Heinäkuun alkupuolella noin 12 000 nuorta suomalaista astui suorittamaan asevelvollisuuttaan ”armeijan harmaisiin” – tai nykyaikana ehkä oikeammin ”armeijan vihreisiin”.
Uuden saapumiserän palvelukseen astuminen näkyy aina myös internetin keskustelupalstoilla, joilla varusmiespalveluksesta käydään monenlaista keskustelua. Varusmiespalvelukseen astuminen jännittää ja ahdistaa monia, joten foorumeilta etsitään vertaistukea.
Syksy on vuodenaika, jolloin loma on ohi ja koulu alkaa. Tämä mielikuva istuu syvässä, vaikkei koulun tai minkään oppilaitoksen penkkiä olisikaan enää moneen vuoteen kuluttanut, sen verran monta vuotta koulunkäynti ahmaisee ainakin Suomessa asuvan lapsen ja nuoren elämässä. Syksy on myös vuodenaika, jolloin Antimilitaristi-lehteä jaetaan toisen asteen oppilaitoksiin ympäri Suomen. Siksi tuntuu luontevalta, että tämän syyskuisen Antimilitaristin numeron teemana on koulutus.
Feministifilosofi Simone de Beauvoirin mukaan naiseksi ei synnytä vaan naiseksi tullaan. Tätä ajatusta tulkitaan usein niin, että sosiaalinen sukupuoli rajoittaa naisten elämää ja mahdollisuuksia. Toisaalta myös miehiin kohdistuu samantyyppistä rajoittamista ja ohjailua. Selkein esimerkki suomalaisessa yhteiskunnassa on tietysti miehiä koskeva asevelvollisuus.
Mikä on mielikuvasi armeijasta? Onko se metsäreissu ja riukupaska? Munkkikahvit sotkussa? Lähdetkö armeijaan, koska niin nyt vaan on tapana tehdä?
Vaikka armeijat yleensä ovatkin antimilitaristien kritiikin ykköskohde, kaikki maailmanhistorian armeijat eivät ole olleet samanlaisia. Nykyisessä Pakistanissa noin vuosina 1929-1955 toiminut Khudai Khidmatgar -liike järjestäytyi armeijan tavoin, mutta oli sitoutunut väkivallattomuuteen.
Keväällä 2018 Antimilitaristi kertoi haluavansa kuulla inttitarinoita ja pyysi lukijoitaan lähettämään meille karseimmat inttikokemuksensa. Saimmekin kuulla muutamia kertomuksia pakollista asevelvollisuutta
suorittaessa koetuista ongelmista, ja julkaisemme nyt tässä niistä kaksi.
HÄLLÄVÄLIÄ-MEININKIÄ JA PÄÄMÄÄRÄTÖNTÄ VAELTELUA METSÄSSÄ