Suomi on useimmista muista Euroopan maista poiketen pitänyt toistaiseksi kiinni yleisestä asevelvollisuudesta. Yleistä asevelvollisuutta perustellaan sillä, että Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa ammattiarmeijan ylläpito tulisi tarpeettoman kalliiksi.
Yleisen asevelvollisuuden ja puhtaan ammattiarmeijan välissä on kuitenkin olemassa kolmas vaihtoehto, niin kutsuttu valikoiva asevelvollisuus. Viime vuosina muut Pohjoismaat ovat ottaneet käyttöön valikoivan asevelvollisuuden. Mielestäni myös Suomen olisi syytä harkita yleisestä asevelvollisuudesta luopumista ja naapurien esimerkin seuraamista.
Norjassa valikoiva asevelvollisuus on toteutettu siten, että koko ikäluokka, sekä miehet että naiset, kutsutaan kutsuntoihin. Asepalveluksen suorittaa kuitenkin vain noin 10% ikäluokasta eli noin 7000 norjalaista vuosittain. Vain motivoituneimmat ja puolustusvoimien näkökulmasta sopivimmat miehet ja naiset kutsutaan palvelukseen.
Nykyaikana huonosti motivoituneiden kansalaisten kouluttaminen sotilaiksi on järjettömämpää kuin koskaan. Tämä johtuu siitä, että nykyaikainen sodankäynti on hyvin kaukana Tuntemattoman sotilaan tarjoamasta kuvastosta, jossa sadat tuhannet miehet marssivat tiettömien taipaleiden taakse puolustamaan valtakunnan rajoja.
Satojen kilometrien rintamalinjojen sijasta nykyajan sotanäyttämöt ovat paikallisempia: taistelua käydään strategisten avainkohteiden hallinnasta. Miesmäärät ovat pienempiä ja koulutuksen sekä teknologian rooli aiempaa korostuneempi. Tämän vuoksi on järjetöntä haaskausta pakottaa asepalvelukseen heikosti motivoitunutta väkeä. Asia on ymmärretty myös Suomen puolustusvoimissa: vapautuksen asepalveluksesta saa yhä helpommin ja aiempaa kevyemmin perustein.
Toistaiseksi poliittiset päättäjät eivät ole kuitenkaan kyseenalaistaneet yleistä asevelvollisuutta Suomessa. Vaikka vapautuksen saa helpommin ja hieman totuutta venyttämällä lähes varmasti, vakaumuksellinen ja totuudessa pysyttelevä aseistakieltäytyjä joutuu edelleen valitsemaan siviilipalveluksen ja rikosoikeudellisen rangaistuksen väliltä.
Nykyisten kustannusten ja hyvinvointitappioiden sijaan yhteiskunnalle syntyisi merkittäviä säästöjä, kun asepalvelus koskisi vain heitä, jotka ovat siihen sopivan motivoituneita. Valikoiva asevelvollisuus tulisi toteuttaa siten, ettei aseistakieltäytyminen johda minkäänlaisiin rangaistuksiin.
Samalla valikoiva asevelvollisuus voisi murentaa sukupuolistereotypioita ja siten edistää sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Esimerkiksi Norjassa naisten lisääntynyt määrä armeijassa on johtanut muutoksiin myös armeijan toimintatavoissa.
Yleinen asevelvollisuus ei vastaa enää edes maanpuolustuksellisia tavoitteita. Kyse on viime kädessä tietyn mieskuvan ylläpitämisestä. Asevelvollisuuden kannattamisessa tai vastustamisessa ei ole ensisijaisesti kyse maanpuolustuksesta, vaan pikemminkin kamppailusta siitä, millaista yhteiskunnassa normina pidetty niin kutsuttu hegemoninen maskuliinisuus on.
Tällä hetkellä yleiseen asevelvollisuuteen takertuvat suomalaiskansallisen soturikuvaston ylläpitäjät ovat valmiita hukkaamaan kansakunnan yhteisiä resursseja oman miesihanteensa hegemonian säilyttämiseksi. Sen sijaan valikoivan asevelvollisuuden kannattajat edustavat pragmaattisempaa ja rationaalisempaa linjaa. Valikoiva asevelvollisuus ei vaaranna Suomen puolustusta vaan on pikemminkin järkevää sopeutumista nykyajan vaatimuksiin.
JUUSO KOPONEN, KUVA: WIKIMEDIA COMMONS