Rakkaudesta Ihmiskuntaan – War Resisters' International 100 vuotta
Osa 4: Yksinapaisesta maailmasta kohti uusia uhkia
Antimilitaristien kansainvälinen kattojärjestö War Resisters' International täytti viime vuonna 100 vuotta. Järjestön historiaa käsittelevän juttusarjan viimeisessä osassa käydään läpi WRI:n taival kylmän sodan lopusta tähän päivään.
Kun väkivallattomien joukkoliikkeiden toiminta oli 1980-90-lukujen vaihteessa kaatanut sosialististen diktatuurien muodostaman itäblokin ja siten lopettanut kylmän sodan, alkoi hetken kestänyt ja modernin maailman historiassa täysin poikkeuksellinen demilitarisaatioprosessi. Tämän voi havaita esimerkiksi asevarustelun rahallisesta arvosta: läpi nousukausien ja lama-aikojen nousseet sotilasmenot putosivat kolmanneksella vuosina 1987−97.
Erityisesti monien entisten itäblokin maiden sotilasmenot romahtivat, ja vuonna 1997 Venäjän sotilasmenot olivat alle kymmennesosan siitä mitä Neuvostoliiton olivat olleet 1988. Kuitenkin yleisestä jännitteiden lientymisestä johtuen myös NATO-maissa sotilasmenot pienenivät tällä aikavälillä neljänneksellä.
Myös nuorison ja yhteiskunnan laajamittaisesta militarisoinnista miesten yleisen asevelvollisuuden kautta luovuttiin monissa maissa kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä, kun asevelvollisuutta joko kehitettiin valikoivampaan suuntaan, tai se korvattin kokonaan ammattisotilaista koostetulla armeijalla.
Monet sodan ja rauhan kysymysten kanssa painineet organisaatiot joutuivat miettimään uudessa tilanteessa rooliaan uusiksi. Itäblokin sotilaalliseksi vastapooliksi aiemmin asemoitunut NATO löysi uudelle vuosituhannelle tultaessa itselleen uuden roolin “humanitaarisista interventioista” kolmannen maailman maihin ja kansainvälisestä terrorismin vastaisesta sodasta.
Uudessa tilanteessa oli myös War Resisters’ International, jonka historiassa asevelvollisuuden vastustaminenoli ollut keskeinen tavoite aina perustamiskokouksesta lähtien ja joka viimeisten vuosikymmenien aikana oli suuntautunut tarjoamaan kolmatta vaihtoehtoa kahden militaristisen suurvaltablokin välille. Monissa maissa aseistakieltäytymiseen liittyvien kysymysten tultua pääasiassa ratkaistuksi, rauhanaktivistien aikaa jäi nyt entistä enemmän laajemmalle antimilitaristiselle toiminnalle. Toisaalta asevelvollisuus ei kuitenkaan kadonnut maailmasta, ja niin WRI:ssä kuin monissa sen jäsenjärjestöissäkin jatkettiin työtä aseistakieltäytymisoikeuden toteuttamisen parissa.
1990-luvun kriisit
Varustelumenojen ja jännitteiden hiipumisesta huolimatta 1990-luvulla ei todellakaan vallinnut maailmanrauha. Vuosikymmenen rajuimpia väkivallan purkauksia oli tutseihin kohdistunut raju kansanmurha Ruandassa. Euroopassa taas nähtiin pitkästä aikaa suoria valtioiden välisiä sotia, kun Jugoslavian monietnisen valtion hajoaminen johti veristen välienselvittelyjen sarjaan.
Entisen Jugoslavian alueen kriisin kohdalla rauhan liikkeet eivät kuitenkaan olleet toimettomia, vaan reagoivat väkivallattoman intervention keinoin.
