“Aina kun sotaan on päädytty, jotain on jo tehty väärin”, kirjoittaa Tampereen yliopiston emeritustutkija Unto Vesa. Kirjan julkistustilaisuudessa 28.10.2022 hän toteaa, että edellisen kerran maailmassa oli yhtä kiperä tilanne Kuuban kriisin aikaan 1962. Rauhan- ja kansainvälisen politiikan tutkija on yksi “Ukrainan sota ja maailma sen jälkeen”-kirjan yhdestätoista kirjoittajasta.
Monitieteinen rauhantutkimus selvittää sotien syitä ja rauhan edellytyksiä. Historiantutkija Christopher Clark kuvasi tietä ensimmäiseen maailmansotaan unissakävelyksi. Ajaudutaanko sotiin, vai aloitetaanko ne “strategisen suunnitelman pohjalta”, ”rationaalisesti punniten”?
Mitkä ovat sotien rakenteelliset taustatekijät? Kun Sa- rajevon laukaukset eivät olleet ensimmäisen maailman- sodan alkusyy, oliko sellainen päättäjien luonne, “heidän valtakuntiensa epädemokraattiset järjestelmät”, siirtomaa- kilpailu, alueet, resurssit? Yleistäen “sotia käydään vallasta, alueista, intresseistä ja identiteeteistä”.
Sotia ei enää julisteta, koska “sodan aloittaminen, hyökkäyssota, on kansainvälisessä oikeudessa kielletty”. Siksi Ukrainassa aloitettiin “rajoitettu sotilaallistekninen operaatio”, käytännössä laajamittainen hyökkäyssota itsenäistä valtiota vastaan.
Vaikka rajan yli vyöryminen on kielletty ja hyökkäys on rikos, silti näin vain tapahtuu. Hyökkääjämaan presidentti kieltää puheessaan vihollisvaltion ja kansan olemassaolon sekä identiteetin. “Vaikka Venäjä [...] saavuttaisi alueelli- sia tavoitteitaan [...] on alusta alkaen ollut selvää, että Ukraina on voittanut sodan moraalisesti ja poliittisesti”, Vesa kirjoittaa.
RAUHANOMAINEN RINNAKKAISELO JA YHTEISTYÖVARAINEN KEHITYS
Rauhantutkimus kysyy, mitä olisi kenties tapahtunut, jos jonakin hetkenä ajassa taaksepäin olisi toimittu toisin. Historia ei mitenkään toista itseään deterministisesti, vaan tapahtumien kulku “riippuu ratkaisevasti ihmisten päätöksistä, valinnoista ja toiminnoista seurauksineen”. Vesa tarkastelee vaihtoehtoista historiaa kylmän sodan ajan opetuksien valossa. Gorbatsovin ja Reaganin yhteisymmärrys 1980-luvun puolivälissä pyöritti maailmaa Saksan yhdistymiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen – uuden maailmanjärjestyksen rakentumiseen. 1990-luvun Venäjän näkemyksen mukaan Gorbatsovin, Shevardnadzen ja Jeltsinin politiikalla oli myös liennytykseen merkittävä osa.
Varsovan liitto lopetettiin, NATO jäi henkiin. Millainen olisi nykyisyys, jos sekin olisi lopetettu, tai jatkanut kehitettynä ETYJ-alueen turvallisuusorganisaationa, Vesa spekuloi. “Silloin ei olisi syntynyt kylmän sodan jälkeiseen maailmaan jakolinjaa”, jossa ovat vastakkain Yhdysvallat, NATO ja länsi versus Venäjä.
Vuoden 1975 ETYK-kokous nojasi rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. EU:n yhteistyöohjelmat sen ulkopuolisten valtioiden kanssa olivat myönteistä kehitystä. Oliko Naton kumppanuusohjelma sittenkään niin myönteinen kuin kirjoittaja sen tuntuu näkevän? “Olisiko Euroopan turvallisuustilanne tänään erilainen, jos olisi noudatettu realistien neuvoja eikä aloitettu Naton laajentamista”?
Olisiko tasavertaisempi yhteistyöpolitiikka Venäjän – jossa elää vanha, kauan ennen Putinia syntynyt narratiivi valtakunnan saartamisesta, sortamisesta ja uhkaamisesta – kanssa vaikuttanut sodan välttämiseen? Olisiko diplomatialla ennen sodan alkua ollut vielä mahdollisuuksia – vai oliko Putinin ja Lavrovin diplomatia ja dialogi läntisten johtajian kanssa “vain hämäystä ja sotasuunnitelmien peittelyä”?
