Vuonna 2018 Suomessa järjestetyn Baltic Glory -rauhanharjoituksen osallistujien joukossa oli kuva- ja esitystaiteilijoita. Kontaktien luomisen kautta taidetta nähdään ja kuullaan myös tämän vuoden rauhanharjoituksessa. Taiteilijat Elizaveta Savolainen ja Alexandra Orlova vierailivat huhtikuussa Helsingissä Feministisen sarjakuvan residenssissä sekä kertoivat politiikkaan ja antimilitarismiin liittyvästä taiteestaan Rauhanasemalla 16.4. Puhetta performanssista- keskustelussa.
Moskovassa asuva inkerinsuomalainen Elizaveta Savolainen käsittelee sodanvastaisissa taideprojekteissa 1900-luvun väkivaltaista historiaa ja nykyajan epäoikeudenmukaisuuksia.
“Olen perehtynyt vankiloihin ja traumaattiseen identiteettiin sosiaalipedagogiikan opinnoissa”, Savolainen kertoo.
“Teen etnososiaalista tohtoritutkintoa inkerinsuomalaisten identiteetistä Stalinin vainojen jälkeen. Pakkosiirrot ja kuolemat ovat tuottaneet erilaisia muististrategioita. Jotkut ihmiset yrittävät unohtaa tapahtumat, toiset myös aktivoituvat. Trauma säilyy sukupolvien ajan, toiseen ja kolmanteen polveen.”
Aktivoituneet ihmiset protestoivat ja tekevät muun muassa poliittista taidetta. Elizaveta järjestää taideprojekteja, usein yhdessä Alexandra Orlovan kanssa. Hän on tehnyt performansseja. Hänen piirtämiään karikatyyrejä on julkaistu myös Antimilitaristissa.
Performanssissa Puhtaus, joka pelastaa maailman Savolainen kiipeää 32 metriä korkeaan monumenttiin päässään fallospäähine, dildoista koottu Vapaudenpatsaaseen ja Akseli Gallen Kallelan Ad astra -maalaukseen viittaava kruunu. Hän pesee sotamenneisyyteen, meritaisteluvoittoihin liittyvää monumenttia, rostraalipylvästä, joka on yksi Pietarin vanhoista symboleista. Performanssi tehtiin vuonna 2014 Manifesta 10 -biennaalin aikana videoesityksiä varten.
BDSM-näyttelyn teoksessa hän on liittänyt tekemäänsä Stalinin kasvokuvaan mustan harjan viiksiksi ja makaa selällään puhdistaen sillä saappaitaan. “Siitä tuli todella hyvä olo”, Savolainen kertoo.
Esitys tapahtui sisätiloissa, galleriassa. Se jäi kuitenkin toistaiseksi viimeiseksi Savolaisen performanssiksi. “Huomasin, että on liian vaarallista tehdä performansseja. Niistä joutuu vankilaan. Lopetin, mutta ehkä joskus vielä palaan niihin.”
Taidetapahtumista kohtaamistiloja
Vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen Venäjällä tapahtui suuri muutos konservatiivisempaan suuntaan. Silloin oli isoja, tuhansien ihmisten mielenosoituksia. Toukokuussa paljon ihmisiä vietiin putkaan. Protestit saivat aikaan valtavaa taideliikehdintää. “Moskovassa toimi muunmuassa Unity of equal -niminen taidetta käyttävä kansalaisliike. Järjestimme julkisia aktioita joukkomielenosoituksissa, installaatioita kaupunkitilassa, performansseja ja rauhanmarsseja Ukrainan sotaa vastaan”, Savolainen kertoo.
Ongelmat Venäjän ihmisoikeustilanteessa siirtävät taidetapahtumia sisätiloihin ja performanssit avoimissa julkisissa tiloissa ovat harvenneet. Orlovan mukaan performanssit tehdään nykyään yleisölle internetissä epäsuorina. Näyttelyt muodostavat jollakin tavalla tilan, jossa ihmiset voivat kohdata ja kommunikoida.
Maahantunkeutuminen Donbassiin vuonna 2014 tuotti kuitenkin useita performansseja suoraan kaduille. 22.-24. elokuuta Venäjän tykistö, sotilaat ja hyökkääjän nimeämä ”humanitaarinen saattue” tunkeutuivat Ukrainaan. Syyskuussa performanssitaiteilija Kado Cornet juoksi Pietarin kadulla Venäjän väreihin pukeutuneena, silmät sidottuina, kädet veren värisinä ja huusi taukoamatta. Lopulta hän kaatui maahan makaamaan. Teoksen nimi on Sokea ja raivostunut isänmaa – itse asiassa venäjäksi ihmisillä on äidinmaa. “Ja Venäjähän ei tietenkään ole vastuussa Ukrainan tapahtumista eikä ole virallisesti niihin osallistunut”, Savolainen toteaa ironisesti.
Näyttely Moskovan tuomioistuimessa
Viitisen vuotta sitten, kun Ukrainan sota alkoi ja Venäjä tunkeutui Krimin niemimaalle, Alexandra Orlova oli järkyttynyt ja huolissaan. “Se oli hyvin traagista”, hän sanoo. “Halusin keskittyä ihmisiin, jotka eivät hyväksy tätä toimintaa. Tein tutkimuksen antimilitaristisesta performanssista 2000-luvulla, ja esittelin sen viime vuonna Uppsalan yliopistossa.”
Alexandra on post-internet -taiteilija, tutkija ja mediataiteilija. Hän käyttää sovelluksia ja tekee virtuaaliolentoja muun muassa psykogeografisissa töissä.