Vaikka kylmän sodan päättymistä voi pitää väkivallattoman toiminnan voittona, uudet kriisit horjuttivat monien uskoa väkivallattomuuden mahdollisuuksiin. Suomessa Aseistakieltäytyjäliiton kantaviin voimiin 1980-luvulla kuulunut Juha Tuomikoski on kertonut Jugoslavian hajoamissotien järkyttäneen hänen antimilitaristista vakaumustaan ja olleen osaltaan vaikuttamassa hänen eroamiseensa Aseistakieltäytyjäliitosta ja siirtymisessään kannattamaan Suomen armeijaa ja asevelvollisuutta. Maailman epäonnistumisella Ruandan kansanmurhan estämisessä on taas myöhemmin perusteltu useita myöhempiä humanitaarisia interventioita tai sellaiseksi väitettyjä sotilasoperaatioita ihmisoikeuksia polkeviin maihin. Entisen Jugoslavian alueen kriisin kohdalla rauhanliikkeet eivät kuitenkaan olleet toimettomia, vaan reagoivat väkivallattoman intervention keinoin. Paikallisten rauhanaktivistien kutsusta War Resisters’ International ja useat pääasiassa eurooppalaiset antimilitaristiset järjestöt perustivat Balkanin rauhanryhmän (Balkan Peace Team, BPT). BPT toimi lähettämällä noin 2–5 vapaaehtoisen ryhmiä eri puolille Kroatiaa ja Jugoslavian liittotasavaltaa. Projekti alkoi vuonna 1994 ja jatkui vuoteen 2001 asti. Kroatiassa sen pääpaino oli ihmisoikeus- ja rauhanaktivistien toiminnan auttamisessa. Serbia-Kosovossa BPT:n toiminta keskittyi enemmän serbialaisten aktivistien ja Kosovon väkivallattoman vastarintaliikkeen välisten yhteyksien luomiseen. Kroatian armeijan vallatessa Serbian aiemmin miehittämän Krajinan alueen BPT:n vapaaehtoiset olivat paikalla toteuttamassa niin kutsuttua “suojelevaa läsnäoloa”, eli tarkkailemassa ja raportoimassa tapahtumia sotarikosten ja siviileihin kohdistuvien väkivaltaisuuksien ennaltaehkäisemiseksi.
Yksinapainen maailma
Vuonna 2001 ääri-islamistiset terroristit iskivät New Yorkin World Trade Centeriin, ja Yhdysvaltain sen jälkeen julistama terrorisminvastainen sota johti uuteen asevarustelumenojen nousuun. Erityisesti juuri maailmanpoliisin viittaa hartioilleen sovitelleen Yhdysvaltain sotilasmenot nousivat 2000-luvun alussa miltei puoleen koko maailman yhteenlasketuista sotilasmenoista, nopeimmillaan yli kymmenen prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2004 maailman sotilasmenot nousivat jälleen edellisen huipun eli kylmän sodan loppuvaiheen tasolle.
Pääosan sotilasmenojen kasvusta aiheuttivat terroristijahdilla perustellut hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin. Näistä erityisesti hyökkäys Irakiin aiheutti vastalauseita ympäri maailmaa. Myös WRI ja sen jäsenjärjestöt eri puolilla maailmaa tuomitsivat hyökkäyksen. Suomessa Irakin sodan vastustus johti suurimpiin rauhanmarsseihin sitten 1980-luvun.
Useimmat arvostelijat ja etenkään rauhanliike eivät tunteneet sympatiaa Saddam Husseinin diktatuuria kohtaan, mutta hyökkäyksen perusteluja pidettiin heppoisina ja sen mahdollisia jälkivaikutuksia ennalta-arvaamattomina. Kun kävi ilmi, ettei Irakista löytynyt Yhdysvaltain etsimiä joukkotuhoaseita ja maa vaipui miehityksen seurauksena kaoottiseen sisällissotaan, rauhanliikkeen kritiikki osoittautui valitettavan todeksi.
Yksinapaisessa, yhden sotilaallisen supervallan maailmassa antimilitaristien kritiikki osoitti usein sinne, missä aseita eniten oli: Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi Aseistakieltäytyjäliiton vuosina 1999–2017 ulkomaisiin kansalaistottelemattomuustempauksiin ja mielenosoituksiin järjestämien bussimatkojen kohteissa: vuosien varrella suomalaiset aktivistit vastustivat toistuvasti esimerkiksi NATOa ja sen jäsenmaiden ydinaseita.
Moninainen liike
WRI:n perustamisvaiheessa järjestö erottui muista rauhanjärjestöistä muun muassa omaksumallaan linjalla, jonka mukaan pelkkä periaatteellinen pasifismi ei riitä, vaan tavoitteena tulee olla sotien syiden poistaminen vastustamalla sortoa ja epätasa-arvoista yhteiskuntajärjestystä. Alusta lähtien WRI:n toiminnan sisäisenä periaatteena oli myös syrjimättömyys sukupuoleen, rotuun tai uskontoon liittyen.