Nyt tuo vuosituhannen alussa vielä yhteistyöhaluinen, New York Timesiin demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolus- tavan artikkelin kirjoittanut presidentti on se nurkkaan saarrettu, joka “esittää valheita toisensa perään sodan oikeuttamiseksi”.
“Ukrainan sodan lopettamiseksi harjoitetussa pakote- politiikassa on tehty myös virheitä, joiden korjaaminen voi viedä vuosia”. Voidaanko rauhaan ylipäätään pakottaa “rankaisemalla Venäjää, sen päättäjiä ja kansaa Putinin aloittamasta sodasta eli eristämällä Venäjä ja katkaisemalla siihen lähes kaikki suhteet”?
“Preventiivisyyden kulttuurilla pitää olla keskeinen sija rauhanajattelussa”, Vesa siteeraa Kofi Annania.
Voimakkaimpien pakotteiden toteutuminen ja Länsi-Euroopan maiden voimakas riippuvuus Venäjän toimittamasta energiasta vetävät intressejä eri suuntiin. “Energiavirtojen katkaisemisen vaikeus ja hitaus osoittaa havainnollisesti myös, miten keskinäisrippuvuus toimii: länsi tarvitsee Venäjää ja Venäjä länttä”.
KOMMUNIKAATIO VIE KESTÄVÄÄN RAUHAAN
Psykologi ja emeritaprofessori Raija-Leena Punamäki käsittelee rauhan mahdollisuutta traumaattisten sotakokemusten valossa, ja kuvaa kuinka “pelon ja vihan tunteet ja historian muistelu toimivat sotilaallistumisen rakennusaineina”. ”Suomalaisia on valmistettu Nato-jäsenyyteen historian mielikuvilla, isovanhempien sotakertomuksilla”. Ukrainan “siviilien vaino, kärsimys ja verilöylyt ovat kuvastoa [...] joka poikkeaa yksityiskohtaisuudessaan ja laajudessaan aikaisempien sotien kuvajournalismista”. Aiemmat “täsmäaseiden tähtäimet”, “sotasankarit ja uuden sotatekniikan hehkutus” ovat korvautuneet muun muassa lasten haastatteluilla. Suomalaisten vanhempien on pitänyt vastata lasten kysymykseen, “tuleeko Suomeen sota”.
Sodan mahdollisuutta pidetään railakkaan vastuuttomasti yllä militarismin kaappamassa mielikuvamaailmassa. 30.11.2022 YLE:n alueuutisissa esiteltiin pitkään Itä- keskuksen uimahallin muuttumista tarvittaessa nopeasti pommeilta ja ydinsäteilyltä suojaavaksi väestönsuojaksi. Sotilaskommentattorit dominoivat mediassa.
Palestiinalainen tutkimus “osoitti vanhempien ylisukupolvisten traumakertomusten sisältöjen olevan tärkeitä lasten mielenterveyden kannalta”. Tunneilmaisuja, sekä sodan, miehityksen ja menetysten merkitysten pohdintaa sisältäneet keskustelut sekä “yritys ymmärtää vihollista sekä etsiä tulevaisuuden ratkaisuja olivat yhteydessä lasten alhaisempaan traumaperäiseen stressiin”.
“Median esittämät neuvot eivät sisällä ajatusta puhua lapselle rauhasta, naapurisovusta, ihmisten kyvystä nousta vihan ja vainon vastustajiksi”. “Sotaisuuden ja natolaisen ylemmyyden lietsominen estää vanhempia aidosti pohtimasta sotapelon ja sotavihan olemusta ja haltuunottoa”.
Punamäen mukaan Natoon liittymisen keväänä 2022 media ja päättäjät “loivat kokemuksellisen sotatilan. Perustelut noudattivat sotapropagandan periaatteita, kuten vihollisen täydellinen pahuus ja omien puhdas ihanteelisuus, vierauden pelko ja historian uudelleenkirjoitus”. Viime mainittua edusti – sattumoisin yksipuolisen NATO-keskustelun aikaan sijoitettu, ylimainostettu - Kylmän sodan Suomi -sarja. Siinä tallattiin maanrakoon ystävälliset suhteet Neuvostoliittoon, niitattiin Ben Zyskowicz etunenässä YYA-sukupolven maailmankatsomus, johon kuului muun muassa laaja rauhanliike.
Punamäki peräänkuuluttaa median käsittelyyn ihmis- ten “historiallisia, poliittisia ja ideologisia kokemuksia. Siis myös rauhanliikkeen, työväenluokan ja toisinajattelijoiden historiaa sotasankaruuden lisäksi”.