"Olen jakanut performanssit kolmeen ryhmään niiden pääasiallisen tarkoituksen perusteella. 1990-luvulla tehtiin enimmäkseen body-performansseja. Toisen lajin, mediaperformanssin päämääränä on medianäkyvyys, jonka tavoittelu on yleistä Venäjän nykytaiteessa. Uusi suuntaus on osallistava performanssi, jonka tarkoituksena voi olla enemmän se, että siitä alkaa protesti. Taiteilija ikään kuin kattaa esityksen, jonka tarkoitus on aiheuttaa muita tapahtumia. Tilanne kehittyy eikä aina voi ennustaa mihin se johtaa”, Orlova selittää. “Yhteen sodanvastaiseen näyttelyymme piirsin kuvia tutkimistani performansseista. Näyttely kiersi useissa paikoissa ja yksi niistä oli Moskovan tuomioistuin, jonne osallistuneet taiteilijat vietiin. Pyysimme ystäviä käymään siellä tukemassa
meitä ja tuomaan omat taideteoksensa käytäville. Näyttely tapahtui siis laitoksessa.”
Performanssit eivät olleet tyypillisiä Venäjälle neuvostoaikana. 90-luvulla, jolloin Neuvostoliitto hajosi, oli useita performansseja, joista suurin osa tunnetuiksi tulleista oli miesten tekemiä. “Neuvostoaikana Venäjän taide oli täysin eristetty muun maailman taidekehityksestä. 90-luvulla performanssit olivat vielä suoria, yleisölle esitettäviä.”
Hyvä esitys taiteen pakkoformaatin alta vapautumisesta oli 14.4. päättynyt näyttely Salaiset kansiot Tallinnan Kumussa. Näyttely pyrki hahmottamaan myös tuolle räjähdysherkälle vuosikymmenelle tyypillisiä yhteiskunnallisia metamorfooseja.
Kiasmassakin nähty video Hullu koira, 1994, jossa taiteilija Oleg Kulik konttaa talutettuna alastomana koirana, on metafora neuvostovallan kaatumiselle. Orlova avaa videon sanomaa: “Ihmisillä ei ollut kotia, heidät oli paiskattu kadulle kuin koirat. He olivat tottuneet siihen, että heillä on omistaja. He eivät tienneet mitä on vastuu ja vapaus, mitä tarkoittaa, että pitääkin rakentaa elämänsä itse. Ihmisen tilanne on huonompi kuin koiran. Koira löytää jotain syötävää, mutta ihminen tarvitsee enemmän kuin aterian roskakasasta. Tarvitaan myös kulttuuria. Me olemme raunioissa. Niin Kulik kirjoittaa performanssistaan.”
Kaikenlaiset äänet kuuluviin
Vuosina 2005-18 performanssit muuttuivat. Mukaan tuli monia nuoria taiteilijoita, mm. Vaina-ryhmä ja Pussy Riot. Orlovan mukaan Pussy Riotin myötä naiset tulivat taide-elämään. Monikaan ei nähnyt heidän esityksiään, mutta niissä oli tärkeää se mitä tapahtui niiden jälkeen ja vaikutuksesta.
“Kirkko, jossa Pussy Riot tanssi, oli luhistunut 1930-luvulla Stalinin aikana, jolloin kristinuskossa oli neuvostoaikainen katkos. Yhtäkkiä kirkosta tuli jonkinlainen uskonnollisen ajattelun presentaatio. Ihmiset, jotka aiemmin olivat olleet KGB:ssä tai kommunistipuolueessa, seisoivatkin nyt kynttilät käsissään ja olivat ortodokseja ja näyttivät naamaltaan siltä, että uskovat jumalaan. Paikasta tuli virallisen uskonnon esityslava. Pussy Riot tuli sinne, koska paikka ei ollut uskonnollinen, vaan julkinen”, Savolainen kertaa tapahtumia.
“Heidät pidätettiin ja he joutuivat oikeuteen ja vankilaan vasta sen jälkeen kun video oli julkaistu”, Orlova jatkaa. “Monet ihmiset tukivat heitä, muttei sillä ollut merkitystä. Suurin osa heistä istui kaksi vuotta vankilassa. Yksi karkasi ja yksi teki sopimuksen oikeusistuimen kanssa ja sai siten lyhennettyä rangaistusaikaa.”
Viime vuoden Baltic Gloryyn osallistunut Olja Kurachova ei näe Pussy Riotia pääasiallisena taidealustanaan. “Teen yhteistyötä joustavasti vaihtelevissa projekteissa. Pussy Riot on vain yksi monista ryhmistä”, hän kommentoi Östranyland-lehdessä.
Alexandran ja Elizavetan projekteista tämänvuotinen Demokratia 100 vuotta -niminen näyttely vaikuttui naisten väkivallattomasta vaikutuksesta vuoden 1917 vallankumoukseen. “Banderollit innostivat meitä tekemään näyttelyn”, Savolainen mainitsee. Orlova kuvailee vuoden 1917 tilannetta Venäjällä: “Ihmisillä ei ollut leipää. Naiset tulivat kylistä pääkaupunkiin Pietariin pyytämään leipää ja rauhaa. Monet työläiset liittyivät kaduil
la kulkeviin naisiin. Kun tsaarin hallitus lähetti sotilaita ja kasakoita pysäyttämään mellakat pääkaupungin kaduilla, sotilaat kieltäytyivät ampumasta kaduilla, koska siellä oli liian paljon naisia eikä kapina koostunut aggressiivisista miehistä. Sotilaat päättivät liittyä mielenosoitukseen.” Maaliskuussa 1917 naiset järjestivät yli 40 000 ihmisen mielenosoituksen äänioikeutensa puolesta ja saivat sen.
KIKKA RYTKÖNEN
KUVA: ALEXANDRA ORLOVA
Linkki Kado Cornetin videoon:
facebook.com/events/2150211541727719