PONTUS PUROKURU:
TÄYSIN AUTOMATISOITU
AVARUUSHOMOLUKSUSKOMMUNISMI.
KOSMOS 2018. 296 SIVUA.
Toimittaja Pontus Purokurun kirja Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi lukeutuu viime vuoden mielenkiintoisimpiin suomenkielisiin kirjoihin. Purokurun ajattelu on oivaltavaa ja uusia näkökulmia avaavaa. Teoksen ilmeisenä tarkoituksena on haastaa luutuneita ja aikansa eläneitä ajattelutapoja. Erityisen tervetullutta on hyökkäys suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa työn kulttia vastaan.
Välillä Purokurun painotukset ovat hieman sekavia ja utopistisia. Esimerkiksi teoksen nimikkoesseen ydinajatuksena on kapitalismin kumoaminen erittäin anteliaan perustulon avulla. Tällöin kenenkään ei olisi pakko tehdä ikäviä ja raskaita töitä, jolloin ne olisi pakko automatisoida. Näin perustulo voisi toimia porttina kommunismiin.
Ajatus on viekoitteleva, mutta kallistuisin silti pitämään sitä käytännöstä irtautuneena fantasiointina. Työ voidaan kehittyneemmässä yhteiskunnassa organisoida paremmin, mutta työstä itsestään ei päästä eroon. Työn edustama välttämättömyyden valtakunta on ja pysyy. Lisäksi perustulo toteutunee ihmisiä töihin patistavana kokoomusversiona.
Jos ikävistä töistä eroon pääseminen olisi teknologisesti mahdollista, sen hinta tulisi olemaan ympäristön näkökulmasta niin kova, että nopeasti voisi tulla kapitalismiakin ikävä. Tältä kannalta Purokurun viittaukset ympäristöfilosofi Tere Vadéniin vaikuttavat vähän päälle liimatuilta. Tavoitteleeko Purokuru lopulta vain universalisoitua ja viherpestyä porvarillista kulutuskulttuuria ilman kapitalismia?
MIELIKUVITUS ON MAHDOLLISUUDEN ALUETTA
Karl Marx painotti aikanaan sitä, miten täydellisesti kulutus riippuu tuotannosta ja tuotantotavasta. Kulutus ei ole muusta elämästä irrallinen saareke, vaan täysin tuotantoprosessin määrittämä. Ei ole mielekästä kuvitella, että kapitalistisesta järjestelmästä olisi mahdollista tai edes toivottavaa pelastaa juuri nykyinen ylemmän keskiluokan kerskakulutus. Tuotantoa ja kulutusta on yksinkertaisesti pakko vähentää rajusti. Itse aloittaisin sotateollisuuden hallitulla alasajolla.
Purokuru haluaisi pitää kiinni elintasosta, jonka kapitalismi mahdollistaa hyväosaisille. Ehkä voisi todeta, kuten eräässä neuvostoliittolaisessa kirjassa todettiin Platonin Valtiosta, että tässä on käsillä taantumuksellinen ja elitistinen utopia kulutukselle perustuvasta kommunismista. Samppanjaa ja luksusta kaikille! On kyllä totta, että suuri osa niukkuudesta on keinotekoista ja yhteiskunnallisesti tuotettua kuten Purokuru painottaa. Toisaalta samalla on myös totta, että maapallon resurssit todella ovat rajallisia.
Automaation mahdollisuuksia pohti aikanaan jo filosofi Aristoteles. Hän päätyi ajatukseen, jonka mukaan orjia ei tarvittaisi, jos kaikki toimisi itsekseen. Silloin jokainen voisi elää vapaan kreikkalaisen miehen arvoista elämää. Aristoteles näki automaation hypoteettisena vastauksena orjuuden ongelmiin, ja Purokuru näkee automaation ja perustulon ajankohtaisina vastauksina palkkatyön ongelmiin.
Kärjistetysti muotoiltuna Purokuru ajattelee, että jos kaikki toimisi itsekseen, jokainen voisi olla vasemmistolainen intellektuelli, pelata kymmeniä tietokonepelejä vuodessa ja juoda samppanjaa aamuin illoin. Vallitsisi leppoisa ilmapiiri, jota jo Marx ja Engels maalailivat eräässä Saksalaisen ideologian tunnetussa kohdassa. Suurimpana ongelmana ei ehkä ole työ itsessään, vaan se tapa, jolla työ on yhteiskunnassa organisoitu. Yhteiskunnassa tarvittavan työn voisi jakaa ja organisoida mielekkäämmällä tavalla. Siksi yhteiskunnallinen kamppailu työajasta, työehdoista ja nykyistä huomattavasti alhaisemmasta eläkeiästä ovat ensiarvoisen tärkeitä.
