Juhani Laurinkari
Nykyinen duuni: emeritus-professori Itä-Suomen yliopistossa
Siviilipalveluspaikka: osuustoimintaopin laitos Helsingin yliopistossa
1. Kuinka hakeuduit aikoinaan siviilipalvelukseen?
Olin jo 29-vuotias, sillä olin saanut aiemmin lykkäystä palveluksen suorittamisesta. Pyysin asiasta keskustelua pääesikunnassa ennen kuin ilmaisin lopullisen kantani. Keskustelutilaisuus oli ohitse ennen kuin olin saanut sanoa sanaakaan. Minulle sanottiin vain, että teologitaustani vuoksi vakaumukseni on uskottava ja minut määrätään Kaartin pataljoonan palvelukseen. En kylläkään koskaan edes käynyt siellä, koska sain 1975 uuden määräyksen siirtyä Helsingin yliopiston minulle osoitettuun tutkijan tehtävään. Lienen ollut ensimmäinen siviilipalvelukseen määrätty, joka toimi ko. yliopiston laitoksessa. Olin teologi ensimmäiseltä koulutukseltani ja olin juuri valmistumassa valtiotieteiden tohtoriksi.
En saanut koskaan minulle luvattuja varusteita, enkä kuullut muutenkaan armeijasta sen jälkeen mitään. Olisin kyllä halunnut mielelläni keskustella, mutta siihen ei tullut koskaan mahdollisuutta. Kohtelu oli kyllä korrektia, mutta etäistä.
2. Miksi valitsit sivarin?
Tiedostin toki asepalvelukseen liittyvät moninaiset eettiset ongelmat. Niistä juuri olisinkin halunnut keskustella. Kristillisen etiikan kannalta en yksinkertaisesti voinut ja voi tarttua aseisiin. Toki tunnen näkökulmat, joilla puolustetaan armeijaa sen muidenkin tehtävien kautta. Kulttuuriset ja koulutukselliset tehtävät näen sinänsä tärkeiksi, mutta se ei muuta käsitystäni väkivallan käytön kielteisyydestä.
Reippaasti yli 40 vuotta myöhemmin sodankäynnin luonne on merkittävästi muuttunut. Vahinko vain, ettei missään vaiheessa tullut mahdolliseksi liittyä jäseneksenne – vasta kun asia muussa yhteydessä nyt tänä kesänä tuli esille, otin yhteyttä. Tämä osoittaa vain henkilökohtaisen informaation ja kontaktien voiman ja merkityksen.
3. Miten läheisesi suhtautuivat valintaasi?
Olen adoptoitu, enkä ole koskaan tavannut biologista äitiäni. Isästäni minulla ei ole lainkaan tietoa. Adoptioäitini oli voimakas persoonallisuus ja kasvattaja, luonteeltaan avara ja asioihin erittelevästi suhtautuva. Hän kunnioitti ja tuki muutoinkin ratkaisujani.
4. Mikä oli palveluspaikkasi ja tehtäväsi sivarin aikana?
Helsingin yliopisto, osuustoimintaopin laitos. Kirjoitin Suomen osuustoimintaa arvioivan laajan tutkimuksen.
5. Mikä asia oli palvelusta suorittaessasi erityisen mieluisa? Entä stressaava?
Mahdollisuus luovaan ja koulutustani vastaavaan työhön. Sivari mahdollisti keskittymisen kokonaisvaltaisesti itseäni kehittävään työhön. Stressaavaksi voinee laskea sen, ettei minulle muodostunut minkäänlaista käsitystä tehtäväni ja armeijan välisestä suhteesta. Omituinen tunne, mutta vaativa tehtävä.
6. Mitä kaikkea elämääsi on kuulunut sivarin jälkeen?
Olen jatkanut tutkimus- ja opetustyötä sosiaalipolitiikan professorina. Olen väitellyt toistamiseen taloustieteissä Wienissä ja asunut perheeni kanssa neljätoista vuotta Keski-Euroopassa, lähinnä Itävallassa ja Saksassa.
Olen ollut laajalti ammattialani ammattiyhdistystoiminnassa ja poliittisissa vastuutehtävissä sekä kirkon hallinnossa. Kirjoitan opetustehtävien ohella edelleenkin aktiivisesti erityisesti oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvistä teemoista.
Jatkan erillisellä emeritus-sopimuksella työtäni Itä-Suomen yliopistossa.
7. Onko sivarista ollut sinulle jotain hyötyä? Jos on, niin millaista?
Sen suorittaminen vaikutti varmaan välillisesti ratkaisevasti tuleviin ammatillisiin jatkosuunnitelmiini.
8. Onko vakaumuksesi muuttunut ja miten toimisit, jos nyt joutuisit kutsuntoihin?
Ei miltään osin. Päätyisin varmaan samaan ratkaisuun.
9. Mitä sanoisit kutsuntaikäiselle nuorelle itsellesi, jos valinta ja palvelus olisivat vielä edessäpäin?
Ota haasteet rohkeasti vastaan, uskalla olla oma itsesi. Ole älyllisesti rehellinen ja kannusta toisia samaan.
