Vaikka itse ilmiö on vanhempi, Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower lienee ollut ensimmäinen, joka käytti termiä sotateollinen kompleksi. Foliohattuisten pohdiskelijoiden puheessa salaliittomaisiakin piirteitä saanut käsite merkitsee yksinkertaisesti ajatusta siitä, että sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen valta ovat vahvasti kietoutuneet toisiinsa ja muodostavat yhdessä uhkan rauhalle ja demokratialle.
Eisenhowerin sotateollisen kompleksin kasvun vaaroista antaman varoituksen painavuutta lisää se, että se tuli maailman johtavan suurvallan presidentin ja konservatiivisen republikaanin suusta hänen jäähyväispuheessaan vuonna 1961. Kyseessä ei siis ainakaan ole mikään hippien tai kulttuurimarxilaisten luoma käsite, tuskin myöskään hetken mielijohteesta ilmoille viskattu heitto.
Sodilla ja sotavarusteilla tehdään bisnestä, eivätkä tämän bisneksen tekijät hevin anna politiikan puuttua toimintaansa. Suomessa saatiin sentään äskettäin kiellettyä uusien asevientilupien myöntäminen sotaa käyvään ja ihmisoikeuksia polkevaan Turkkiin, mutta maamme sotateollisen kompleksin voimasta kertonee se, ettei jo myönnettyjä asevientilupia ole saatu peruttua Ruotsin tapaan, vaikka hallituskokoonpano lienee Suomen oloissa rauhanpolitiikalle mahdollisimman myönteinen. Toinen ilmeinen esimerkki sotabisneksen käsittämättömästä vaikutusvallasta on tietenkin meneillään olevat HX-hävittäjähankinnat. Tuntuu vaikealta ymmärtää, että kun kaikesta muusta tingitään julkisessa taloudessa, nämä miljardikaupat voidaan tehdä budjettikehyksen ulkopuolella.
Kaikki aikamme konfliktit ja resurssien tuhlaus sotilaallisiin tarkoituksiin eivät kuitenkaan liene johdettavissa suurvaltojen sotateollisten kompleksien toiminnasta, vaan ne kuuluvat talousjärjestelmämme luonteeseen. On totta, että maailman aineellinen kurjuus on vähentynyt viime vuosikymmeninä, ja kansainvälisen kaupan lisääntyminen on saanut monet ennen sotaisasti nahistelleet kansat keskittymään keskinäiseen tavaroiden ja palveluiden vaihtoon. Toisaalta jatkuvan kasvun tavoitteluun perustuva talous tuottaa yhä suurempia päästöjä ja johtaa luonnonresurssien niukkenemiseen. Ilmastonmuutos on riistäytymässä hallinnasta ja sen aiheuttama kuivuus on jo aiheuttanut sotia esimerkiksi Lähi-idässä. Kongossa taas paikallisten sissiryhmien välisiä sotia rahoitetaan etenkin länsimaissa käytetyn mobiiliteknologian tarpeisiin louhituilla mineraaleilla.
Muun muassa näistä syistä joulukuun Antimilitaristissa pureudutaan talousjärjestelmäämme ja sen ongelmiin sekä vilkaistaan hieman myös vaihtoehtoisia malleja. Lisäksi haluamme tämän numeron myötä toivottaa lukijoillemme hyvää, rauhallista ja vaihtoehtoista 2020-luvun alkua. Palataan asiaan ensi vuosikymmenellä.
AKU KERVINEN
paatoimittaja@antimilitaristi.fi
Kansikuva: Sami Nyyssölä
Valtiotalous.
Digitaalinen valokuva. 2019.
