Antimilitaristin haastattelussa Susinukke Kosola eli Daniil Kozlov kertoo olevansa epäajankohtaisuuden ystävä sekä välttävänsä rajoittavia identiteettejä.
Daniil Kozlovin elämässä kirjallisuus on ollut läsnä varhaisesta lapsuudesta, mutta runouteen hän syttyi lukioikäisenä.
– Runous tuntui kuolleitten valkoisten ukkelien jutulta. Olin tietysti kirjoittanut runoja koulutehtävissä, mutta lukiossa löysin 1800- ja 1900-luvun työväenliikkeen runouden ja kapinalliset vallankumousrunoilijat, kuten Kaarlo Uskela ja Vladimir Majakovski, Kozlov kertoo.
Hän kertoo viehättyneensä punk-henkisyyden ja samalla hienostuneisuuden yhdistelmästä löytämässään runoudessa.
– Se oli kielellisesti tosi kiinnostavaa ja minua on aina kiinnostanut kielellä leikittely. Se oli runoutta ilman porvarillista katkua.
Kozlov ei ole halunnut ottaa itselleen taiteilijan tai runoilijan identiteettiä.
– Minulla ei ole ollut tarvetta ihailla runoilijaelämää. En nuorempana osannut sitä selittää, mutta nykyään huomaan, että viiniä siemaileviin boheemeihin runoilijamyytteihin liittyy porvarillista etuoikeutta ja vaurauden tuomaa vapautta.
Identiteetit ja leimat Kozlov näkee nykyisin välineinä.
– Minulle on luontaista välttää erilaisia leimoja ja identiteettejä. Näen ne pikemminkin välineinä, tottakai käytän niitä sellaisina välillä. Aiemmin identifioiduin punkkariksi ja anarkistiksi, mutta määritelmät tuntuivat rajoittavilta, joten enää en määrittele itseäni niin, vaikka arvomaailmaani voikin kuvata anarkistiseksi.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden ahtaita lokeroita laajentamaan pyrkivä queer miellyttää Kozlovia.
– Queer on hyvä sana, jota käytän välillä itseni kuvai-lemiseen, mutta sekään ei välttämättä välitä oikeita merkityksiä kaikille. Runous on kirjallisuuden queer. Runous laitetaan lomakkeessa kohtaan ‘joku muu, mikä?’.
Kozlovia vaivasi pitkään se, miten paljon hienoja tekstejä jää pimentoon: kirjoja, joihin kirjoittaja on käyttänyt runsaasti aikaansa ja vaivaansa.
– Mutta sitten tajusin, että mähän voin ottaa tän ongelman haltuun ja alkaa siirtää tekstejä kirjoiksi.
Kirjoja myytiin sittemmin muun muassa Turun Kirjakahvilassa ja helsinkiläisessä Mustan Kanin Kolossa Kolera Kollektiivin nimissä.
Kozlov on konkreettinen esimerkki siitä, että kirjallisuuden parissa voi tehdä monenlaista. Tällä hetkellä hän opettaa luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa ja tekee runoesineitä. “Sekä tietysti esiinnyn ja perseilen”, hän kertoo naurahtaen.
LEIKKISÄÄ JA VÄHEMMÄN NYRPEÄOTSAISTA RUNOUTTA
Kozlovin mukaan runoudesta ei oikein uskalleta puhua.
– Siihen liittyy neromyyttejä ja sitä ehkä pidetään jonain koskemattomana korkeakulttuurina, sitä ei oikein osata kuluttaa viihteenomaisesti. En usko mihinkään kahtiajakoon, jossa on olemassa taidetta ja viihdettä, vaan mielestäni kaikessa taiteessa on viihteellisyyttä. Runous ei aina sisällä, eikä sen tarvitsekaan sisältää eeppisiä, jaloja päämääriä. Voisikin miettiä useammin, viihtyykö lukija runon äärellä?
Hän näkee lavarunouskulttuurin tuoneen raikkaita tuulia runouden kentälle.
– Runouden lähestyminen liian nyrpeäotasasesti aiheuttaa vain pettymyksiä. Riittää, jos saa jotain irti ja runoutta voi lähestyä vaikka leikin kautta. Lavarunouskulttuuri onkin tuonut paljon juuri viihteellisyyttä ja yleisön huomioimista runouden pariin.
Kozlovin mukaan vaikka kyse on uudesta ilmiöstä, siinä on myös paljon vanhaa, ja itseasiassa monilla lavarunoilijoilla on paljon yhteistä työväenrunouden kanssa.
– Työväenrunoudella oli tavoitteena luoda oma estetiikkansa porvarillisen korkeakulttuurin rinnalle. Niissä näki usein vastakkainasettelua ja anti-elitismiä. Valistusrunouteen taas kuului sen sanoittaminen, miten omasta luokasta tai taustasta käsin maailma näyttäytyy vääränä; että siinä on asioita, jotka pitää korjata.
Runouden nostamiseksi laajemman yleisön tietoon ja helpommin saavutettavaksi, Kozlov sai idean Runografi-sivustosta.
– Runous ylipäänsä on tosi marginaalista ja tieto runoudesta ja uusista runokirjoista on tosi pienessä piirissä. Suomessakin on noin 20 runouteen vakavasti suhtautuvaa pientä kustantamoa. Runoudesta tehdään vain vähän arvioita ja nekin yleensä tosi akateemisia. Siitä syntyikin idea Runografista, runo-sivustosta, jossa on tarkoitus arvostella jokainen Suomessa vuoden aikana julkaistava runoteos. Sen on tarkoitus tarjota runoilijoille enemmän vastakaikua ja poistaa vaikeuden leimaa.
Ajatus sai kannatusta ja otettiin hyvin vastaan.
– Esittelin idean runoyhteisö Nihil Interitille ja he lähtivät mukaan. Nyt kasassa on jo kymmenkunta kriitikkoa. Aikaa ja keskusteluja on käyty muun muassa runouden aspektien sekä kustantamon kriteerien määrittelyyn.
Tavoitteena on, että Runografin hakutoiminnolla voisi helposti löytää itselleen sopivaa runoutta. Kustantamon kriteerit ovat nyt hyvin väljät ja Kozlov toivookin sen kannustavan ihmisiä perustamaan kollektiiveja.
Kozlov toimii omien sanojensa mukaan ‘fasilitoivana päätoimittajana’ vielä tämän syksyn, mutta ensi vuodelle on tarkoitus siirtyä johonkin muuhun projektiin. Yhtenä suunnitelmana on kirjoittaa suomenvenäläisyydestä ja siihen liittyvistä marginaalikokemuksista, ja siitä miten suomenvenäläistä identiteettiä rakennetaan. Projekti on edelleen työn alla, mutta yhtäkkiä aihe muuttui epämukavankin ajankohtaiseksi.
– Olen epäajankohtaisuuden ystävä, ja projekti tuntuu nyt yhtäkkiä paljon raskaammalta ja läheisemmältä. Pitää enemmän huomioida ja ottaa etäisyyttä nykytilanteeseen ja nähdä kokonaiskuva.
TEKSTI: Jussi Koiranen
KUVA: Vitali Zverev
Susinukke Kosolan teoksia löydettävissä muun muassa osoitteesta www.susinukke.fi.
