Resurssien reilumpi jako vähentäisi merkittävästi sodan uhkaa

Tämän Antimilitaristin teemana ovat sodan syyt. Tieteellisesti ajateltuna syyt ovat kausaalisia tekijöitä, jotka ajallisesti edeltävät niiden vaikutusta. Monesti käytännön tasolla joudumme katsomaan maailmaa, joka on jo ajautunut sotaan – tällöin konfliktien liennytys tulee tarpeeseen. Pidemmällä tähtäimellä meidän on kuitenkin välttämätöntä tarkastella sotien syitä: jos juurisyitä ei poisteta, aina uusia sotia ilmenee.

YK:n ympäristöohjelman raportin (2015) mukaan vuosina 1950–2010 vähintään 40 prosenttia valtioiden välisistä konflikteista linkittyi luonnonvarojen hallintaan. Luonnonvaroilla on rooli myös konfliktien rahoituksessa: raportissa käydään läpi 18 väkivaltaista konfliktia vuoden 1990 jälkeen, joita on rahoitettu luonnonvarojen taloudellisen hyödyntämisen avulla. Suoraan luonnonvaroihin liittyvillä konflikteilla on myös erityisen korkea riski leimahtaa uudelleen rauhansopimusta seuraavien viiden vuoden aikana.

Myös köyhyyden ja nälän yhteyttä erityisesti valtioiden sisäisiin konflikteihin on tutkittu paljon. Mitä pitäisi ajatella vaikkapa siitä, että Suomen sisällissotaa edeltävänä vuotena tuontivilja oli Venäjän romahtaessa kriisiytynyt ja kotimaiset sadot monin paikoin epäonnistuneet? Esko Varhon jutussa Ylelle (2018) kerrottiin, kuinka kesällä 1917 nälkäiset kaupunkilaiset ryöstelivät ruokavarastoja, ja suurta vihaa tunnettiin ruokaa hamstranneita ja sillä taloudellista kiskontaa harjoittaneita kohtaan. Työttömyysturvaa ei ollut. Punaisten ja valkoisten suosio asettui monin paikoin sen mukaan, kuinka moni alueella omisti itse viljelysmaata. Muutamia vuosia sitten YK:n turvallisuusneuvosto päätti viimein yksimielisesti tuomita nälkiinnyttämisen ja ruokaturvan estämisen sodankäynnin välineinä.

Oli sodan lopputulos mikä tahansa, se yleensä johtaa jonkinlaiseen järjestykseen luonnonvarojen jakamisessa. Mikäli näin on, eikö lopputulos voitaisi etukäteen päätellä ja suoraan toteuttaa siitä seuraava luonnonvarojen jako? Onko yhtään ihmistä, jonka mielestä aseellinen konflikti olisi paras tapa päättää resurssien jaosta? Kysymys on kuitenkin siitä, että väkivalloin muodostettu järjestys on usein hyvin epäreilu. Sen jälkeen kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, Etelä-Irakin öljykenttien omistus on muuttunut. Kesäkuussa 2008, viisi vuotta hyökkäyksen jälkeen, Irakin öljykentät avautuivat ensi kertaa ulkomaisille yhtiöille. Toukokuussa 2021 Irak osti Yhdysvaltalaiselta ExxonMobililta 350 miljoonan dollarin osuuden Etelä-Irakissa sijaitsevasta West Qurnan öljykentästä.
Myös Afganistaniin, josta Yhdysvallat hiljattain ilmoitti vetäytyvänsä, liittyy merkittäviä taloudellisia intressejä. Tässä lehdessä muun muassa valtiotieteiden kandidaatti Tuomas Hallamaa kirjoittaa sodankäynnin ja talouden tiiviistä historiallisesta yhteydestä.

Vuonna 1893 Yhdysvalloissa oli vaikea talouskriisi, ja nälkäiset työttömät mellakoivat New Yorkissa. Tunnettu anarkisti ja varhainen feministi Emma Goldman puhui tuolloin nälkäiselle työttömien joukolle: "Pyytäkää työtä. Jos teille ei anneta työtä, pyytäkää leipää. Jos teiltä kielletään molemmat, ottakaa leipä." En tiedä, onko Goldmanin sanoista varsinaisesti moraaliseksi ohjenuoraksi, mutta ne kuvaavat hyvin sitä, kuinka työtön ja nälkäinen ihminen on lopulta alttiimpi radikaaleille toimenpiteille korjatakseen välittömän ongelmansa. Käänteisesti ajatellen sitaatista voidaan johtaa myös ajatus paremmasta maailmasta. Jos kaikille maapallon asukkaille annetaan oikeus riittävään ruokaan ja riittävään toimeentuloon, tulevien sotien uhka maailmassa vähenee merkittävästi. Tässä tehtävässä maapallon rikkaimpien kannattaa toimia määrätietoisesti – jos ei muiden, niin jo oman etunsakin vuoksi. •

TEKSTI: Kasper Kotisaari
KUVA: Antti Avarre