Israelilaiset aseistakieltäytyjät Tal Mitnick ja Sofia Orr tuomittiin 45:ksi päiväksi ehdottomaan ja 15:ksi päiväksi ehdolliseen vankeuteen aseistakieltäytymisen vuoksi. Mitnickille tiistaina 16.4. langetettu tuomio oli jo neljäs samasta syystä: kaikkiaan hänelle on tähän mennessä tuomittu rangaistusta sotilasvankilassa 150 päivää. Orr tuomittiin torstaina 18.4. kolmannen kerran, hänelle vankeutta on kertynyt yhteensä 85 päivää. Mitnickin ja Orrin lisäksi kolmaskin aseistakieltäytyjä Ben Arad on tällä hetkellä vankeuskierteessä.
Sekä Orrin että Mitnickin saama 15 päivän ehdollinen rangaistus tuomittiin nyt ensimmäistä kertaa ja on uusi lisä aseistakieltäytyjille toistuvasti tuomittaviin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Israelissa on voimassa yleinen asevelvollisuus, jonka kesto on 3 vuotta miehille ja kaksi vuotta naisille, ja josta on vapautettu vain joitain uskonnollisia vähemmistöjä.
Vankeudesta Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenille osoittamassaan avoimessa kirjeessä Mitnick ja Orr vaativat toimia Gazan ja sen siviiliväestön tuhomisen pysäyttämiseksi: “Juuri tällä hetkellä istumme sotilasvankilassa, koska jatkamme kieltäytymistämme tästä sodasta. Selleistämme seuraamme uutisia nähdäksemme, minkä puolen valitsette. Me olemme tulitauon puolella. Me olemme rauhan puolella.”
KUVA: MESARVOT