Hyppää pääsisältöön
Antimilitaristi
  • pääkirjoitukset
  • artikkelit
  • palstat
    • kirja-arvostelut
    • kolumnit
    • kulttuuri
    • Ajatuksen ituja
    • Kalevi Dadas
    • Kalevi Kapinainen
    • mitä sivari duunaa nyt?
    • kysy keltiltä
  • tietoa lehdestä
  • arkisto
    • näköislehdet
    • vanhat lehdet
Uniformed soldiers are marching.

Eritrea rankaisee myös aseistakieltäytyjien sukulaisia

31.03.2023

Eritrea

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi helmikuussa 2023, että Eritrean hallitus on rankaissut viime kuukau- sina tuhansien asevelvollisuuden välttelijöiden sukulaisia osana laajaa värväyskampanjaa.

Eritrean armeija on osallistunut voimakkaastii Tigrayn sotaan Etiopian hallituksen tukena lähtien konfliktin puhkeamisesta marraskuussa 2020. Eritreaa on syytetty eräistä konfliktin pahimmista väärinkäytöksistä. Eritrean viranomaiset ovat myös vaihtelevalla intensiteetillä metsästäneet kasarmeille ihmisiä, joiden he katsovat karan- neen tai kieltäytyneen asepalveluksesta.

Syyskuusta 2022 lähtien hallitus on myös rangaissut asepalveluksen välttelijystä syytettyjen sukulaisia. Nämä ovat kohdanneet esimerkiksi mielivaltaisia pidätyksiä ja häätöjä.

”Eritrean hallitus on pidättänyt ja karkottanut kodeistaan vanhuksia sekä naisia, joilla on pieniä lapsia, löytääkseen ihmisiä, joita se pitää karkureina”, sanoo Human Rights Watchin Afrikan osaston varajohtaja Laetitia Bader. ”Eritrean hallituksen tulisi välittömästi lopettaa palveluksen välttelijöiden perheiden kollektiivinen rankaiseminen ja sen sijaan keskittyä julman asevelvollisuus-järjestelmänsä uudistamiseen.”

Eritrealla on käytössä määrittelemättömän mittainen kansalaispalvelus. Kansalaispalveluksen voi suorittaa myös asepalveluksena armeijassa. Aiemmin 18 kuukauden mittainen palvelus on käytännössä laajentunut niin, että kaikkien alle 40-vuotiaiden miesten ja naisten on oltava käytettävissä työskennelläkseen määräyksen saadessaan valtion alaisuudessa joko siviili- tai sotilastehtävissä.

 

Perjantai, maaliskuu 31, 2023

Aiheeseen liittyen

Uusi kampanja haluaa päivittää asepalveluksen 2000-luvulle

Kieltäytymisen jälkeen uusi kutsu palvelukseen - mitä tehdä?

Eduskunta: Lisää totaalikieltäytyjiä linnaan

Puolustusvaliokunta opastaa olemaan tuomitsematta

Sivarilakiin pieniä parannuksia

Pohjois-Kypros valmistelee aseistakieltäytymisoikeuden tunnustamista

Rauhanvankipäivänä vaadittiin oikeutta venäläiselle aseistakieltäytyjäaktivistille

Israelilaisille asestakieltäytyjille lisää tuomioita joulukuussa

Broken Rifle -logo Vihreä tähtäin ja kutsunnat.net -sivuston linkki Keltainen avonainen ovi ja eroa-armeijasta -sivuston linkki