Antimilitaristi kysyi Mikä meitä vaivaa -podcastin Veikka Lahtiselta ja Pontus Purokurulta, mikä asevelvollisuutta vaivaa. Samalla selvisi muun muassa, kenen valtaa aseilla puolustetaan, sekä miten yhteiskunnan instituutioita muutetaan.
Aluksi teistä: Mikä motivoi teitä aloittamaan Mikä meitä vaivaa -podcastin? Miksi sitä kannattaa kuunnella?
VEIKKA: Kuuntelin paljon ruotsalaisia satiirisia yhteiskunnallisia podcasteja ja mietin, että tällainen formaatti voisi toimia meilläkin. Koin myös, että itselläni on edellytyksiä tehdä viihteellistä poliittista analyysia. Podcast otettiin hyvin vastaan, meidän maltilliset tavoitteet toteutui nopeasti.
PONTUS: Podcastin tekeminen korvasi silloisen mediaformaattini eli bloggaamisen, joka oli jo hiipuva yhteiskunnallisen keskustelun muoto. Podcastista on myös vaikeampi irrottaa sanomisia asiayhteydestä ja nostaa tikunnokkaan.
V: Tosin mä olen kaksi kertaa joutunut oikeistolaisen cancel-kulttuurin uhriksi podcastin kautta. Ensin oli Sanna Ukkola ja toisen kerran kävin poliisikuulustelussa.
P: Itselleni siirtyminen blogista podcastiin oli sikäli hyvä, että tappouhkaukset loppuivat. Miksi meitä kannattaa kuunnella... Monet on sanoneet, että podcast on ollut mielekäs sekä laajemmalla poliittisella tasolla että oman elämän kannalta. Että pelastus ei ole missään viisivuotissuunnitelman päässä vaan tässä ja nyt.
V: Välitön pelastus!
Millaista yhteiskuntaa tavoittelette?
V: Erilaisten kontrollien vähentämistä. Kamppaillaan sen puolesta että saadaan ihmisille ilmaista rahaa ja omaa aikaa. Sitten ilmastonäkökulmasta meidän nykyiset tavat järjestää tuotanto on täysin kestämämättömiä.
P: Halutaan lisätä ihmisten kykyä päättää itsestään, ruumistaan, ajastaan, energiankäytöstään, ajattelustaan, ja kehittää näitä yhdessä, mutta omalähtöisesti. Konkreettisesti: perustulo, työajan vähentäminen, vapaa liikkuvuus, hiilinegatiivinen yhteiskunta muuttamalla yhteiskunta laajemmin kuin pelkillä teknologisilla fikseillä.
Olette molemmat olleet mukana myös Työstäkieltäytyjäliitossa - mitä työstäkieltäytymiselle kuuluu nyt?
V: Työstäkieltäytyminen ilmiönä on näkymätön ja laaja. Ihmiset tekevät sitä yksityisesti ja jakavat työpaikkojen mikrokonteksteissa tapoja vältellä työtä ja alentaa työtehoa. Myös sosiaalituilla lorvailua voi pitää työstäkieltäytymisen muotoina. Se ei siis aina ole julkilausutun poliittista.
P: Työstäkieltäytyjäliiton idea oli juuri tuo, että työstäkieltäytymistä tapahtuu aivan valtavasti. Useimmat meistä kieltäytyvät joka päivä. Eihän kukaan niin sanotusti tee töitä täyttä työaikaa. Siitä ei vain ole soveliasta puhua suoraan. Ihmiset kieltäytyvät töistä myös ottamalla sairaslomia omista syistä, hankkimalla lapsia tai matkustelemalla halvalla. Voi ajatella myös, että haaveilut tubettamisesta, influensseriksi ryhtymisestä tai muusta yrittäjyydestä kuvastaa työstäkieltäytymisen halua. TKL:n ideana oli tuoda tämä julki ja politisoida piilevää työstäkieltäytymistä. Liitto itse toimi oikein hyvin pienenä iskuryhmänä ja kirjoituskollektiivina, mutta se hajosi, kun organisointia yritettiin laajentaa. TKL teki tehtävänsä ja vaikuttaa nyt tekstien ja meemien kautta.
Asevelvollisuus on pakkotyötä valtion väkivaltakoneiston palveluksessa
Mikä asevelvollisuutta vaivaa?
