Suomalainen asevelvollisuuden vastustaja Jyrki Mononen kertoo ilmoittaneensa sähköpostitse eräille kansanedustajille, että ryhtyy nälkälakkoon vuoden päästä 22.7.2021, mikäli Suomi ei luovu miehiä koskevasta yleisestä asevelvollisuudesta. Viesti asiasta on lähtenyt tähän mennessä muun muassa puolustusvaliokunnan sekä asevelvollisuuden kehittämistä selvittävän parlamentaarisen komitean puheenjohtaja Ilkka Kanervalle.
Mononen ei ole ensimmäistä kertaa asian kanssa liikkeellä. Kun hän oli vuonna 1990 asevelvollisuusiässä, siviilipalvelusvelvolliset lakkoilivat uutta siviilipalveluslakia vastaan ja totaalikieltäytyjät tukivat vaatimuksia nälkälakolla. Myös Mononen uhkasi ryhtyvänsä myös nälkälakkoon, mikäli hänet pakotettaisiin armeijaan. Hänet vapautettiinkin palveluksesta terveydellisin perustein.
Nyt Monosen protestin kohteena on koko Suomen asevelvollisuusmalli, joka ei ole yhteensopiva oikeusvaltion kanssa. Hän vetoaa perustuslain kuudenteen pykälään sekä yhdenvertaisuuslain seitsemänteen pykälään, jotka kieltävät ihmisen eriarvoisen kohtelun sukupuolen perusteella.
Mononen korostaa ryhtyvänsä nälkälakkoon yksityishenkilönä, mutta toivoo asian ympärille myös laajempaa liikettä. "Olen kyllä tietoinen riskeistä ja tiedän mitä lakko voi aiheuttaa minulle. Annan vuoden aikaa, sillä tämän päivän maailmantilanteet huomioon ottaen se on reilua. Olen päättänyt että tähän pitää saada muutos", hän kommentoi.