Puolustusministeriö tiedotti marraskuussa, että varusmiesten päivärahoihin tehdään vuoden 2020 alussa 5-10 sentin indeksikorotus. Korotus on ensimmäinen sitten vuoden 2015. Siviilipalvelusmiesten päiväraha on sidottu varusmiesten päivärahaan (siviilipalveluslaki 48§), joten vastaava muutos toteutetaan myös sivareiden kohdalla.
Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että korotus on lähinnä surkuhupaisa. Siviilipalvelusta suorittavalle se tuo lähes vuoden kestävän palveluksen aikana lisärahaa yhteensä vähän yli 25 euroa. Todellisia korotuksia päivärahaan ei ole tehty vuosikymmeniin.
Vapausrangaistuksilla sanktioitu pakko mahdollistaa järjestelmän pyörittämisen ilman järkevän tasoisia etuuksia sen kohteeksi joutuville. Se on yksi peruste vapaaehtoiseen järjestelmään siirtymisen välttämättömyydelle.