikaan kun yhtenäinen kansa oli väitetysti yhtenäisempi kuin koskaan, suomalainen aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen teloitettiin rintamalla suomalaisten toimesta?
Tämän Antimilitaristin teemana ovat sodan syyt. Tieteellisesti ajateltuna syyt ovat kausaalisia tekijöitä, jotka ajallisesti edeltävät niiden vaikutusta. Monesti käytännön tasolla joudumme katsomaan maailmaa, joka on jo ajautunut sotaan – tällöin konfliktien liennytys tulee tarpeeseen. Pidemmällä tähtäimellä meidän on kuitenkin välttämätöntä tarkastella sotien syitä: jos juurisyitä ei poisteta, aina uusia sotia ilmenee.
Hallituksen päätös lopettaa uusien Turkkiin kohdistuvien asevientilupien myöntäminen on hyvä alku, mutta se ei lopeta kaikkea asevientiä Turkkiin. Suomen tulee perua myös aiemmin myöntämänsä vientiluvat, kuten Ruotsi on jo tehnyt, ja toimia EU:n täydellisen Turkkiin kohdistuvan asevientikiellon puolesta. Parhaiten tämä toteutuu sitovalla EU-päätöksellä.
Sota on kiinteä osa ihmiskunnan historiaa. Kuitenkaan sota ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys, vaan vallanpitäjien, johtajien ja väkivallan lietsojien on vuosituhannesta toiseen täytynyt tavalla tai toisella hankkia hallittujen suostumus sodankäynnille. Kuinka tässä on onnistuttu ja, mikä tärkeintä, epäonnistuttu?