NICK BUXTON JA BEN HAYES (TOIM.): ILMASTONMUUTOKSEN VOITTAJAT JA HÄVIÄJÄT – SOTATEOLLISUUS JA SUURYHTIÖT MUOVAAVAT LÄMPENEVÄÄ EPÄTASA-ARVON MAAILMAA. LIKE 2016. 399 SIVUA.
Nykyisen tieteellisen konsensuksen mukaan ilmastonmuutos on paitsi tosiasia myös vakava uhka maapallon ekosysteemeille ja ihmiskunnalle. Ihmisten aikaansaamaa ilmastonmuutosta voidaan pitää jopa aikakautemme suurimpana ongelmana. Nick Buxtonin ja Ben Hayesin toimittama teos Ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät lähestyy aihetta yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta.
Yhteiskuntakriittinen ja järjestelmätason ongelmiin keskittyvä näkökulma on paikallaan, sillä monesti julkisessa keskustelussa moraalinen vastuu ilmastonmuutoksesta sysätään yksittäisten kuluttajien harteille. 1700-luvulla väestötieteilijä Thoman Malthus esitti pessimistisen ennustuksen, jonka mukaan jatkuva eksponentiaalinen väestönkasvu tulee johtamaan ruuan loppumiseen; samaan sävyyn ympäristöongelmat nähdään ihmisten liian suuresta määrästä ja liian korkeasta elintasosta johtuviksi. Ilmastonmuutos on kuitenkin monimutkaisempi ilmiö, johon liittyy myös paljon sellaista, mikä on kuluttajien kontrollin ulkopuolella.
Eräs näistä asioista on asevarustelun ja ilmastonmuutoksen välinen yhteys. Asevarustelu ja sotateollinen kompleksi on eräs ilmastonmuutoksen aiheuttajista. Näin ollen ilmastonmuutokseen liittyy myös antimilitaristisen liikkeen kannalta tärkeitä kysymyksiä. Ihmiskunnalla ei oikeastaan ole varaa nykyisen kaltaiseen asevarusteluun, sillä se kuormittaa ympäristöä liikaa.
Valitettavasti asiaan liittyy kiero takaisinkytkentä, sillä ilmastonmuutoksen aiheuttama resurssien niukkeneminen voi tulevaisuudessa luoda pohjaa uusille konflikteille. Tällöin taas voi syntyä poliittista painetta asevarustelulle, mikä taas lisää ympäristökuormitusta entisestään. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan tuhoisaan noidankehään. Eräs teoksen keskeinen viesti on siinä, ettei ihmiskunnalla ole varaa juuttua vastakkainasetteluun tai pelon lietsontaan.
Ilmastonmuutos on viime kädessä seurausta kasvuhakuisesta kapitalistisesta järjestelmästä ja sille ominaisesta laajamittaisesta fossiilienergian hyödyntämisestä. Kehittyneen teknologian ja ylituotannon synnyttämiä ongelmia yritetään kuitenkin paradoksaalisesti ratkaista uudella teknologialla: sen sijaan että päästöjä vähennettäisiin, yritetään ilmastoon vaikuttaa jopa aktiivisen ilmastonmuokkauksen avulla.
Yläilmakehään levitetty rikkihappo tuskin voi pysäyttää ilmastonmuutosta tai pestä pois kapitalismin syntejä. Ideana se kuitenkin osoittaa sen, miten kapitalistisessa taloudessa myös ympäristökriisit kyetään tuotteistamaan voitonteon välineiksi. Ilmastonmuutos voi myös tuottaa paikallisia hyötyjiä, mikä lisää epätasa-arvoisuutta entisestään. Suomessa esimerkiksi Anne Berner on nähnyt ilmastonmuutoksessa myös hyviä puolia ja uusia mahdollisuuksia.
Vaikka teoksen sivuilla maalaillaan synkkiäkin uhkakuvia, syntyy vaikutelma, että kirjoittajat ovat paikoin jopa liian optimistisia. Rivien välistä välittyy toisinaan idealistinen usko siihen, että asiat järjestyvät, kunhan vain paha yhtiövalta ja asevarustelu saadaan aisoihin.
Ilmastonmuutos on kuitenkin asia, joka tuskin ratkeaa yksittäisellä taikatempulla. Vallitsevaan elämäntapaan joudutaan tekemään suuria muutoksia. Eivätkä kaikki tarvittavat muutokset liene yhtä mukavia kuin asevarustelun ja vastakkainasettelun vähentäminen.
Joka tapauksessa kirjan ehdottomana ansiona on ilmastonmuutoskeskustelussa toisinaan kummittelevan malthusilaisen kertomuksen kyseenalaistaminen. Ihmiskunnan on kohdattava globaalit ongelmat nykyistä solidaarisemmin.
JUUSO KOPONEN
Kuva: Like Kustannus
