Antimilitarismin ydin

Tutustuin tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän War Resisters’ Internationalin ja Suomen Antimilitaristisen liiton vaiheisiin maailmansotien välillä. Aikakauden antimilitaristit eivät tyytyneet yksistään kieltäytymään ehdottomasti sotimisesta, vaan he korostivat aktiivista toimintaa sotien syiden poistamiseksi.

Muun muassa asevelvollisuuden poistamiseen tähtäävän toiminnan lisäksi liike kehitti pitkin 1930-lukua väkivallattomaan vastarintaan perustuvaa sodan estävää toimintaa, jonka merkittävänä osana tuli olla laajojen joukkojen kieltäytyminen sodan tukemisesta. Fasismin noustessa osa kannattajista kuitenkin hylkäsi liikkeen uskoessaan aseellisen taistelun välttämättömäksi. Arndt Pekurisen tavoin monet jatkoivat antimilitaristista kamppailuaan maksaen siitä kovimman mahdollisen hinnan.

Missä olemme tänään?

Erityisesti viimeisten vuosikymmenten aikana useat valtiot ovat luopuneet asevelvollisuudesta. Kiitos AKL:n aiempien aktiivien toiminnan, aseistakieltäytymisoikeus on Suomessa nykyään voimassa myös sodan aikana. Silti armeijoihin pakotetaan yhä yli miljoona nuorta vuosittain. Maailmassa on tällä hetkellä käynnissä 48 vähintään sata kuolonuhria vuodessa vaativaa sotaa tai aseellista konfliktia.

Asevelvollisuuden lisäksi jäljellä ovat yhä muutkin sotien juurisyyt kuin WRI:n alkuaikoina: eriarvoisuus yhteiskuntien sisällä ja globaalisti, autoritaariset hallinnot, kiihtyvä sotilasvarustelu sekä rajoja ihmisten väliin lyövä kiihkonationalismi. Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat tuovat nykyaikaan uuden sotilaallisia uhkia mahdollisesti kärjistävän elementin.

Aseistakieltäytyminen on samaan aikaan sekä hyvin yksinkertainen että monimutkainen asia. Sen voi nähdä pohjimmaisena tekona rauhan puolesta – vähimmäisvaatimuksena, jossa yksinkertaisesti kieltäydytään osallistumasta tappamiseen. Sen laajempana pyrkimyksenä on usein poistaa sotiminen kokonaan ihmiskunnan keinovalikoimasta. Tästä kunniakkaasta tarkoituksestaan huolimatta aseistakieltäytyjät joutuvat olemaan jatkuvassa konfliktissa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Edistäessäni aseistakieltäytymistä Suomessa olen kohdannut suurta painetta. Ympäristön reaktio on aiheuttanut sen, että olen joutunut jatkuvasti pohtimaan toimintani oikeellisuutta. Ei voida antaa yleispätevää vastausta siihen, onko moraalisesti oikein joissakin tilanteissa osallistua sotilaana väkivallan käyttöön vai kieltäytyä tästä. Jokainen joutuu pohtimaan asiaa itse. Varmaa kuitenkin on, että vain toisessa vaihtoehdoista päätös oikeutetusta puolustautumistavasta jää yksilön omaan valtaan. Armeijoiden hierarkkinen rakenne ja sodan imu pitävät siitä huolen.

Planetaarinen rauhanaktivismi

Aseistakieltäytymistä voi verrata veganismiin. Kummatkin ovat vakaumukseen perustuvia valintoja, jotka kunnioittavat elämää ja ympäristöä, eivätkä aiheuta harmia muille. Kuitenkin suuret joukot voivat kokea niiden ehdottomuuden luotaantyöntävänä. Ne ärsyttävät, sillä ne tuovat moraalisen dilemman päivänvaloon: voisivatko ympäröivät normit, joihin osallistun, olla pielessä?

Eläinoikeus- ja ympäristöliikkeen sanoman leviämisen myötä on viime aikoina noussut valtavirtaiseksi myös joustava kasvispainotteinen “fleksaaminen”. Tiedetään, että planetaarisesti kestävään ruokavalioon verrattuna keskiverto suomalaismies söi vuonna 2019 kahdeksankertaisesti liikaa punaista lihaa. Maapallon kestävyyden kannalta tarvitaan siis laajaa muutosta ruokailutottumuksiin. Ja tämä muutos on käynnissä. Eläinten syömisestä tuskin koskaan luovutaan täysin, mutta pääosin kasviksista koostuva ruokavalio voi hyvinkin olla normi tulevaisuudessa.

Samankaltainen laaja paradigman muutos on mahdollista saavuttaa myös antimilitarismin tavoitteiden kohdalla. Viestin levitessä, oli yksilön henkilökohtainen valinta armeijaan menosta sitten mikä tahansa, leviää samalla ajatus asevelvollisuuden ongelmallisuudesta ja yksilön oikeudesta kieltäytyä sotaa tukevasta toiminnasta, kuten myös militarismin tuhoisuudesta ihmisille ja ympäristölle. Vaikka sodat ovat erittäin monimutkaisia systeemisiä ongelmia, joihin tarvitaan vastaavia ratkaisuja, on aseistakieltäytyminen kuitenkin toimi, jolla yksilö voi verrattain helposti lamauttaa sotakonetta konkreettisesti. Kaoottiselta tuntuvassa maailmantilanteessa henkilökohtainen kieltäytyminen tuo selkeyttä ja hallinnan tunnetta, mutta se myös muokkaa siinä sivussa normeja uusiksi.

1930-luvun antimilitaristit eivät kyenneet estämään historian tuhoisinta suursotaa. Tänä päivänä emme luultavasti ole juurikaan lähempänä sotaa estävän joukkotoiminnan aikaansaamisessa. Sotien juurisyihin puuttuminen on huomattavasti helpompaa kuin jo kärjistyneeseen kriisiin vastaaminen. Tästä huolimatta uskottavan väkivallattomuuteen perustuvan vaihtoehdon tarjoaminen sotilaalliselle toiminnalle pysyy haasteena, johon antimilitaristien on etsittävä vastausta.

Gandhi piti alistumista sorron edessä huonompana ratkaisuna kuin väkivaltaista puolustautumista. Hän ei kuitenkaan uskonut väkivaltaa käyttämällä koskaan päästävän eroon sodista, vaan nosti aktiivisen väkivallattomuuden lähtökohdaksi alistumattomuuden rinnalle. Juuri tässä alistumattomuuden ja väkivallattomuuden yhdistelmässä on mielestäni antimilitarismin ydin. •

TEKSTI: Esa Noresvuo
KUVA: Vili Nurmi

Teksti perustuu kirjoittajan Arndt Pekurisen muistojuhlassa 5.11.2021 pitämään puheeseen.

Antimilitarismin ydin

Antimilitarismin ydin

Aiheeseen liittyen

Ihmismieli ydinaseiden maailmassa

Sosiaalisen etäisyyden ylittäminen väkivallattomassa kamppailussa

Karseimmat inttikokemukset

Kohtaamisia Kuggomissa

Mielikuvien valtava voima

Armeija ilman aseita

Harjoitellaan välillä rauhaakin

Armeijoiden päästöt on huomioitava ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa