Veljeily on tehokas keino luoda positiivisia siteitä ihmisten välille. Väkivallattoman kamppailun klassikkoteoreetikko Gene Sharp määrittelee teoksessaan 198 Methods of Nonviolent Action veljeilyn tarkoittavan – ehkä hieman tautologisesti – ihmisten käännyttämistä veljiksi tai olemaan ikään kuin he olisivat veljiä. Myöhemmin teoksessa hän raottaa määritelmää hieman enemmän kuvailemalla veljeilyä metodiksi, joka voi "auttaa tuomaan ihmisiä joilla on samanlaisia ideaaleja tai uskomuksia yhteen sitein, joita on lähes mahdoton saavuttaa muilla keinoin". Mutta mitä veljeily voisi tarkoittaa käytännössä?
Väkivallattoman kamppailun historiasta löytyy monia tapauksia, joissa veljeilyä on käytetty onnistuneesti yhteiskunnallisten päämäärien saavuttamiseen. Yksi tunnetuimmista on helmikuulta 1986. Filippiinien pääkaupungissa Manilassa osoitettiin mieltä sotilasdiktaattori Ferdinand Marcosia vastaan, ja eräs sotilaskomentaja uhkasi komentaa joukkojaan avaamaan tulen tietä tukkivia protestoijia kohti. Protestoijat eivät kuitenkaan liikahtaneet paikoiltaan. He eivät myöskään heitelleet sotilaita kivillä tai polttopulloilla eivätkä huudelleet näille alentavasti tai aggressiivisesti. Sen sijaan mielenosoittajat puhuivat sotilaille ystävällisesti, tarjosivat heille ruokaa ja vetosivat heidän isänmaallisuuteensa. Sotilaat kieltäytyivätkin vahingoittamasta protestoijia ja mielenosoitukset jatkuivat. Marcos puolestaan joutui luopumaan vallasta vielä saman vuoden kuluessa.
Veljeily ei kuitenkaan ole aina ollut puhtaasti väkivallattomien mielenosoittajien käyttämä taktiikka. Arabikeväänä tunnettujen tapahtumien aikana egyptiläiset protestoijat tervehtivät sotilaita usein ilolla mutta toisinaan myös aggressiivisilla otteilla. 28. tammikuuta 2011 joukko mielenosoittajia sytytti Kairossa armeijan kulkuneuvoja tuleen, raahasi sotilaat niistä ulos, pieksi nämä ja otti panssarivaunun haltuunsa. Vain minuutteja myöhemmin samat protestoijat huusivat armeijaa tukevia sloganeja, poseerasivat sotilaiden kanssa yhteiskuvissa ja jakoivat näiden kanssa ruokaa.
VELJEILY RAUHANOMAISESSA PUOLUSTUKSESSA
Hyödyllisyydestään huolimatta konkreettiset esimerkit yksinään antavat ehkä rikkonaisen kuvan veljeilyn mahdollisuuksista. Rauhantutkimuksen perustajana tunnettu Johan Galtung onkin pohtinut järjestelmällisen veljeilyn potentiaalia vuonna 1968 julkaistussa teoksessaan Rauhanomaisen puolustuksen strategia. Kirjasessa Galtung näkee veljeilyn ja myötätuntoon vetoamisen – joiden yhdistämistä hän kutsuu "positiiviseksi siviilivastarinnaksi” – tärkeinä työkaluina vieraan valtion hyökkäyksen ennaltaehkäisemisessä ja pysäyttämisessä.
Galtungin ihmiskuvan mukaan kukaan ei ole täysin hyvä tai täysin paha. Siksi Galtungin mielestä ei ole olemassa vihollisia, on vain vastustajia ja antagonisteja. Nämä ovat vihollista paljon lievempiä termejä, eivätkä paikanna vastakkainasettelua osapuolten perimmäiseen olemukseen vaan pikemminkin siihen asetelmaan, jossa nämä kohtaavat toisensa. Siksipä kaikki ihmisten väliset konfliktit voidaan ratkaista – ainakin periaatteessa – kestävällä tavalla. Veljeily onkin Galtungin mielestä tärkeää osin juuri siksi, että se luo ympäristön jossa (piilevän tai avoimen) konfliktin osapuolet voivat ratkoa ristiriitojaan rakentavasti.
Galtungin rauhanomaisessa puolustuksessa veljeilyä harrastetaan jo ennen suhteiden kärjistymistä avoimeksi konfliktiksi, ja sen päämääränä on vakuuttaa molemmat osapuolet kaikilla tasoilla – aina tavallisesta kansalaisesta hallituksen ylimpiin ministereihin asti – toisen halukkuudesta tarjota tarvittaessa apuaan. Tämän tilanteen saavuttaminen poistaisi Galtungin mukaan suurimman osan aseelliseen vihanpitoon johtavista motivaattoreista.
Toiminnan tasolla Galtungin kaavailema veljeily tarkoittaa yhteistyötä yli rajojen, niin valtiollisella kuin yksilöllisellä tasolla, niin kahden- kuin moninkeskisesti, niin institutionalisoituneella tasolla kuin lyhyestikin (katastrofiapu). Inhimillisen kontaktin maksimoiminen joka tasolla on kuitenkin tärkeää, sillä henkilökohtaisilla kohtaamisilla on tärkeä rooli ystävällismielisten suhteiden vakiinnuttamisessa.
Galtungin mukaan ihmisluonto toimii veljeilijöiden hyväksi, sillä historiallinen aineisto miehitystilanteista ja muusta ihmisryhmien rinkkaiselosta on osoittanut ihmisten pyrkivän yhteyteen ja kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Galtung toteaa, että samoin kuin ihmisistä on mahdollista kouluttaa sotimisen asiantuntijoita, veljeilyn luonnonlahjakkuuksista voitaisiin kouluttaa eksperttejä veljeilyn alalla. Galtung kehottaakin taitavuuteen veljeilyn harjoittamisessa.
Galtungille (valtioiden välisiä) hyviä suhteita määrittävät symmetria, keskinäisriippuvaisuus ja keskinäinen ymmärrys. Veljeilyn pitäisi pyrkiä näihin kaikkiin välttääkseen läheisten suhteiden mahdollisia ei-toivottuja seurauksia. Galtung esimerkiksi ajattelee, että jos valtioiden välinen yhteistyö on epäsymmetristä ja yksi osapuoli auttaa toista paljon enemmän saamatta itse juurikaan apua, apua vastaanottava osapuoli saattaa tuntea auttavan osapuolen yrittävän asettautua moraalisen ylemmyyden asemaan. Tällainen uskomus auttavan osapuolen aikeista heikentäisi keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta – hyvien suhteiden kulmakiviä. Monet sisällissodat puhuvat karua kieltään siitä, miten keskinäisriippuvaisuus ilman keskinäistä ymmärrystä ja luottamusta voi pahimmillaan kannustaa erityisen julmaan väkivaltaan.
MIEHITYS JA VELJEILY
Kaikkine riskeineenkin Galtung uskoo, että taitavasti toteutettu veljeily pystyisi, jos ei estämään sotaa, niin ainakin ehkäisemään suurempia julmuuksia hyökkäyksen aikana. Galtung ajattelee, että miehitystilanteessa miehittäjätaho ei voi estää sotilaitaan ja henkilökuntaansa olemasta tekemisissä miehitetyn väestön kanssa – kuten aiemmin totesimme, Galtung näkee ihmisluonnon ajavan ihmisiä toistensa yhteyteen.
Vaikka veljeily ei onnistuisikaan yhteiskuntien ylimmillä tasoilla, sotilaiden haluttomuus väkivaltaan kommunikoituu Galtungin mukaan nopeasti myös komentoketjun yläpäähän. Tässä yhteydessä todettakoon, että inhimillisen kontaktin minimoimiseen on olemassa keinoja, joita komentoketjun yläpää voi halutessaan käyttää. Kielimuurin hyödyntäminen on näistä perinteisimpiä. Iranin "vihreän vallankumouksen" aikana vuonna 2009 Iranin hallituksen raportoitiin käyttäneen Libanonista tuotuja joukkoja mielenosoitusten hajottamiseen, oletettavasti estääkseen näitä ja iranilaisia siviilejä keskustelemasta keskenään. Jo vuonna 1956, siis kauan ennen Rauhanomaisen puolustuksen strategian ilmestymistä, Neuvostoliitto käytti Unkarin valtaamisessa joukkoja itäisiltä venäjää puhumattomilta alueiltaan niinikään tietoisena tavoitteenaan estää sotilaita ja siviilejä olemasta vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Hyökkääjän luomien esteiden ylittämisessä Galtungin kaavailemat veljeilyn ammattilaiset – ja koko ennalta mietitty veljeilyn strategia – tulisivatkin tarpeeseen.
Miehityksen tai hyökkäyksen aikana tapahtuvasta veljeilystä Galtungilla on erityisiä huomioita. Veljeilynsä aikana puolustajan on pyrittävä kommunikoimaan hyökkääjälle, millaisen kulttuurimuodon ja yhteiskuntatyypin puolustaja haluaa säilyttää. Puolustajan pitäisi myös seurata Gandhin esimerkkiä siinä, että hänen tulisi osoittaa luottamusta hyökkääjää kohtaan ja luottaa, että tämä tulee toimimaan oikein. Puolustaja voi kokeilla esimerkiksi roolipelilähestymistapaa: tällöin puolustaja kieltäytyy miehitetyn roolista eikä tunnusta hyökkääjän tulleen miehittäjänä vaan kohtelee tätä ikään kuin hyökkääjä olisi saapunut aivan jonkin toisen syyn vuoksi, ja siten kutsuu tätä rakentavaan vuorovaikutukseen.
Hyökkääjä tai tämän edustaja voidaan myös tavata epämuodollisesti, vaikkapa illallisella, ja näin henkilökohtaista yhteyttä voitaisiin ylläpitää virallisten suhteiden romahtamisesta huolimatta. Tämä auttaa erottamaan hyökkääjän roolin tämän persoonasta: hyökkääjä torjutaan, mutta ihmisen kanssa tehdään yhteistyötä. Myötätunnon herättämisen lisäksi Galtung näkee tämän lähestymistavan antavan hyökkääjälle mahdollisuuden irtisanoutua aiemmasta toiminnastaan irtisanoutumatta identiteetistään.
VELJEILYN PERIAATTEET
Galtungin kaavaileman veljeilyn päämääränä on siis symmetrian, keskinäisriippuvaisuuden ja keskinäisen ymmärryksen määrittämä suhde, jossa kumpikin osapuoli voi luottaa saavansa toiselta tarvittaessa apua. Tämä saavutetaan monitasoisella rakentavalla yhteistyöllä, jossa ihmisillä on paljon henkilökohtaista kontaktia keskenään. Mikäli veljeily ei onnistu estämään avoimen väkivallan puhkeamista, tulee puolustajan säilyttää luottamuksensa hyökkääjään ja tämän kykyyn toimia oikein. Puolustajan tulee jatkaa yhteydenpitoa, kommunikoida minkälaisen kulttuurin ja yhteiskunnan haluaa säilyttää sekä vahvistaa henkilökohtaisia suhteita, antaen hyökkääjälle tilaa perääntyä roolistaan hylkäämättä identiteettiään ja omanarvontuntoaan.
Näillä eväillä Galtung ajattelee Rauhanomaisen puolustuksen strategiassa voitavan edistää konfliktien ehkäisyä ja niiden ratkaisemista kestävillä ja rauhanomaisilla tavoilla. Veljeily ei välttämättä yksin riitä avoimen konfliktin päättämiseen – Rauhanomaisen puolustuksen strategiassakin se on vain yksi väkivallattoman puolustuksen työkaluista – mutta sillä on keskeinen rooli kestävien rauhanomaisten suhteiden rakentamisessa.
JUHANI MASTOKANGAS
KUVA: WIKIMEDIA COMMONS