P: Että se on olemassa. Se on pakkotyötä valtion väkivaltakoneiston palveluksessa. Se on virallisen opin painamista ihmisten ruumiisiin ja yhteiskunnan militarisoimista, väkivaltaisen ajattelun ja toimintatavan levittämistä armeijan ulkopuolelta. Tämä voi liittyä siihen, että Suomi on varsin väkivaltainen maa varsinkin naisille.
V: Ollaan menossa sikäli suohon, että nyt ollaan myös painostamassa naisia samaan pakkotyöhön, josta miehet jo kärsivät.
Mielipide: sivari, totaali, vai vapautus palveluksesta?
V: Olen käynyt sivarin Turun kaupunginteatterissa ja se oli hyvä kokemus, opin kaikkea hyödyllistä ja työkaverit oli oman poliittisen ymmärryksen muotoutumisen kannalta olennaisia ihmisiä. Olin tosin 27-vuotias, osasin hakea hyvää paikkaa ja tiesin mitä halusin tehdä. Jos nyt olisin samassa tilanteessa, hommaisin varmaan niin sanotut kahjon paperit. Arvostan että totaalikieltäytyjiä on – uskon että se voi ennen pitkää johtaa siihen, että koko vapausrangaistus poistetaan.
P: Sain vapautuksen ja olen siitä iloinen. Sivari tuntui alipalkatulta ja ylipitkältä työjaksolta. Toisaalta moni kaveri on päässyt opiskelu- tai työalalle sivarin kautta. Totaalistakin on tutuilla hyviä kokemuksia, että tutustui kiinnostaviin ihmisiin. Nykyään on aika helppo välttää koko palvelus ainakin pääkaupunkiseudulla vetoamalla vaikka unettomuuteen, mielenterveyteen tai vastaavaan.
Miksi arvelette, että Suomen sotilasmenot ovat nousseet ennätystahtia ja ennätystasolle juuri Sanna Marinin vasemmalle kallistuvan hallituksen aikana?
P: Hävittäjähankinnoista päättäminen osui tälle hallitukselle. Tietysti tämä kertoo siitä, että vasemmistossa ei ole mitään voimakkaampaa halua purkaa asevarustelua. Se on niin sementoitu poliittisen keskustelun ulkopuolelle, samoin kuin asevelvollisuus ja armeija yleisesti.
V: Asehankinnat liittyvät ehkä myös Euroopan itärajan tilanteeseen, siis Venäjän autoritaariseen pullisteluun. Tämä on osittain vaikea kysymys, koska itselläni ei ole täysin selkeitä vastauksia siihen, mikä on asehankintojen vaihtoehto kyseisessä tilanteessa.
Hävittäjähankinta on sementoitu poliittisen keskustelun ulkopuolelle
Miltä rauhanliike näyttää tällä hetkellä teidän katselukulmastanne?
V: Vähän kuin eläinliike: tuntuu, että liikehdintä on aika institutionalisoitunutta eikä kovin kuplivaa. Vakiintuneet toimijat harrastavat omaa vaikuttamistyötään, ja sitten on yksittäisiä vaikutusvaltaisia kommentoijia, kuten Kirsti Era.
P: Ulospäin ei näytä siltä, että mitään “liikettä” olisi olemassa, jos liike viittaa dynaamiseen ja määrätietoisesti toimivaan ryhmään ihmisiä. Tärkeää työtä, mutta pidetään lähinnä yllä omien ryhmien kulmia eikä saada suuresti sanomaa läpi. Mielikuvien tasolla näen kaksi ongelmaa: rauhanliike yhdistetään edelleen Neuvostoliiton aikaan ja politiikkaan, ja monille tulee rauhanliikkeestä mieleen änkyräideologinen tai abstraktin aatteellinen, vähän hippimäinen kuva.
Olette puhuneet podcastissanne siitä, että esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisemisessa tarvitaan painostusvoimaa suhteessa päättäjiin. Millaisena näette tässä erilaisten väkivallattomien kampanjoiden mahdollisuudet, kuten yhteistyöstä kieltäytymisen, blokkaukset, jne?
V: Virallinen politiikka ei selvästi pysty etenemään riittävästi ilmastokysymyksessä, joten esimerkiksi Elokapinan käyttämät taktiikat ovat mielekäs tapa painostaa. Kadun blokkaaminen ei kuitenkaan riitä ilmastotoimiin, tarvitaan suurempaa painostusta.
