Helmikuussa 2023 Yhdysvaltojen ilmavoimat ampuivat alas tuntemattoman esineen. Pohjois-Amerikan jalo taivas ei saanut rauhaa, sillä pian ammuttiin alas jo toinen entistä mystisempi esine. Kanadassakin saatiin hävittäjien pyssyt ojoon, hekin onnistuivat pudottamaan tunnistamattoman esineen. Juuri saanen tietoni mukaan jo neljäs tunnistamaton esine ammuttiin alas Yhdysvaltojen suuresta ja mahtavasta ilmatilasta. Ken tietää mikä militarismin suurvaltaa koettelee seuraavaksi?
Tämä kertomus istutettiin aivoihini eilen, olimme kellarissani hapattamassa juureksia ystäväni Teuvo Taka-Turkasen kanssa tulevan ydintalven varalle. Hapanjuures-orgiamme kuitenkin keskeytyivät hillittömään jysäykseen. Sydän kurkussa ryntäsimme Tepin kanssa kuistille katsomaan mitä hevon hiivattia oli tapahtunut. Totta vie, lentävä lautanen oli laskeutunut lanttuviljelmiemme päälle. Olin raivon vallassa (nämä ikuisen rauhan lantut olivat kiistämättä Urjalan herkullisimpia ja jylhimpiä vihanneksen juurimukuloita), mutta kerran kun tapasimme muukalaisia toisesta galaksista, oli syytä kuunnella mitä heillä on sanottavana. Tämän he kertoivat, jos ette usko kysykää Teuvolta.
Maan asukit! Tulemme rauhassa, voisimmeko ensiksi saada pienen ryypyn viinaa, kurkkumme ovat nimittäin täynnä tähtipölyä. Delegaatiomme saapuu kaukaiselta planeetta Gloria Pax III:lta Alfa Kentaurin Galaksista, se on niin kaukana tähtien takana etteivät teidän glukoosi-fruktoosisiirapilla ja miedoilla stimulanteilla maustettuihin juomiin ja piirrettyihin erotiikkavideoihin monomaanisesti fiksatoituneet aivonne voi sitä hahmottaa. Olemme jo pitkään seuranneet sairaalloista touhuanne, planeettanne väkivaltaista historiaa ja militaristista kiimaanne. Ennen kaikkea olemme häpeissämme katselleet niitä irstaita viestejä, joita olette avaruuteen lähettäneet. Te ja teidän surkeat, yhdysvaltojen aseteollisuutta hyysävät UFO-elokuvanne. Olemme vuodesta toiseen yrittäneet lähettää planeetallenne rauhanlähettiläitä, jotka pysäyttäisivät militaristisen kehityskulkunne. Kerta toisensa jälkeen, delegaatiodemme lähestyessä tellusta, planeettanne suurvallat kuitenkin ampuivat rauhanomaiset aluksemme alas poskettomilla hävittäjillään. Siispä päätimme lähettää delegaation tänne Urjalaan, sillä te veijarit olette Urjalanraitin tunnetuimmat pasifistit. Teidän tulee pysäyttää maanne sekä planeettanne militarisaatio mitä pikimmiten, muuten on piru merrassa.
Tarjosimme Teuvon kanssa muukalaisille hapatettua lanttua, joimme Puolustuslaitoksen leikattua viinaa ja kuuntelimme yhdessä Suomen talvisota 1939-1940 yhtyettä. Lupasin uusille tovereilleni viedä heidän viestinsä eteenpäin. Yritin lähestyä telepaattisesti, faksilla sekä kirjeitse Puolustusministeriötä, Yhdysvaltojen suurlähetystöä, Urjalan kunnanvaltuustoa sekä UPI:n megajohtaja Mika Aaltolaa, mutta kukaan ei vastannut (Aaltola tosin lähetti pärställään varustetun kahvikupin ja UPIn kynään liitettävän lasertähtäimen). Toivottavasti tämä pienpainate saa ulkoavaruudesta tulleiden tovereidemme viestin eteenpäin tehokkaasti. Jos näin ei tapahdu, voimme olettaa, että ihmiskunnalle edullisin paikka on alistua tuuheaan turripukuun sonnustautuneeksi lemmikiksi Alfa Kentaurista saapuneiden ystäviemme vienon vehreänä hohtavan planeetan leijuviin puutarhoihin ja antimateriaalisiin asuntoihin.
Rauhaa ja lanttua, toivoo Urjalan-Alfa Kentaurin Antimilitaristinen Komitea.
Allekirjoittaneet:
Käpykaartin Korpraali: Mertero Antoranta
Viidennen kolonnan ylikomentaja: Teuvo Taka-Turkanen
Intergalaktinen pseudoeroottisen perinnetanhun seniorisarjan voittaja: Pibstong Smok
Kosminen ja ylen mairea hymyilijä: Konrad Bong
Kirjoittaja: Tämä teksti istutettiin teletaappisesti kollektiiviseen ja kauniin sileään aivoomme.