War Resisters' Internationalin kokous ja kansainvälinen Antimilitarism in Movement -konferenssi pidettiin Kolumbiassa heinä-elokuun vaihteessa. Sain hyvin lyhyellä varoitusajalla tarjouksen lähteä Bogotàan Sadankomitean ja Aseistakieltäytyjäliiton edustajana.
Kesätyökuvioni olivat juuri nousseet pystyyn, eikä kesällä tuntunut olevan mitään tarjottavaa. Messengeriin kilahtanut viesti tuntuikin aluksi päiväunelta. Antimilitaristin seikkailu Etelä-Amerikassa! Olin innoissani, sillä tällaisesta kesästä en ollut osannut edes unelmoida. Tartuin siis tarjoukseen, enkä perääntynyt päätöksestäni, vaikka lähipiirini suhtautuminen muuttui alkuinnostuksesta kauhistukseen. Onneksi pidin pääni, sillä tuosta viikosta tuli yksi elämäni parhaista.
Horrostava suomalainen saapuu Kolumbiaan
Kolumbia on kaukana. Saavuin Bogotàan rättiväsyneenä. Olin valvonut jo pari vuorokautta, ja perille päästessäni kello oli vasta kaksi iltapäivällä paikallista aikaa. Yritin sinnitellä, mutta lopulta nukuin horrosunta yllättävän kylmässä hotellihuoneessani. Heräsin aikaisin aamuyöstä ja ihastelin ympärillä olevia vuoria. Bogotà on reilun kahden kilometrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella, joten siellä on koko ajan Suomen kesään verrattava lämpötila 8-18 °C. Yritin taltuttaa jetlagia katsomalla formuloita ja syömällä Suomesta tuomiani Vanhat autot -karkkeja. Ei toiminut.
Kahvia, kiitos!
Illalla vaihdoin majapaikkaa yhteiseen hostelliimme. Oloni oli heti parempi, kun sain nähdä muita. Ensimmäisen kokouspäivän koittaessa kuolettava väsymys alkoi väistyä. Henkilökunta piti huolen, että kalmankalpea suomalainen sai suoniinsa jatkuvasti kahvia. Se tulikin tarpeeseen, sillä kahdeksan tunnin aikaeron takia kehoni halusi nukkumaan kolmelta iltapäivällä.
WRI:n ihmiset ottivat minut erittäin lämpimästi mukaansa kokouksiin. Työntekijät perehdyttivät ensikertalaiset käytännön asioihin ja kokouksia oli tästä syystä helpompi seurata. Kokoukset ovat mille tahansa järjestölle elintärkeitä, sillä muuten toiminta ei suju. Tavalliselle kuolevaiselle sääntöjen sanamuodoista väittely ei kuitenkaan välttämättä ole suurin intohimon kohde. Kokoukset etenivät kuten missä tahansa järjestössä, mutta harvojen tapaamiskertojen takia ne kestivät kolme päivää. Lopulta kokoustaminen palkittiin, sillä Sadankomiteasta tuli WRI:n virallinen osasto ja Tuuli Vuori valittiin WRI:n valtuustoon.
Antimilitarism in Movement
Antimilitarism in Movement -konferenssi oli viikon virallisen ohjelman antoisin osuus. Konferenssit alkoivat paneelikeskusteluilla liittyen esimerkiksi aseistakieltäytymiseen, konflikteihin sekä inspiroiviin puheisiin siitä, miten meistä jokainen voi vaikuttaa. Uutta ystävääni Moses Johnia lainaten: ”We can't always do great things, but we can do small things in a grateful way.”
Konferenssipäivät jatkuivat työpajoilla, joissa pohdimme ryhmissä tapoja ratkaista valittu ongelma. Omassa Kestävä rauha -ryhmässäni pohdimme, miten voi vaikuttaa väkivaltaiseen ilmapiiriin ja uhkauksiin, joita aktivistit saavat. Meidän ratkaisumme oli kehittää rauhanaktivisteille oma suljettu yhteisö verkkoon, jossa voisimme yhdessä keskustella kokemistamme uhista ja haasteista sekä tukea toisiamme pitäen samalla huolta siitä, että jokainen meistä voi pysyä turvassa.
Iltaisin istuimme vielä pienryhmissä, joissa keskustelimme syvemmin eri teemoista. Sain kuulla esimerkiksi Etelä-Korean hienosti onnistuneesta projektista, jonka avulla aseistakieltäytyjien asemaa saatiin parannettua ja heitä koskeva laki saatiin uudelleenkäsittelyyn.
Konferenssin lopuksi pidettiin mielenosoitus aseistakieltäytyjien kokemaa väkivaltaa vastaan. Mielenosoitus oli paljon taiteellisempi ja esittävämpi kuin Euroopassa yleensä. Valtasimme kadun Bogotàn keskustassa ja osoitimme mieltämme voimakkaan näytelmän avulla.
Kansainvälinen perhe
Jokainen päivä Bogotàssa oli pitkä ja intensiivinen. Parhaita hetkiä olivat kiireettömät illat hostellissa tai jossain läheisessä ravintolassa, jossa ystävystyimme nauttien rauhassa kaakaota tai paikallista rommia. Kaipaankin suurella lämmöllä niitä hetkiä, kun saimme kokoontua väsyneenä yhteen, rentoutua, nauraa ja jutella syntyjä syviä.
Ennen matkaa en osannut varautua siihen, että löytäisin Bogotásta oman turvallisen tilani. Huomasin kuitenkin olevani kiinteä osa tätä sydämellistä perhettä, joka jakoi kanssani samat arvot ja tavoitteet. Kaipaan niitä loputtomia öitä, hymyjä ja yhteisiä aamupaloja. Sitä inspiroivaa yhteisöllisyyttä, jossa tiesin olevani turvassa hektisen Bogotàn kaduillakin. Samalla uskoni rauhantyöhön ja sen mahdollisuuksiin vahvistui entisestään.
Tapaamani uudet ystävät osasivat kertoa minulle asioista, maista ja konflikteista, joista en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Samalla solmimme uusia verkostoja, joiden avulla pystymme vahvistamaan mahdollisuuksiamme puuttua epäkohtiin. Ystävät, kollegat ja perhe ovat kullan arvoinen voimavara.
Matkan hedelmät
Kaipaan edelleen Bogotàan. En ikävöi jääkylmää hostellia tai suihkua, jota en osannut käyttää, mutta kaipaan ystäviäni ja kansainvälistä perhettäni. Välittömyyttä ja välittämistä sekä sitä yhteistä intohimoa meille kaikille tärkeää asiaa kohtaan. Matka on poikinut muistojen lisäksi paljon uusia yhteistyökuvioita ja mahdollisuuksia osallistua konkreettisesti enemmän kansainväliseen rauhantyöhön.
Lopulta lensin Bogotàsta takaisin Suomeen kuumeessa. Onneksi vieressäni istui mukava hollantilainen mies, jota
ei haitannut, että käytin hänen olkapäätään tyynynäni. Suomen aikaan takaisin tottuminen oli vieläkin vaikeampaa, onneksi siihenkin auttoi kolumbialainen kahvi, jota toin mukanani papuina.
TEKSTI: ANNIKA HÄMÄLÄINEN