Kuitenkin on nähtävissä, että järjestön toiminta on pääosin ollut miehistä ja Eurooppa-keskeistä. Tällä vuosituhannella järjestön suurten tapahtumien maantieteellinen kattavuus on laajentunut. Rauhanaktivistit ovat myös toimineet läheisessä yhteistyössä esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien ja intersektionaalista feminismiä edustavien liikkeiden kanssa, mikä on heijastunut myös ryhmien omaan toimintakulttuuriin.
Periaatteellinen pasifismi ei riitä, vaan tavoitteena tulee olla sotien syiden poistaminen vastustamalla sortoa ja epätasa-arvoista yhteiskuntajärjestystä
Miesvaltaisen toiminnan vastapainoksi rauhanaktivistit ovat järjestäneet myös ei-miesten omaa toimintaa: Vuonna 2004 WRI:n ja toisen kansainvälisen rauhanjärjestön IFOR:n naistyöryhmät järjestivät Thaimaassa suuren kansainvälisen koulutustapahtuman naispuolisille väkivallattomuuskouluttajille.
Vuonna 2012 perustettiin PANPEN - Panafrikkalainen väkivallattomuuden ja rauhanrakentamisen verkosto. Kyseessä on itsenäinen verkosto, joka tekee tiivistä yhteistyötä WRI:n kanssa. Panpenilla oli keskeinen rooli WRI:n ensimmäisen Afrikassa järjestetyn kansainvälisen konferenssin isännöimisessä heinäkuussa 2014 Kapkaupungissa. Myös WRI:n vuoden 2019 Antimilitarismi liikkeessä -konferenssi järjestettiin Euroopan ulkopuolella, Kolumbian Bogotàssa.
Voimapolitiikan renessanssi?
Missä tilanteessa WRI toimii nyt, ja mikä on rauhanaktivismin tulevaisuus? Viimeistään 2010-luvulla kansainvälisessä mediassa on palattu ennakoimaan uutta kylmää sotaa. Geopoliittisessa kilpailussa Yhdysvaltain vastapariksi on tarjottu milloin globaaliksi talous- ja sotilasmahdiksi noussutta Kiinaa, milloin uudella vuosituhannella itsetuntoaan vähitellen kerännyttä Venäjää.
Väitteelle voi jossain määrin hakea tukea viime vuosina aina uusia ennätyksiä rikkoneista sotilasmenoista. Myös asevelvollisuuden palauttaminen tai laajentaminen nykyisestä on noussut asialistalle monissa Euroopan maissa jo Venäjän vallattua Krimin niemimaan vuonna 2004 – näin on ollut esimerkiksi Liettuassa, Serbiassa ja Ruotsissa. Eräs nouseva trendi niin maailmalla kuin Suomessa lienee naisten lisääntyvä militarisointi sukupuolten tasa-arvon nimissä.
Venäjän tuore hyökkäys Ukrainaan on selkeästi johtamassa asevarustelumenojen kasvuun useissa maissa ainakin lyhyellä aikavälillä, mutta vielä on liian aikaista arvioida kuinka pitkäaikaisia vaikutukset ovat. Pahimmillaan edessä voi olla pitkäaikainen ja lisääntyvä asevarustelukierre ja kaikkien asevarustelua kritisoivien leimaaminen puolin ja toisin vastapuolen etua ajaviksi hyödyllisiksi idiooteiksi.
Toisenkinlainen suunta on kuviteltavissa. Erityisesti mikäli Venäjän sodanvastainen liike onnistuisi tavoitteissaan ja tyytymättömyys maan johtajiin johtaisi hallinnon vaihtumiseen, edessä saattaisi olla jopa uusi liennytyksen ajanjakso. Aika näyttää, onko tällä vaihtoehdolla mitään toteutumisen mahdollisuuksia.
Joka tapauksessa valitettavasti on todennäköistä, että sodanvastustajat tarvitsevat kansainvälistä kattojärjestöään vielä pitkään – mahdollisesti seuraavatkin sata vuotta. •
TEKSTI: Aku Kervinen
KUVA: War Resisters' International