Vuosi Venäjän suurhyökkäystä ja sitä myöten sotaa Ukrainassa on tätä kirjoitettaessa tullut hiljattain täyteen. Konflikti on kuitenkin ollut käynnissä enemmän tai vähemmän vuodesta 2014 alkaen eli noin yhdeksän vuotta. Mitä on tapahtunut tähän mennessä?
Siviilejä on kuollut kymmeniä tuhansia. Sotilaita rintaman molemmin puolin on kuollut kymmeniä tuhansia, ja haavoittunut arvioiden mukaan vähintään 100 000–200 000 henkilöä. Rintamalinja on liikkunut hieman syvemmälle Ukrainan valtion territoriolle verrattuna aikaisempaan rintamalinjaan ennen Venäjän kansainvälisen lain vastaista suurhyökkäystä 24.2.2022. Valtioiden ja kansainvälisen lain kontekstissa territorio tarkoittaa valtioinstituutioiden hallitsemaa rajattua tilaa, jonka laillisuus perustuu kansainvälisen yhteisön hyväksymiin periaatteisiin.
Sodankäynnin intensiteetti nousi aivan eri luokkaan viime vuoden helmikuussa ja on pysynyt korkeana sen jälkeen. Uusia piirteitä jo pitkään jatkuneen jäätyneen konfliktin jälkeen olivat muun muassa Venäjän yritys vallata Kiova, ja sodan luonteen muuttuminen siten, että nyt Ukrainan armeija katsoo myös saaneensa oikeutuksen sotatoimille tarvittaessa myös Venäjän valtion territoriolla. Sota on siis jo laajentunut jäätyneen vaiheensa jälkeen. Sitä ei käydä enää ainoastaan Ukrainan valtion alueella Venäjän epäsuoran tuen avulla, vaan nyt myös suoraan Venäjän ja Ukrainan armeijoiden välillä. Euroopan maat ja Yhdysvallat, Suomi mukaan lukien, lähettävät alueelle toistuvasti aseita. Ainakin Irania on epäilty aseiden toimittamisesta Venäjälle. Sodalla on edelleen riski laajentua lisää, niin kauan kuin sitä ei saada vähintään taukoamaan. Laajentuminen voi tarkoittaa konfliktin alueellista laajentumista tai raskaampien aseiden, pahimmillaan ydinaseiden käyttöönottoa.
Sota synnyttää sotaa, ja kutsuu vastauksiksi lisää väki- valtaa. Muut keinot alkavat vaikuttaa yhä kaukaisemmilta. Mitä pahempiin tekoihin viholliseksi kategorisoitu syyllistyy, sitä vaikeammaksi käy tilanteen palauttaminen diplomatian kentälle. Sota saa meidät uskomaan sotaan – siihen, että se on ainoa vaihtoehto.
Kaksikymmentä vuotta sitten Yhdysvaltojen laittoman Irakin hyökkäyssodan aikaan kirjailija Alice Walker sanoi kansainvälisenä naisten päivänä, että meidän täytyy pystyä uskomaan, ettei meidän tarvitse murhata voidaksemme muuttaa ihmisten mielipiteitä.
Kun katsomme Suomen mediakenttää tällä hetkellä, olemme alkaneet pikemminkin uskoa, ettei mikään muu kuin murhaaminen voi poistaa maailmasta sitä pahuutta, jonka mieltä ei voi muuttaa ja jota ei saa ravisteltua irti. Entinen suurlähettiläs René Nyberg kertoo Yleisradion A-Talkissa, että ”mikään ei olisi niin huono ratkaisu kuin tulitauko”. Helsingin Sanomissa kerrottiin Münchenin turvallisuuskokouksesta, että ”asetuotannon kiihdyttäminen” oli kokouksen keskeisiä puheenaiheita. Pääministerimme Sanna Marin sanoo, että on varmistettava, että “Ukraina voittaa” sodan, ja tämä tapahtuu muun muassa lähettämällä lisää aseita Ukrainaan. Väliaikainen puolustusministerimme Mikko Savola ylpeilee Kauppalehden haastattelussa tehneensä tammikuun alussa alkaneen ministeriytensä aikana jo 40 asevientilupapäätöstä, muun muassa Turkkiin, joka vastikään rikkoi kansainvälistä lakia pommittamalla alueita Syyriassa ja Irakissa. Suomi ei halua ajatella tätä nyt, kun meistä on tulossa Turkin liittolainen: pääministerimme sanoi, että sotilasliitto NATO on “ainoa tie Suomelle”, ja tämän tien on Suomen eduskunta juuri sinetöinyt äänin 184-7. Ainoa tie rauhaan ovat panssarivaunut – jos siis edellä mainitut ajatukset onnistuu nielemään.
