Militarisoitu karkotuskoneisto ja solidaarisuuden rintama: Analyysi Yhdysvaltojen sisäisestä kamppailusta
Teksti: Juhis Ranta
Teksti: Juhis Ranta
Rauhanjärjestöjen kannanotto 6.3.
Yhdysvaltojen ja Israelin tekemät iskut Iraniin ovat yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomia. Suomen tulee selkeästi tuomita ne ja kieltäytyä kaikesta mahdollisesta yhteistyöstä iskuihin liittyen, kuten Espanja on tehnyt kieltäessään maaperällään sijaitsevien tukikohtien käytön. Meidän tulee toimia EU:n ja YK:n puitteissa kaikkien sotatoimien lopettamiseksi.
Teksti ja kuvat: Marko Vuorinen
Yhdysvalloissa rauhasta on vaikea puhua ilman puhetta sodasta. Yhdysvaltojen aseellinen rooli eri puolilla maailmaa käytävissä konflikteissa sekä yleinen ase- ja väkivaltakeskeisyys ovat näkyvä osa yleistä kansallista kulttuuria.
Yhdysvaltain armeija koostuu normaalioloissa vapaaehtoisista. Maan asevoimat kuitenkin ylläpitää armeijaan soveltuvaksi katsotuista miehistä rekisteriä (Selective Service System), johon kuuluvia voitaisiin periaatteessa määrätä asepalvelukseen sodan aikana. Yhdysvaltain kongressissa etenee parhaillaan lakihanke, jonka myötä rekisteröitymistä alettaisiin vaatia myös naisilta.
(Transkriptio esitelmästä Kansainvälisen Rauhantoimiston webinaarissa 5.5.2021)
Yhdysvallat ilmoitti 24. heinäkuuta aikovansa rikkoa MTCR (Missile Technology Control Regime) -sopimusta, jolla rajoitetaan ohjustekniikan siirtymistä sopijamaista muihin maihin. Ilmoituksensa mukaan Donald Trumpin hallinto tulkitsee nyt sopimusta yksipuolisesti uudelleen edistääkseen miehittämättömien aseistettujen lennokkien vientiä.