Rauhantyö voi ottaa monenlaisia muotoja. Tässä haastattelussa kysymme muusikkotaiteilija Laua Nevanperältä, joka tunnetaan paremmin nimellä Laua Rip kysymyksiä taiteesta, yhteiskunnasta ja rauhasta.
Moi?
Moi?
Musiikissasi kuuluu paljon erilaisia vaikutteita, minkälaiset jutut inspiroivat eniten tekemään musiikkia?
Innostun jutuista melko hankalasti, mutta sit ku innostun, innostun paljon, ja syvennyn kovasti. Sit se vaikuttaa samalla omaan tekemiseen suoraan. Viimeisimpänä oon jumittunu kuuntelemaan semmosta junglenakuttelua, ja nyt mulla on jo uusi biisi työn alla, jossa on breakbeatteja. Toinen, mikä on tehnyt suuren vaikutuksen viime aikoina on Kornin Woodstock 99’ live-veto. Wau mitä ihmettä…
Se tosin inspiroi enemmän live-esiintymisten suhteen! Musiikki inspiroi tekemään musiikkia.
Miten biisi yleensä syntyy? Teetkö paljon muiden muusikoiden kanssa yhteistyötä, vai onko kyseessä yksin tapahtuva prosessi? Onko kyseessä joku tietynlainen projekti vai syntyvätkö kappaleet spontaanisti?
Oon melko huono tekemään yhteistyötä muiden kanssa ujouteni takia. Suunnitteilla on kyllä pari yhteisbiisiä eri artistien kanssa, mutta jutut etenee omalla painollaan, eli hitaasti. Laua Rip on eräänlainen diktatuurini, jossa määritän kaiken soundeista sanoituksiin. Biisit lähtevät rakentumaan usein pienen idean ympärille, idean, joka voi olla vaikka joku tietty ääni, soitin tai sample, ja vasta melko myöhäisessä vaiheessa alan miettimään sanoituksia tai vokaaliosioita. Joskus biisiä rakentaessa toisinaan tulee tunne, että tähän kohtaan sopisi huuto, tai tähän kuiskailu tms. Poikkeuksena on kappale, jota työstän paraikaa nimeltä ÄLÄ SEURAA KETÄÄN, jossa sanoma oli ensin, ja sitten vasta aloin tekemään biittiä. Biisi kertoo no masters, no slaves -tyyppisesti siitä, miten ihailemalla ja nostamalla toisen ihmisen jalustalle antaa tälle henkilölle myös samalla vallan. Sitä ei pitäisi tehdä täysin kritiikittä, sillä semahdollistaa myös vallan hyväksikäytön, kuten punkstoo,artiststoo ja muut -toot paljastivat.
Sanoituksesi käsittelevät monesti yhteiskunnallisia aiheita ja vaikuttaa erityisesti siltä, että sanoituksissasi henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen kohtaavat. Kuinka paljon esimerkiksi kapitalismin, hypermaterialistinen maailmankuvan, feminismin tai muiden yhteiskunnallisten aiheiden käsitteleminen ohjaa työtäsi?
Yritän harvemmin tehdä mitään selkeää statementtia ja kertoa enemmän omasta henkilökohtaisesta tunnemaailmastani, mutta samalla selittäen sitä itselleni auki, löytää yhteyksiä vaikkapa pahoinvointini ja luonnontuhon välille, tai yksinäisyyteni ja kapitalistisen somekulttuurin välille. Koitan kapinoida omalla tunneanalyyttisellä tavallani syyllistämättä ketään tuntien samalla syyllisyyttä.
Olet esiintynyt useissa mielenosoituksissa ja aattellisesti valveutuneissa tiloissa. Koetko että teet taideaktivismia?
Tavallaan joo, tavallaan en. Koska monet kappaleistani käsittelevät myös näitä teemoja, esiintyminen on ollut luonteva tapa osoittaa tukeni sellaisille asioille, jotka koen itsestäänselvyydeksi tai joiden pitäisi niitä olla – kuten fasismin ja rasismin vastustaminen, turvallisemman tilan periaatteet, ympäristön tuhoamisen pysäyttäminen ym.
Kappaleesi ja sanoituksesi ovat usein omalla tavallaan synkkiä ja varsin kriittisiä. Mitkä kysymykset koet erityisen keskeisiksi tällä hetkellä?
Samat teemat kuin ennenkin, kuten edellä mainitut, sillä niitä asioita ei ole korjattu. Olen Laua Ripin ja Virhe-bändin, jossa toimin vokalistina, myötä päässyt kuorestani ja koen, että voin toteuttaa itseäni – esiintyessä tuntuu siltä, että toteudun – omituista ja filosofista, miten sen selittäisi… Silloin minä tapahdun ja minussa tapahtuu jotain merkityksellistä. Olen taipuvainen äärimmäisyyksiin, ja haluan aina ylittää itseni. Pelkään tulla nähdyksi, mutta samalla janoan sitä – tämän teeman kanssa painin jatkuvasti. Olen itseni suurin vihollinen.
Olet intensiivinen esiintyjä. Mikä on paras tai ikimuistoisin esiintymiskokemus? Miten valmistaudut keikkaan?
Kiitos! Näitä on paljon… Mutta Laua Rip -keikoista Helsinki ilman natseja -itsenäisyyspäivämiekkari 2021 on siitä erityinen, että en olisi uskonut pari vuotta sitten esiintyväni keskellä Runeberginkatua Helsingin keskustassa!
Mikrofoni oli kuin jääpuikko ja hampaat kalisivat, mutta yleisö oli messissä ja ihmiset kurkkivat kerrostalojen ikkunoista.
Tärkeä osa keikkaan valmistautumista on meikkaamisrituaali. Rauhotun itseni äärelle ja teen muodonmuutoksen arki-Lauasta esiintyjä-Lauaksi. Se luo jonkinlaista suojaa, ja toisaalta tuo eri piirteet itsestäni esiin. Toisinaan teen myös kurkkuchakra-joogaharjoituksia.
Useissa kappaleissa sivutaan useita väkivaltaan ja hierarkiohin liittyviä aiheita. Millaisiin aiheisiin haluaisit kiinnittää enemmän huomiota? Kenties jotain, johon nähdäksesi tulisi kiinnittää enemmän huomiota, ja josta tulisi puhua enemmän?
Haluaisin käsitellä myös lempeyttä, yhteyttä, rakkautta. Ilman niitä elämä on toivotonta. Samaistun tunnevaivaisiin syrjäytyneisiin nörtteihin, jotka hukuttavat itsensä videopeleihin ja päihteisiin, mutta myös höpsähtäneisiin kissamummoihin, jotka juttelevat tuntemattomille bussissa. Haluaisin auttaa jotenkin, kertoa, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin viha ja pelko. Jotenki björkkimäisesti all is full of love -meiningillä. Että ongelmiin on ratkaisuja ja apua on saatavilla. Ei tarvisi jäädä yksin. Mut ta mikäs minä olen toisaalta sanomaan mitään kenenkään toisen elämään?
Elämme varmasti monen mielestä synkkiä aikoja ja useiden kappaleidesi sanoituksissa viittaat maailmantilanteen kestämättömyyteen. Mikä antaa toivoa vaikeissa yhteiskunnallisissa tilanteissa?
Rakkaus ja ystävyys. Ja kyky nauraa itselleen. Ilman niitä vajoaa pimeyteen (been there, done that).
HAASTATTELU: MITJA JAKONEN
KUVA: LAUA NEVANPERÄ