Kommunikaatio tarkoittaa yhteisymmärrykseen pyrkivää toimintaa. Suoraan käännettynä varsinaisesta kantasanastaan communis (yhteinen, jaettu) sen voi ajatella tarkoittavan ’yhdeksi tekemistä’, ’yhteisen rakentamista’ tai ‘jakamista’. Elokuvakasvatusta tekevän Koulukinoyhdistyksen oppimateriaaleissa kerrotaan, että kommunikaatiolla voidaan vaikuttaa toisen ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen.
Kun kommunikaatio epäonnistuu, yhteinen pohja hajoaa, ja se sopii sodalle. Sodan logiikka on erontekojen logiikkaa. Jotta sota ylipäätään tulisi mahdolliseksi, täytyy ryhmä ihmisiä kyetä esittämään riittävän toiseutettuina, koska muuten heidän tappamisensa ei olisi mahdollista. Joskus usko toiseutettujen pahuudesta horjuu. Tällöin tarvitaan Sun Tzun mukaan lippuja ja rumpuja, joilla joukkojen silmät ja korvat kohdistetaan yhteen pisteeseen: näin heistä tulee ”yksi yhdistynyt keho”. Kyseessä on kuitenkin erilainen yhteys kuin kommunikaatiossa. Sun Tzun lipuilla ja rummuilla luotu ykseys on olemassa vain vihollista vasten, ja ilman vastustajaa se myös katoaa.
Lienee selvää, että toisella puolen rintamaa tehdään aktiivisesti työtä sen eteen, että ’länsimaat’ ja Ukraina voitaisiin esittää paholaismaisina ja toiseutettuina, jotta sota olisi mahdollinen. Rumpuja taotaan kiivaasti. Näin kuitenkin tehdään myös tällä puolen rintamaa. Tilanne johtaa herkästi kehämäiseen kehitykseen, jossa joukkojen yhtenäisyyden vaaliminen kutsuu vastapuolta lisätoimiin, ja samalla eriydytään yhä kauemmas jaetusta ymmärryksestä. Maailmalla ja historiassa voimme nähdä konflikteja, jotka ovat ajautuneet niin syvälle tähän kierteeseen, ettei lähtökohtaisesti kenelläkään riitä usko kierteen lopettamiseen. Katsokaamme esimerkiksi Palestiinan ja Israelin välistä konfliktia. Voiko jokin uusi väkivaltaisuus lopettaa sen?
Lopulta meidän on pakko palata kommunikaation peruspalikoiden äärelle. Ennemmin tai myöhemmin. Kuinka paljon ihmisiä on kuollut lisää siihen mennessä?
Kommunikaation perusteisiin kuuluu yhteisen pohjan rakentaminen. En lähtökohtaisesti tarkoita, että tämä olisi välttämättä mahdollista esimerkiksi Vladimir Putinin kanssa, mutta monien muiden venäläisten kanssa sen täytyy olla. Ainakin olemme kaikki ihmisiä. Mitä me kaipaamme, mistä me pidämme? Mitä me tavoittelemme, mitä me inhoamme, ja mitä me pelkäämme? Eikö tosiaankaan ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin ampua toisemme ja tuho- ta ainoa kotimme?
Näitä kysymyksiä pohtien toivotan lukijoillemme pyrkimystä ymmärtää myös poikkeavia näkemyksiä, kuitenkin samalla muistaen pitää itsestään ja omista tarpeistaan huolta.
Kaunista ja sydämellistä kevättä toivoen,
Kasper Kotisaari päätoimittaja
TEKSTI: KASPER KOTISAARI KUVA: ANTTI AVARRE