Ukrainan sodan ja Nato-vöyhötyksen tiimellyksessä unohdettiin ilmastonmuutoksen hidastamistoimet ja “sotateollisuus sai erityisaseman, ikään kuin rauha ei olisi tulevaisuudessakaan vaihtoehto”.
HILJAINEN UHRI - VEDEN, ILMAN JA MAAN SAASTUMINEN
Ukrainassa massiivinen sotimisen aiheuttama saastuminen ja tuho yhdistyy maan raskaan teollisuuden, etenkin hiili- ja terästeollisuuden, ympäristöongelmiin. Rauhan- ja konfliktintutkimuksen professori Tarja Väyrynen kartoittaa mahdollisuuksia siirtyä sodan ekologiasta rauhan ekologiaan. Ekosysteemien tuho, “hidas väkivalta”, tuottaa “näkymätöntä kärsimystä erityisesti [...] yhteiskuntien marginaalissa oleville väestönosille”. Ympäristökonfliktit voivat aiheuttaa “väkivaltaista kamppailua luonnovaroista ja niiden hallinnasta”.
YK:n piirissä onkin kehitelty ”ympäristömurhan” (ecocide) käsitettä, “johon on nyt uudella tavalla liitetty vastuukysymykset. Tarkoituksena on saattaa ympäristörikosten tekijät myös oikeudelliseen vastuuseen”.
“Konfliktimineraaleilla”, esim. kassiteriitti, volframi ja koltaani, “on laittomat markkinat, ja niillä rahoitetaan usein aseellisten ryhmien toimintaa sekä korruptoituneen eliitin valtaa”. Kännyköidemme koltaanista 95% kaivetaan Kongon demokraattisessa tasavallassa. “Länsimaiset kulutustottumukset ja suuryritykset edesauttavat luonnonvaroihin liittyvien aseellisten konfliktien jatkumista”.
Rauhan ekologiaan liittyvät ajatukset ja järjestelyt oikeudellisesta ja kuluttajan vastuusta sekä muun muassa naisten roolin parantamisesta eivät riitä. “Ne eivät pyri muuttamaan ihmisen luontosuhdetta, jossa ihminen nähdään luonnon ulkopuolella olevaksi suvereeniksi toimijaksi”.
Väyrysen siteeraaman Val Plumwoodin mukaan luonto tulee määritellyksi terra nullukseksi: “resurssiksi, jolla ei ole omaa tarkoitusta ja merkitystä”, vaan se “odottaa tullakseen järjen avulla valjastetuksi ja muokatuksi”. Tätä kirjoitettaessa Suomen hallitus on kriisissä ilmastonmuutostekojen ja metsien yksityisomistusoikeuksien takia. Tutkijat puhuvatkin jo kapitaloseenista, kapitalismin aikakaudesta. Talousjärjestelmän sisältämä voiton tavoittelu on ristiriidassa vaadittavien ilmastotekojen toteutumisen kanssa. Kulutuksen määrä ja mahdollisuus päättää luonnonvarojen käytöstä vaihtelevat luokka-aseman mukaan.
“Ihmisten vaikutus luontoon ei ole kaikkialla samanlaista”. Uudessa feministisessä materialismissa “painotetaan, että se, jota pidämme materiana – esimerkiksi mineraalit, vesi, puu – voi olla toimijana monimutkaisessa elävän ja elottoman prosessissa”.
“Alkuperäiskansat eivät ole koskaan unohtaneet sitä, että muutkin olevat kuin ihminen ovat toimijoita sosiaalisissa suhteissa” (Kim Tall Bear). “Ympäristö nähdään ihmisen kanssa tiiviissä vuorovaikutuksessa olevaksi kokonaisuudeksi, joka on viime kädessä jakamaton ja sidoksissa ihmiskunnan hyvään elämään ja rauhaan”.
LOPUKSI
Ukrainan sota ja maailma sen jälkeen -kirja avaa laajan ja terveellisen näkökulman rauhaan etenemisen edellytyksistä. Se on ajankohtainen, monipuolinen esitys vähintäänkin historiallisen, juridisen, politiikan tutkimuksen, sosiaalipolitiikan, psykologian, nyky- ja mediakulttuurin sekä kirjallisuudentutkimuksen lähtökohdista.
TEKSTI: KIKKA RYTKÖNEN
KUVA: VASTAPAINO / KIKKA RYTKÖNEN