P: Näen että kaikki poliittiset kampanjat, kuten vaikkapa katujen blokkaukset, toimivat osana laajempia sommitelmia. Voisi hahmotella neljä erilaista kenttää, jotka pitää ottaa haltuun yhtä aikaa. Yksi on käsitykset, arvostukset, asenteet ja kulttuurintuotanto. Toinen on suoraviivaisen poliittiset teot, viestinnästä aina suoraan toimintaan. Ne ovat siis jotain näkyvää ja suuntautuvat konfliktiin. Kolmas taso on instituutioiden taso. Muutokset vakiinnutetaan ja niiden mittakaava kasvaa, kun ne saadaan rakenteelliselle instituutiotasolle. Neljäs taso on arkipäiväinen, jokapäiväinen elämä: missä ihmiset viettävät aikansa, mitä ne syö, mihin ne käyttää energiansa. Jos keskittyy vain yhteen kenttään, se jää riittämättömäksi: toimijat palavat loppuun, muutokset eivät ole pysyviä, ja niin edelleen.
V: Instituutioiden muuttaminen onnistuu vain, jos on riittävä painostusvoima. Kentät voi myös järjestää ketjuksi. Esimerkiksi elämäntavat ja arvostukset voivat muuttua dialektisessa suhteessa keskenään, ja se voi muotoutoa poliittiseksi painostukseksi, jonka tavoitteena on muuttaa instutionaalista tasoa.
Podcastinne tunnetaan terävästä kapitalismikritiikistä. Onko kapitalismia mahdollista vastustaa puuttumatta sen tiiviiseen yhteyteen sotateollisen kompleksin kanssa? Onko sota väistämätön osa kapitalismia ja riivaako se muitakin mahdollisia järjestelmiä?
V: Sotia on ollut myös ennen kapitalismia, joten sikäli sota ei ole kapitalismin yksinoikeus.
P: Terry Eagleton määritteli kapitalismin järjestelmäksi, jossa sijoittajien valtaa puolustetaan viime kädessä vaikka ydinaseilla. Olisi vaikea ajatella kapitalismia ilman väkivaltakoneistoja, jotka turvaavat voittojen kasvattamista.
V: Sodankäynti on nykyään hajautunut, valtiot sotivat harvemmin keskenään, ja rajat ovat osittain hälventyneet.
P: Etäohjatut droneiskut toisten maiden alueilla ympäri maailmaa, mikä on niiden suhde sodankäyntiin... Tietysti kapitalismia ei hallinnoida pelkällä väkivallalla.
V: Suomessa suurinta osaa työvoimasta hallinnoidaan sosiaaliturvalla ja karensseilla, oikeastaan vain työvoiman ulkopuolella olevia ihmisiä hallinnoidaan poliisivoimilla. Militaarinen väkivalta on enemmän sitä, että sillä varmistetaan tiettyjen reittien käyttöä ja resurssien saatavuutta.
P: Ja pohjimmiltaan myös yhteiskuntajärjestelmää, jos vaikka katsotaan poliisien militarisoitumista eri maissa, myös Suomessa.
Mikä on suhteenne unelmiin ja utopioihin – esimerkiksi suhteessa voimapolitiikkaan, asevarusteluun tai ilmastoon?
V: Olen suuri voiman ystävä, joten voimapolitiikka ei ole itselleni vain negatiivinen termi. Itseäni kiinnostaa autonominen voimapolitiikka, unelmat eivät ole pelkkiä kukkasia.
P: Itseäni kiinnostaa unelmissa ja utopioissa se, miten ne vaikuttaa tässä hetkessä. Ei siis se, miten päästäisiin joskus kaukana tulevaisuudessa kuviteltuun tavoitteeseen, vaan mitä nuo tavoitteet tarkoittavat juuri nyt. Mitä fantasia tulevaisuudesta tekee nykyhetkelle? Passivoiko se meitä vai antaako se meille voimia?
V: Omat unelmat liittyy poliittiseen liikkeeseen. Haaveilen voiman kokemuksesta, jonka yhdessätekeminen tuottaa. Haaveilen kuplivasta yhteiskunnallisesta tilanteesta.
Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun podcast Mikä meitä vaivaa? on kuunneltavissa Spotifyssa ym. suoratoistopalveluissa. •
TEKSTI: Kasper Kotisaari
KUVA: Meri Björn