Annika Rauhalan videoteokset Jouha ja Viesti Venäjälle herättivät huomiota ja voimakkaita tunteita kaksilla edellisillä Art Fair Suomi -nykytaidefestivaaleilla. Tässä artikkelissa taiteilija esittelee teoksensa, jotka tarkasti kartoittavat vallan ja väkivallan teemoja.
Olen kohta 30 vuotta taidetta tehnyt valokuvaaja ja filosofian maisteri, pääaineenani oli teoreettinen filosofia. Keskityn ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin, erityisesti turvallisuuspolitiikkaan. Olen tehnyt sekä perinteistä valokuvaa, videota että digitaalisia kuvakompositioita.
Teokseni pitävät aina sisällään väkivallan ja usein seksuaalisuuden elementtejä yhdistettynä poliittisiin ajankohtaisiin teemoihin. Jouha ja Viesti Venäjälle ovat sisällöiltään minulle tyypillisiä teoksia. Toisaalta Jouha on ensimmäinen tekemäni videoinstallaatio.
Jouha kääntää asetelman ympäri
Joitakin vuosia sitten alettiin maailmalla puhua poliisien kuvaamisen kieltämisestä. Espanjassa voimaan tuli ley mordaza, suukapulalaki, jonka arveltiin rajoittavan mielenosoittamisen vapautta muun muassa kieltämällä mellakkapoliisien kuvaaminen. Arvelin lain laajenevan mahdollisesti muuallekin Eurooppaan ja jopa Suomeen. Näin ei tapahtunut, mutta 2014 pidin mahdollisena, että teoksen toteuttamisella on jo kiire, jos poliisiteoksen tahtoo tehdä.
Kuvasin joukkojenhallintapoliisia vuosina 2014–2017. Seurasin heitä lähes viiteenkymmeneen mielenosoitukseen ja tapahtumaan. Opettelin poliisin käytäntöjä ja logiikkaa ensimmäisen vuoden tai kaksi, muodostin suhdettani heihin ja he yrittivät tottua läsnäolooni. Alun pääosin melko avoimen vihamielinen suhtautuminen muuttui ajan myötä hivenen suopeammaksi, kun minusta oli otettu selvää ja aikeitani tarkasteltu.
2014 jouha-poliisien määrä ja varustetaso näyttivät nykyistä huomattavasti vaatimattomammalta, se näkyy myös kuvaamastani materiaalista. Syytä militarisoitumiseen ja resurssien lisääntymiseen en tiedä, mielenosoitukset, vastarinta tai levottomuudet eivät ole näyttäneet muuttuneen sikäli, että vaatisivat poliisilta kovempia otteita tai muuta panostusta.
Jouha estetisoi, tirkistelee ja suhtautuu avoimen seksuaalisesti ylimaskuliiniseen jouhapoliisiin. Väkivaltakoneiston eteen polvistuva kansalainen kääntää katseensa avulla tilanteen ylösalaisin, siirtyy objektin asemasta aktiivisen toimijan rooliin, muovaa katseensa kautta itsensä tilanteen herraksi. Poliisi joutuu tottelemaan ohjeita ja käskyjä, taiteilijan läsnäoloa ja katsetta ei voi väistää, on mukauduttava katseen kohteeksi, objektiksi.
Jouha on nelikanavainen videoinstallaatio, joka esitettiin ensimmäisen kerran Art Fair Suomi 17 nykytaidetapah-
tumassa. Sieltä se ostettiin Kiasman kokoelmiin. Teos on edustanut Muu ry:tä myös Meksikon Material Art -taide-
messuilla yksikanavaisena versiona, jossa on mukana taiteilija Pekka Sassin äänimaailma. Meksikossa teoksen näki tuhansien valveutunut taideyleisö. Se kiinnosti ja ihmetytti maassa, jossa mellakkapoliisilla on näkyvä rooli ja väkivaltaisia yhteenottoja tapahtuu jatkuvasti. Miksi rauhallisessa ja pienessä Suomessa on noin hyvin varustautunut mellakkapoliisi? Onko Suomessa sittenkin poliittista väkivaltaa? Eivätkö mielenosoitukset suju rauhallisesti? Mihin noin hyvin varustautunutta joukkojenhallintapoliisia tarvitaan, eihän videoilla näy pahoinpitelyitä eikä mellakoita? Onko taiteilija tosiaan voinut mennä noin lähelle poliisia ja jopa istuutua keskelle jännitteistä tilannetta?
