Synnyin vuoden 1990 alussa tähän maailmaan. Tuolloin ilmakehän keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli noin 354 partikkelia per miljoona partikkelia (ppm). Tämän jälkeen on tapahtunut monenlaista. Persianlahden sota Irakin ja Yhdysvaltojen johtaman monikansallisen liittouman välillä. Jugoslavian hajoamissodat pitkälti koko 1990-luvun ajan. Sierra Leonen sisällissota muun muassa Iso-Britannian kera. Algerian sisällissota. Somalian sota. Sodat ja konfliktit Etiopiassa, Ugandassa ja Kongossa. Venäjän sotatoimet Tshetsheniassa. Yhdysvaltojen hyökkäys Afganistaniin vuonna 2001. Hyökkäys Irakiin vuonna 2003. Sota Sudanissa. Länsiliittouman pommituskampanja Libyassa. Syyrian sota. Konfliktit Pakistanin ja Intian raja-alueilla. Venäjän sotatoimet Georgiassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Veisi suhteettoman paljon tilaa luetella tässä tekstissä kaikki syntymäni jälkeen käydyt aseelliset konfliktit. Käy kuitenkin selväksi, että niitä on ollut koko ajan, eikä loppua ole näkyvissä. Mitä tällä ihmisten surmaamisella ja aseiden valmistamisella on saavutettu?
Maapallolla, jolla me kaikki tätä lukevat ihmiset asumme, on ilmakehän hiilidioksidipitoisuus noussut sittemmin merkittävästi, ja on tätä kirjoitettaessa joulukuussa 2022 nyt noin 417 ppm CO2. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että olemme matkalla reilusti yli kahden asteen lämpenemiseen. Mitä se sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa yli miljardin ihmisen asuinseutujen muuttumista mahdottomiksi elää; ruoantuotannon kriisiytymistä; ekosysteemien romahtamista; merenpinnan nousua – muutamia mainitakseni.
Persianlahden sodassa tuleen sytytetyt öljykentät tuottivat yksistään 2 prosenttia vuoden 1991 hiilidioksidipäästöistä. Irakin sodan seurauksena ilmakehään pääsi noin 141 miljoonaa tonnia vuosina 2003–2008. Syyrian jälleenrakentaminen tulee tuottamaan noin 22 miljoonan hiilidioksiditonnin päästöt ilmakehään. Myös Ukrainan sodassa on syttynyt tuleen öljyinfrastruktuuria sekä Ukrainan että Venäjän alueilla. Sodat tuhoavat lisäksi aina metsiä ja maaperää, joista vapautuu hiilidioksidia. Armeijoiden, asevalmistajien ja sotien konkreettisia ilmastovaikutuksia ei tilastoida tai raportoida systemaattisesti.
Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC tekee ilmastomallejaan varten taustaskenaarioita, joita käytetään tulevien päästöennusteiden mallintamiseen. Taustaskenaarioista parhaimmassa valtiot sitoutuvat ilmastotavoitteisiin yhdessä, ja eriarvoisuus maailmassa vähenee. Koulutusta ja terveydenhuoltoa painotetaan. Kulutus kääntyy vähemmän materiaaliseksi. Tämä skenaario on ainoa, jossa on hyvä todennäköisyys rajoittaa lämpeneminen 1,5 Celsius-astee- seen. Valitettavasti emme selvästikään ole tällä polulla.
Toisiksi parhaassa skenaariossa osa valtioista edistyy hyvin ilmastotavoitteissa, mutta edistys on hidasta, eriarvoisuus ei erityisemmin vähene maailmassa, ja ympäristön tila romahtaa paikoin.
Kaikista ajankohtaisimman tuntuisessa skenaariossa valtiot keskittyvät sisäiseen ja alueelliseen turvallisuuteen, sekä pyrkivät energia- ja ruokaomavaraisuuteen ilmastotavoitteiden kustannuksella. Valtiot investoivat vähemmän koulutukseen ja tieteeseen, kulutus jatkuu materiaaliin-tensiivisenä, eriarvoisuus ei vähene. Ympäristön tila heikkenee merkittävästi monissa paikoin. Valtiot keskittyvät kansalliseen ja alueelliseen turvallisuuteen. Tämän skenaarion nimi on “A Rocky Road”, ja se johtaa hyvin toden- näköisesti yli kahden asteen lämpenemiseen, jopa yli kolmen asteen.
Loput skenaarioista ovat vielä pahempia, esimerkiksi vauraiden ja köyhien alueiden täysi eriytyminen, joka johtaa eriarvoisuuden kasvuun ja köyhien alueiden kan- salaisten käyttämiseen rikkaiden halpatyövoimana. Tässä skenaariossa eriarvoisuus johtaa konfliktien yleistymiseen.
Minkälaista tulevaisuutta olemme rakentamassa kasvavilla investoinneilla aseteollisuuteen ja asevaraiseen turvallisuuteen? Emme pysty vastaamaan pahimpaan yhteiseen uhkaamme näillä investoinneilla, mutta olemme sen sijaan rakentamassa skenaarioista pahimpia eriarvoisuuden ja muurien tulevaisuuksia.
Vanhat aivomme kuitenkin kutsuvat edelleen samanlaisia ratkaisuja kuin keskiajalla. Väärintekijöitä rankaistaan, turvallisuus hankitaan varustautumalla pahuutta vastaan, ja maailma on rajaton. Nyt olemme kuitenkin uudessa tilanteessa, josta emme voi kääntyä pois mihinkään suuntaan. Olemme pakotettuja keksimään jotain uutta. Sosiologi Zygmunt Baumanin sanoin tarvitaan globaalin kosmopoliittisen tietoisuuden syntyä. Tällaisessa tietoisuudessa identifioituisimme eri valtioiden kansalaisuuksien sijaan ensisijaisesti globaalin yhteisön jäseniksi, toisin sanoen maapallolla eläviksi ihmisiksi. Silloin voisimme myös nähdä yhteiset, ylirajaiset ongelmamme. Konfliktit ja ristiriidat eivät ehkä katoaisi maailmasta, mutta kaikille hahmottuisi selvemmin se kaikkein selkein juttu: tämän jatkuvan soti- misen yksinkertainen järjettömyys ja vaarallisuus.
TEKSTI: KASPER KOTISAARI
KUVAT: IPCC JA NASA
