Yhteiskuntamme lähtökohta on, että on olemassa väkivaltainen järjestelmä, jota tuetaan valtiollisesti, ja jolla on valta velvoittaa mielivaltaisesti rajattu ihmisryhmä palvelukseen, jonka tavoitteena on harjoittaa ihmisiä tappamaan kansallismielisen ideologian vuoksi. Tämän järjestelmän alaiset toimijat ulottavat valtansa myös sotilaallisten instituutioiden ulkopuolelle markkinoiden ja normalisoiden toimintaansa jopa lapsille. Kyseiset toimijat osallistuvat myös ainoan laillisen ja väkivallattoman palvelusmuodon kehittämiseen, vaikka kyseisen palvelusmuodon ei millään lailla kuuluisi olla heidän valtansa alla.
Väkivaltaisten järjestelmien ylivaltaa korostaa entisestään sen rahoituksen määrä, jolla niiden toimintaa tuetaan vuosi vuodelta. Samaan aikaan rauhanjärjestöt joutuvat kiristämään budjettiaan, irtisanomaan työntekijöitään tai rakentamaan toimintansa vapaaehtoisvoimin. Rauhanliike ei ole näkymätön tai passiivinen – sen resurssit vain ovat häviävän pienet sotilaallisiin ja väkivaltaisiin järjestelmiin verrattuna.
Tuntuu järjettömältä, että väkivallaton yhteiskuntarakenne koetaan poikkeuksena ihmisoikeuksia sortavalle, väkivaltaiselle ja sotilaallista toimintaa ihannoivalle järjestelmälle. Tuntuu järjettömältä, että on olemassa ideologia, jota kutsutaan antimilitarismiksi, kun tehokkaampi tapa olisi kutsua armeijaa ja muita väkivaltaisia rakenteita ihannoivia aatesuuntia antipasifismiksi tai väkivalta-aatteiksi.
Rauhanaktiivina en ainoastaan koe pelkoa siitä, että valtiot ja armeijat pyyhkivät kansainvälisillä sopimuksilla epätasa-arvoista neuvottelupöytää ja perustavat toimintansa ihmisoikeuksien vastaisille rakenteille – olen myös valitettavan tietoinen siitä, että tämä on yhteiskuntamme kiistämätön lähtökohta. Rauhanaktiivin on harvoin tarvetta muistuttaa itseään siitä, että sotakoneistot on luotu tuhoamaan kaikki edellytykset viholliskuvista, syrjinnästä ja väkivallattomuudesta vapaalle yhteiskunnalle. Sen sijaan useammin on muistettava ryhdistäytyä ja muistaa, että kyynistyminen ja turhautuminen ei auta, kun vastassa on armeija, oikeistohallitukset, globalisoituneet sodankäyntimenetelmät ja kasvavat sotilasmenot.
Teksti: Teemu Mölsä