Keväällä 1990 silloiseen Sivari-lehteen ei tarvinnut erikseen aiheita miettiä. “Laiton lakkoextra” (nro 2/1990) käsitteli pelkästään 23.4. alkanutta siviilipalvelusvelvollisten lakkoa. Lehti kehui sivarien aloittaneen uuden luvun kansalaistottelemattomuuden historiassa, selvensi lakon tavoitteita ja esitteli lakon muissa medioissa saamaa vastaanottoa. Lakkoextra on luettavissa kokonaisuudessaan Antimilitaristin verkkolehdestä lehtiarkistosta: https://antimilitaristi.fi/arkistolehti/sivari-21990
Lakon kimmokkeena oli 1987 voimaan astunut lakimuutos, joka pidensi siviilipalveluksen 360:stä 480:een päivään ja totaalikieltäytymisestä määrätyn rangaistuksen pituutta samassa suhteessa. Kun parin vuotta kestänyt hajanaisempi ja pienimuotoisempi protestointi ei auttanut, keväällä 1990 päätettiin ryhtyä siviilipalveluslakkoon ilman takarajaa. Neljä totaalikieltäytyjää ryhtyi myös nälkälakkoon. Sivarien palveluksen ja totaalien vapausrangaistuksen keston lyhentämisen ohella vaadittiin siviiipalveluslain valmistelun siirtämistä puolustusministeriöltä työministeriölle, siviilipalveluspaikkojen valikoiman laajentamista ja siviilipalveluksesta tiedottamista kutsuntavelvollisille.
Lakkoon osallistui vankeusrangaistuksen uhalla sen alussa yli puolet tuolloin siviilipalveluksessa olleista ja jatkuvasti yli 100 henkeä. Lakko päättyi 17.5., kun työministeriö antoi tiedotteen, joka sivarien lakkokomitean näkemyksen mukaan tarkoitti myöntymistä lakkolaisten päätavoitteisiin. Sivarien palveluspaikat olivat olleet lakon aikana haluttomia ilmoittamaan viranomaisille omien sivareidensa poissaoloista, joten lopulta vain pieni osa osallistuneista sivareista sai lakkoilusta merkittävämpiä sanktioita. Aseistakieltäytyjäliiton julkaisemassa kirjoituskokoelmassa Katkelmia alistumisesta ja vastarinnasta Thomas Hackman arvioi lakon merkitystä: ”Olisiko laki muuttunut, jos aseistakieltäytyjät eivät olisi protestoineet? Tuskin.”
