“Kapitalismi on kulttiuskonto, kenties kaikkein ankarin koskaan olemassa ollut sellainen.”, kirjoitti filosofi Walter Benjamin. Tämän uskonnon keskeinen rituaali on palkkatyö, jossa raatamalla tullaan autuaaksi. Vaikka Benjamin kirjoitti väittämänsä 1900-luvun alkupuoliskolla, ei palkkatyön kultti ole kadonnut minnekään. Suomessa puolueet niin oikealta kuin vasemmalta haluavat lisää työtä, ainoastaan perustelut vaihtelevat.
Tähän palkkatyön palvontaan intervention tekee Työstäkieltäytyjäliitto (TKL). Kysyin taannoin yhdeltä TKL:n näkyvältä aktiivilta, mistä siinä on hänen mielestään kyse. Hän kuvaili TKL:n olevan taisteleva ajatushautomo tai taisteleva konfliktihautomo. Ero perinteiseen ajatushautomoon on siinä, että yhteiskunnallisten konfliktien ratkaisemisen sijaan työstäkieltäytyjät haluavat kiihdyttää niitä entisestään. Tästä näkökulmasta luin TKL:n vuonna 2019 ilmestyneen Työstäkieltäytyjän käsikirjan (Into-kustannus). Käsikirjan on kirjoittanut kymmenen vuonna 2018 perustetun TKL:n jäsentä: Anna Kankila, Eetu Virén, Harry Salmenniemi, Heidi Meriläinen, Joel Kilpi, Johannes Ekholm, Klaus Lumi Maunuksela, Lasse Poser, Mia Haglund ja Pontus Purokuru. Monet heistä ovat tunnettuja työstään taiteen, tieteen ja journalismin parissa sekä yhteiskunnallisiin liikkeisiin osallistumisesta. Toimitustyöhön on varsinaisten kirjoittajien lisäksi osallistunut myös muita “liiton” jäseniä.
(Palkka)työstäkieltäytymiseen kannustava kirja yhdistelee luovasti eri tekstilajeja. Mukaan mahtuu esimerkiksi novelleja, tietokirjallisuutta ja haastatteluja. Tavanomaisesta asiaproosasta teos poikkeaa virkistävällä tavalla siten, että minkään osan kirjoittajia ei ole nimetty. Nimettömyydestä syntyy vaikutelma kollektiivista, jolle sisältö on egoja tärkeämpää. Lukiessa en voinut silti olla miettimättä, kuka mitäkin osaa on kirjoittanut. Jotkut kohdat toivat mieleen Salmenniemen oman novellituotannon ja toiset Virénin ja Jussi Vähämäen, joka tässä kirjassa
on haastateltavan roolissa, yhdessä kirjoittamat yhteiskuntateoreettiset kirjat.
Käsikirja on rytmitetty jakamalla se kolmeen osaan ja näitä osia tavallaan rikkovaan kahteen “murtumaan”. Ensimmäisessä osassa käsitellään työstäkieltäytymistä ja kerrotaan, mistä siinä on kyse niin historiallisesta kuin nykypäivän näkökulmasta. Toisessa osassa puidaan kriittisesti työttömyyttä ja siihen liittyviä pakkotoimia, kuten Juha Sipilän hallituksen lanseeraamaa aktiivimallia. Kolmas osa taas keskittyy enemmän vastarintaan palkkatyötä kohtaan. Kirjassa tuodaan laajasti esiin työn ongelmia, joista on vaikea olla eri mieltä, mutta en pureudu niihin tässä sen tarkemmin. Kiinnostavampaa on miettiä vastarinnan mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja
kapitalistiselle maailmalle.
Murtumat, joista ensimmäinen käsittelee ilmastoa ja toinen hoivaa, olivat teoksen mielenkiintoisinta antia. Ympäristönäkökulmaa ei voi ohittaa nykyaikana, ja palkkatyön rajojen ja ongelmien tarkasteleminen ilmastokriisin kannalta tuo uutta perspektiiviä “pelkkään” palkkatyön kritiikkiin. Mistä muusta koululaisten ilmastolakossa olisi kysymys kuin juuri erityislaatuisesta työstäkieltäytymisestä?
