Venäjällä vietetään helmikuisin sotilaallisista juhlamenoistaan tunnettua isänmaan puolustajan päivää. Myös pietarilaisten performanssitaiteilijoiden joukko osallistui juhliin. Antimilitaristi julkaisee ryhmän lehdistötiedotteen.
"23. helmikuuta 2020 eri puolilla Pietaria järjestettiin puolustus- ja hyökkäysministeriön tukema Sankareiden kilpailu. Tapahtumasta on muodostunut kulttuuripääkaupungin perinne. Tänä vuonna kilpailu toteutui triathlonin muodossa: nopeushyppy pillusta hautaan, ruumisarkkusoutu sekä erityisesti kouluja varten suunniteltu patrioottikoulutus. Patrioottikoulutuksessa uniformuihin jo tottuneet nuoret saivat tehtäväkseen koota sotilaan. Pojat ja tytöt kilpailivat siitä, kuka saa ruumiinosista kootuksi kokonaisen äiti-Venäjän nuoren puolustajan. Puolustus- ja hyökkäysministeriö tuki tasa-arvoisuutta antaessaan myös tyttöjen osallistua kilpailuun.
Tehtävän voittajaksi nousi yhdeksäsluokkalainen Julia Kiseleva, joka onnistui keräämään ruumiinosat yhdeksi kokonaisuudeksi. "Olen aina rakastanut patrioottikoulutusta" hän kertoi. "On mahtavaa, että voimme kuvitella todellisen sodan. Luulin, että konekiväärien kokoaminen olisi kaikkien kiinnostavinta, mutta taistelualueella hoitajana toimiminen tuntuikin paljon jännittävämmältä." Ruumisarkkusoutu toteutui Suomenlahdessa. Nopeushyppykilpailua varten rakennettiin erillinen hautausmaa Juntolovkan luonnonsuojelualueelle. Hautausmaa aiotaan ottaa myöhemmin Venäjän armeijan käyttöön. Voittajat palkittiin kunnialla päästä palvomaan äiti-Venäjän rintoja."