Olen kirjoittanut Antimilitaristin numeroissa 1/2020 sekä 2/2020 siviilipalvelukseni kulusta nimimerkillä J. Edelliseen numeroon, 3/2020, en kuitenkaan kirjoittanut, koska olin ollut huhtikuun alusta syyskuun loppupuolelle hautausmaalla pitkälti samoissa työtehtävissä, jotka olin jo maininnut numeron 2/2020 kirjoituksessa. Näin ollen kyseiseen lehteen uutta materiaalia työpalvelukseni kulusta ei olisi riittänyt. Numeroon 4/2020 halusin kuitenkin kirjoittaa jutun, jossa kuvailen loppupalvelukseni kulkua uusissa työtehtävissä ja kerron, kuinka siviilipalvelus on sujunut omalla kohdallani ja vaikuttanut elämääni.
KESÄ JA SYKSY
Päivät ja viikot kuluivat hautausmaalla. Keksipaketti toisensa jälkeen tyhjeni ja kesä alkoi muuttua syksyksi. Lehdet putosivat ja ilma kylmeni. Syyskuun paikkeilla toimipisteellämme oli enää kolme työntekijää jäljellä, mikä hidasti työtahtia mutta teki samalla työstä rennompaa. Työpaikallamme tiedostettiin, ettei kolme ihmistä saa hoidettua kokonaista hautausmaata moitteettomasti syksyllä. Näin ollen esimiehemme painotti, ettei meillä ole mitään kiirettä töitä tehdessä. Kyseinen käsky esimieheltä tuli juuri sopivaan väliin syksyn taisteluväsymyksen aikoihin.
Kesääni ja syksyyni sisältyi myös leirityötä rippileirien ja päivärippikoulujen muodossa. Suurin osa kesän rippileireistä oli siirretty syksylle, joten pääsin kahdelle leirille valvomaan öitä. Sain mahdollisuuden tutustua enemmän omanikäisiin kollegoihini sekä esiintyä mitä hämmentävimmissä sketseissä ja ohjata vielä villimpiä leikkejä. Näin sain myös vaihtelua työtehtäviini, jotka painottuivat pääosin hautausmaan hiljaiseen ja seesteiseen ympäristöön.
Kevään, kesän ja syksyn mittaan hautausmaalla opin myös esimerkiksi nauttimaan pienistäkin iloista, joita muun muassa työkaverini sekä työtehtäväni itsessään toivat. Ennen työjaksoani hautausmaalla en ollut elämäni aikana haravoinut varttia pidempää kerralla, minkä vuoksi oli lähes koomista huomata, että esimerkiksi heinäkuun loppupuolella tehdyt istutukset paransivat viikkoa ja kuukauttani entisestään suunnattomasti.
Syyskuun loppupuolella vietin ensimmäiset henkilökohtaiset lomapäiväni (HL) juhlistaakseni 20. syntymäpäivääni. 19. syyskuuta muutin myös uuteen asun-
toon, jonka sain palveluspaikaltani. Minut oli alun perin määrätty asumaan vanhemmilleni, jotka kuitenkin muuttivat paikkakunnalta ja näin ollen olisin joutunut etsimään itse vuokra-asunnon. Seurakunnalla oli kuitenkin tarjota minulle asunto, jossa voisin asua loppupalvelukseni ajan.
Ensimmäiset vapaani ja muutto osuivat lähes päällekkäin. Olin viikkoa aiemmin tullut kipeäksi, mitä muutto ei helpottanut ollenkaan. Vietin siis syntymäpäiväni ja ensimmäiset henkilökohtaiset lomapäiväni sairaana sängyssäni peiton alla. Oloni kuitenkin parani nopeasti ja töihin palatessani minulle ilmoitettiin, etten palaisikaan hautausmaalle pitkäksi aikaa. Eräällä esimiehistäni oli minulle uusia työtehtäviä.
LOPPUPALVELUS JA ELÄMÄ PALVELUKSEN ULKOPUOLELLA
Syyskuun lopussa aloitin seurakuntamestarina. Työhöni sisältyi alkuvuodesta tuttujen juoksevien työtehtävien, kuten postin hakemisen ja viemisen sekä muiden tavarakuljetusten hoitamista. Tällä kertaa työhöni kuitenkin sisältyi myös viikonloppuvuoroja, jotka koostuivat pääosin kirkollisista toimituksista. Kuvasin muun muassa konfirmaatioita, joihin ei koronarajoitusten vuoksi saatu tavanomaista määrää osallistujia sisään. Pääsin järjestämään hautajaisia, häitä ja kastejuhlia.
Loppusyksystä loka-marraskuun aikoihin olen ollut mukana myös joulumateriaalien nauhoituksissa. Olen saanut luoda omaa joulufiilistäni kuvaamalla kuoron
joululauluja, lapsityölle tarkoitettuja jouluvideoita sekä suunnitella joulun ohjelmaa yhdessä työkavereideni kanssa. Tämä tuntuu olevan sopivan rentouttava tapa alkaa päättämään vuoden pituista jaksoa elämässäni siviilipalveluksen parissa.