Toisen murtuman muodostava hoiva taas laajentaa käsitystämme siitä, mitä työ ylipäänsä on. Tämä nostaa esiin viime vuosina yhä laajemmalle levinneet keskustelut pääasiassa naisten tekemästä palkattomasta kotityöstä sekä tunne- ja hoivatyöstä. Tällaisen uusintavaa työtä tai yhteiskunnallista uusintamista (engl. social reproduction) koskevan teoreettisen keskustelun keskeinen nimi on italialais-amerikkalainen feministi Silvia Federici, johon myös teoksessa viitataan. Samankaltaisiin johtopäätöksiin eri tulokulmasta on päätynyt myös käsikirjassa vilahtava antropologi ja anarkisti David Graeber. Työstäkieltyjän käsikirja saa kysymään, mitä
työstäkieltäytyminen tarkoittaa palkattomassa työssä? Miten palkattoman työn sukupuolittuneisuus saa työn jakautumaan epätasaisesti ihmisten kesken eri paikoissa, kuten vapaaehtoisesti tehtävässä poliittisessa toiminnassa tai kotona?
Hoivan ja ilmaston tarkasteleminen tuntuu erityisen hedelmälliseltä, ja näiden molempien teemojen ympärille on noussut uusia yhteiskunnallisia liikkeitä aivan viime vuosina. Ympäri maailmaa nähtyjen ilmastolakkojen lisäksi Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta sadat tuhannet naiset ja muunsukupuoliset ovat menneet “naisten lakkoon”. Ilmasto- ja naisten lakot laajentavat käsitystä siitä, mitä lakkoilu tarkoittaa 2010-luvulla ja miten moneen se taipuu, jos sitä ajatellaan uudelleen tuoreella tavalla. Kirjoittajat tarkastelevat näitä uusia lakon muotoja rajaamalla ne työstäkieltäytymisen näkökulmaan.
Antikapitalistisia liikkeitä ja työstäkieltäytymisen tematiikkaa tunteville kirjan lähdeluettelo ei tule yllätyksenä. Federicin ja Graeberin lisäksi on bobblackia ja situationisteja. Yllätyin ainoastaan siitä, että CrimethInc -anarkistikollektiivia ei mainita. Se on nimeään myöten tehnyt työstäkieltätymisestä poliittisen projektinsa lähtökohdan 1990-luvulla ja olisi ehdottomasti kuulunut aihepiiriä käsittelevään kirjaan.
Performatiivisuudessaan ja luovuudessaan kirja on paikoitellen suorastaan hykerryttävää luettavaa. Varsinkin novelleissa kirjoittajakunta on päässyt irrottelemaan. Hurjimmaksi tekstillä leikittely huipentuu kirjan päättävässä kollektiivinovellissa, joka kuvaa tulevaisuutta työn jälkeisessä maailmassa. Teosta lukiessa jäin kuitenkin välillä pohtimaan, mitä kirjoittajat
oikeastaan haluaisivat nähdä palkkatyön ympärillä pyörivän yhteiskunnan ja laajemmalla tasolla globaalin kapitalismin tilalla? Mitä muuta hyvään elämään vaaditaan, kuin vähemmän pakkoa tehdä palkkatöitä?
Vaikka kirjasta löytyy pieniä konkreettisia vinkkejä työn välttelyyn, niin parhaimmillaanTyöstäkieltyjän käsikirja on, jos sitä lukee yleisempänä kapitalismikritiikkinä eikä varsinaisena poliittisen toiminnan käsikirjana. Poliittista järjestäytymistä koskevat kohdat ovat ylimalkaisia ja pahimmillaan tulee vaikutelma, ettei TKL:n piirissä välttämättä edes olla kovin kiinnostuneita miettimään, millaista poliittista järjestäytymistä pitkäaikaisten ja pysyvien yhteiskunnallisten muutosten aikaansaaminen vaatii. Kirjan palkkatyötä ja kapitalismia koskevasta analyysista voi saada kuitenkin paljon irti, vaikka ei päättäisikään itse ryhtyä työstäkieltäytyjäksi. Työstäkieltäytyjäliiton käsikirja on eittämättä yksi vuoden mielenkiintoisimmista suomeksi kirjoitetuista poliitiikkaa käsittelevistä kirjoista.
TYÖSTÄKIELTÄYTYJÄN KÄSIKIRJA
Into Kustannus Oy 2019. 303 sivua.
Teksti: Juho Narsakka
Kuva: Into Kustannus