Viesti Venäjälle vastustaa militarismia
Viesti Venäjälle vastustaa militarismia ja pienen Suomen osallistumista suurvaltojen riitelyyn. Maailmantilanteen
kiristyessä militarisaatio etenee myös Suomessa. Sotaharjoittelu lisääntyy Yhdysvaltojen ja Naton kanssa,
sopimuksia solmitaan ja uusiin aseisiin käytetään valtavia rahasummia. Suomalainen media myötäilee näitä turvallisuuspoliittisia linjauksia. Välillä tuntuu, että se on jopa luomassa uhkakuvia, joita vastaan sitten militarisoinnin keinoin päästään kamppailemaan. Hyvin harvaa poliitikkoa kiinnostaa lisääntyvät sotaharjoitukset, hävittäjähankintoja ei tyrmää yksikään eduskuntapuolue. Vain koneiden lukumäärästä käydään näennäistä keskustelua.
Teoksen perusta on turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä uutisoinnissa. Maiseman olen kuvannut Kalajoen hiekkasärkillä. Alus on Yhdysvaltojen Suomessa vieraillut ohjushävittäjä USS Porter ja taivaalla lentävät F-35-monitoimihävittäjät, jotka ovat ehdolla myös Suomeen Hornetien korvaajiksi.
Valtaosa elementeistä on itse kuvattua ja sitten yhteen koostettu, mutta Lockheed Martinin F-35 monitoimihävittäjät ja räjähdys ovat internetin syövereistä löydettyjä. Kokonaisuus on siis digitaalinen kuvakompositio, animaatio.
Viesti Venäjälle -teos pohjaa Helsingissä vierailleen yhdysvaltalaisen ohjushävittäjä USS Porterin komentaja John V. Tobin vakuutteluun lehdistölle, että vaikka Yhdysvallat tuo sotakalustoaan Itämerelle ja Venäjän rajoille, ei aluksen vierailun tarkoituksena ollut lähettää minkäänlaista viestiä Venäjälle. Näemme toki tällaisen läpi, kyse on nimenomaan viestistä Venäjälle, suurvaltojen valtakamppailusta, johon myös pieni Suomi tahtoo päästä osallistumaan.
Rauhan puolella viimeiseen asti
Olen kiivas ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraaja. Seuraan nyt käynnissä olevia sotia lehtijuttujen, keskusteluiden ja jopa livelähetysten kautta. Minua kiinnostaa sodan logiikka ja suurvaltapeli, informaatiosota ja kaikki siihen liittyvä manipulointi.
Olen tietenkin rauhan puolella viimeiseen asti. Näen, että rauhaa ei voi ymmärtää tai edistää perehtymättä sotaan. Jos sen logiikkaa ei tunne, sitä ei edes tunnista ja niin vastustaminenkin muuttuu mahdottomaksi.
Kannatan sotilaallista liittoutumattomuutta suhteessa kumpaankin ympärillämme pyörivään sotilasmahtiin kanssa. Meidän ei tule vetää itseämme mukaan isojen riitelyyn. Pitämällä huolta itse omasta puolustuksestamme voimme ehkä pysyä mahdollisten konfliktien ulkopuolella, ei ole mitään syytä hakeutua niiden keskiöön. Näin kuitenkin parhaillaan teemme, massiivinen yhdeksäntoista valtion sotaharjoitus, Yhdysvaltojen Bold Quest 19.1, käytiin juuri Sodankylässä. Puolustusvoimista vakuutellaan, että johdamme osaltamme tätä Yhdysvaltojen Bold Quest -konseptia. Ihmiset ilmeisesti uskovat, että pienellä Suomella todella on nyt ohjat käsissään ja sillä on määräysvaltaa myös maailman suurimpaan sotilasmahtiin. Miksi Yhdysvallat tuo sotakalustonsa tänne maailman toiselle laidalle? Onko syynä pitkä Venäjän raja ja Arktiksen läheisyys? Miksi annamme tämän tapahtua ja
oikein ryhdymme isäntämaaksi? Tämä ei ainakaan liennytä suurvaltojen jännitteitä.
TEKSTI: ANNIKA RAUHALA