Purokurun kirjan suurin anti tälle kamppailulle on se tapa, jolla hän siirtää vallitsevaa työn kulttia kyseenalaistamalla tolkullisempaan suuntaan niin kutsuttua Overtonin ikkunaa eli käsitystä mahdollisen ja mahdottoman rajoista. Kuten Purokuru toteaa, poliittisia kamppailuja käydään myös mielikuvituksessa, sillä mielikuvitus on mahdollisuuden aluetta. Tällä hetkellä tilanteessa on parannettavaa, sillä kapitalismille ei useinkaan näy realistisia vaihtoehtoja. Kenties myös Purokurun kirjan ajoittainen ärsyttävyys on vain merkki porvarillisen hegemonian voimakkuudesta.
VOIKO UUSLIBERALISMIA PAETA?
Purokurun pohdinnat uusliberalistisen ajan hengen vaikutuksesta yksilösubjektiviteetin muotoutumiseen ovat erit-
täin kiinnostavia. Purokurun mukaan uusliberalismi näkyy yhä voimakkaammin ihmisten käyttäytymisessä. Uusliberalismia moittiessaankin ihmiset toimivat yhä enenevissä määrin sen ihanteiden mukaisesti. Pyyteetön sosiaalinen kanssakäyminen korvautuu ammatillisesti motivoituneella verkostoitumisella ja cv muuttuu elämää itseään arvokkaammaksi. Ihmisistä tulee yhä enemmän sellaisia kuin uusliberalismi edellyttää. Purokuru ei jostain syystä pidä ideologian käsitteestä, mutta juuri Purokurun kuvailemalla tavalla ideologia monesti toimii: tiedostamattomasti ja ikään kuin huomaamatta.
Mutta missä määrin Purokurun väite uusliberalistisesta elämän ja cv:n yhdentymisestä ja työlle elämisestä vapaa-ajallakin todellisuudessa pitää paikkansa? Väittäisin että Purokurun näkemys on jollain tapaa vinoutunut. Toimittajan työssä verkostoituminen on elinehto, mutta näin asia lienee ollut aina. Mutta onko vaikkapa automekaanikolla, roskakuskilla tai sairaanhoitajalla sama tilanne? Vaikuttaa siltä, että Purokuru sekoittaa oman erityisen yhteiskunnallisen asemansa ja paikkansa jonkinlaiseen yleisempään "ajan henkeen".
Purokuru kertoo kohdanneensa bileissä miehen, joka oli luonnehtinut nykyisiä kolmekymppisiä cv-sukupolveksi. Itse taas juttelin kerran baarissa erään kattoremonttimyyjän kanssa. Hän kertoi työnsä olevan täyttä paskaa, suoranaista mummojen huijaamista, jota ei oikeastaan huvita vapaa-ajalla sen ihmeemmin miettiä. Eikä hän sitä sen enempää miettinytkään, vaan keskittyi juomaan olutta. Suurelle osalle ihmisistä elämä ei edelleenkään ole pelkkää cv-klinikkaa eivätkä työt erityisemmin tule vapaa-ajalle. Kenties uusliberalismista voisi kieltäytyä myös menemällä sopivalle linjalle ammattikouluun, mutta tätä vaihtoehtoa Purokuru ei huomioi.
Antimilitarismin kannalta kiinnostavia ovat Purokurun pohdinnat asevelvollisuusarmeijan ja yhteiskunnassa vallitsevan väkivallan määrän suhteesta sekä tietysti myös fasismia koskevat huomiot. Kuten Purokuru toteaa, ei välttämättä ole sattumaa, että vankan asevelvollisuuden linnakkeena pidetty Suomi on EU:n kärkisijoilla myös väkivaltatilastoissa. Onneksi armeijasta on helpompi kieltäytyä kuin uusliberalismista. Lisäksi Lapinjärvellä voi tutustua mukaviin kavereihin ja verkostoitua.
Purokurun kirjasta löytyy myös poliittinen analyysi Tähtien sodasta sekä erinomainen tulkinta siitä miten kapitalistisessa yhteiskunnassa oikeistoliberalismi ja oikeistokonservatismi toimivat eroistaan huolimatta yhteistyössä. Teoksen viimeinen, sairautta ja voimaa käsittelevä luku on henkilökohtaisuudessaan koskettava. Hyvän esseekirjan tavoin Purokurun teos pikemminkin herättelee ajattelemaan kuin tarjoaa valmiita vastauksia.
JUUSO KOPONEN, VALTIOTIETEIDEN MAISTERI
Kuva: Kustannusosakeyhtiö Kosmos