Samoihin aikoihin aloittelin loppujenkin henkilökohtaisten lomapäivieni viettoa viikon jaksoissa, joiden välissä olin viikon töissä. Olin viettänyt ensimmäiset
kaksi lomapäivääni syyskuussa, joten minulla oli vielä kuusitoista lomapäivää, jotka viikkovapaideni ansiosta riittivät kolmeen kokonaiseen tai pitkitettyyn vapaaseen viikkoon. Näiden viikkojen aikana ehdin levätä pimeään syksyiseen aikaan, jona on vaikeaa olla ihminen. Sain nähtyä ystäviäni, vanhempiani, jotka olivat muuttaneet, sekä ehdin esimerkiksi toteuttaa Aseistakieltäytyjäliiton järjestämää kutsuntakampanjaa muutamassa eri paikassa ja autettua toimistotöissä.
Kun en ole ollut töissä, Aseistakieltäytyjäliitto on tarjonnut erilaisia mahdollisuuksia poistua tarvittaessa neljän seinän sisältä. Toteutimme heinäkuussa esi-
merkiksi yhden Ruokaa ei aseita -ruuanjaon Arndt Pekurisen puistossa ja elokuun puolella kävimme Villa Mehun kulttuurikohteessa tutustumassa taiteilija Elis
Sinistön kierrätysmateriaaleista rakentamaan mökkiympäristöön.
Toisinaan olen myös tuttuun tapaani käynyt palveluspaikkani järjestämissä nuortenilloissa, joissa olen käynyt jo vuosia aktiivisesti. Kevään ja kesän myötä toiminta järjestettiin kuitenkin etänä alustalla, jota olin ollut toteuttamassa yhtenä työtehtävistäni. Vaikka kyseessä onkin työpaikkani toimintaa, olen näissä tapahtumissa voinut rentoutua ja olla tekemisissä minulle ennestään tuttujen ihmisten kanssa. Korona-aikaan oli helpottavaa tietää, että on jotain tuttua, mistä pitää kiinni kaiken muuttuessa ympärilläni.
Kirjoittaessani tätä juttua on marraskuu ja minulla on palveluspäiviä jäljellä noin kuukauden verran. Vuosi tuntui vierähtäneen koronatilanteesta huolimatta to-
della nopeasti. Vuoden 2019 marraskuusta tuntuu vain olevan hetki ja silti elämme jo uudestaan vuosittaista pimeää, märkää ja kylmää ajanjaksoa, joka edeltää joulua, jonka lumi aina silloin tällöin valaisee aina täällä etelässäkin. Nopeasti kuluneeseen vuoteeni on kuitenkin mahtunut todella paljon kaikenlaista: ylä- ja alamäkiä, erilaisia työtehtäviä ja kokonaan uusia elämäntilanteita.
Siviilipalvelus alkoi kuukauden pituisella koulutusjaksolla, jonka aikana sain ystäviä, joiden kanssa olen vieläkin pitänyt yhteyttä palveluksen lähestyessä loppuaan. Helmikuussa aloitin työpalveluksen paikassa, jossa olen saanut tehdä töitä erilaisten ihmisten parissa eri työtehtävissä. Vaikka tunsinkin palveluspaikkani ennestään hyvin, olen vuoden aikana tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut paljon enemmän erilaisten toimialojen työtehtävistä kuin olisin ennen palvelukseni alkua uskonut oppivani.
Loppuvuodesta tapahtuneesta muutosta olen oppinut yksinasumiseen liittyvistä haasteista lukuun ottamatta muutamaa pientä asiaa, kuten vaikkapa vuok-
ranmaksua, vakuutusasioita ja Kelan kanssa riitelyä.
Muuttaessani uuteen kaupunkiin heti siviilipalveluksen jälkeen saan kuitenkin vietyä mukanani hyviä muistoja, uusia ja entisestään vahvistuneita vanhoja
kontakteja sekä mahdollisuuden hakea esimerkiksi kesätöitä hautausmaalle takataskussani puolisen vuotta kokemusta hautausmaatyöstä. Asuessani omillani palveluspaikkani vieressä olen oppinut jopa uudestaan laittamaan itse ruokaa.
KIITOS.
Vaikka siviilipalvelus nähdäänkin usein pakollisena pahana ja rangaistuksena niille, jotka eivät tahdo syystä tai toisesta armeijaan tai nilkkapantaa, koen itsenauttineeni palveluksesta. Sain viettää erittäin raskaana pidetyn vuoden tutulla ja turvallisella työpaikalla, jonka toiminnassa olin ollut jo viitisen vuotta ennen palvelukseni alkua mukana. Vuosi 2020 jäänee monien muistoihin yhtenä kamalimmista vuosista elää mutta toisin kuin moni muu, voin itse sanoa, että siviilipalveluksen ansiosta 2020 on ollut yksi elämäni parhaista vuosista.
Jooa Lindqvist
