Joulukuun 1. päivänä 2018 vietettiin kansainvälistä rauhanvankipäivää. AKL:n aktiivit järjestivät yhdessä venäläisten antimilitaristien kanssa solidaarisuusaktion ihmisoikeusaktivisti Konstantin Golavan puolesta, joka on asetettu syytteeseen sodanvastaisesta toiminnastaan Venäjällä. Tukea osoitettiin Venäjän suurlähetystön edessä Helsingissä kyltein, joissa muistutettiin, ettei rauhanaktivismi ole ekstremismiä ja vaadittiin Golavan jättämistä rauhaan. Hän joutui kolme ja puoli vuotta sitten jättämään kotimaansa tekaistujen ekstremismisyytösten takia ja sai myöhemmin turvapaikan Ruotsista. Venäjä vaati marraskuussa 2018 Ruotsia luovuttamaan Golavan maahan rikollisena. Rauhanaktivistit kirjoittivat yhdessä myös tukipostikortteja rauhanvangeille eri puolille maailmaa esimerkiksi Turkmenistaniin, Eritreaan ja Israeliin.
Yhdeksän venäläistä aseistakieltäytyjäaktivistia oli AKL:n vieraana joulukuussa. Ohjelmaan kuului mm. vierailu siviilipalveluskeskuksessa ja avoin keskustelutilaisuus Rauhanasemalla. Ennen kaikkea rauhanaktivistit kävivät lukuisia tunteja keskinäisiä keskusteluja, joissa he oppivat maidensa tilanteista sekä toistensa aktivismista. Yhteistyölle on luvassa jatkoa myös tänä vuonna.