Ylirajaisella yhteistyöllä kohti rauhaa

Historia on täynnä esimerkkejä vihollisten on dehumanisoinnista eli epäinhimillistämisestä. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa Rokka sanoo ampuneensa ihmisten sijaan “vain vihollisia”. Juutalaisia kutsuttiin basilleiksi ja verrattiin rottiin. Hutsit kuvattiin torakoiksi. Dehumanisointi teki helpommaksi väkivallan käyttämisen.

Tutkimusten mukaan eläimiin kohdistettu väkivalta nuoruudessa yhdistyy korkeampaan todennäköisyyteen kohdistaa väkivaltaa myös ihmisiin. Kun suomalainen kenraali jakaa Twitterissä ihannoivin saatesanoin videon, jossa lintu otetaan paljain käsin kurkusta kiinni, on vaikea vastustaa houkutusta verrata asennetta edellä esiteltyyn tutkimustietoon.

Herää ajatus siitä, voisiko terveempi eläinsuhde vähentää myös ihmisten välistä väkivaltaa. Miksi väkivalta rottia kohtaan on hyväksyttyä? Rotat ovat eläneet ihmisen kanssa maanviljelyksen alusta lähtien, ja ne ovat täysin riippuvaisia ihmisyhteisöistä. Rotat ovat älykkäitä, sosiaalisia ja oppivat esimerkiksi leikkimään piilosta. Silti ihmisistä kaikkein alhaisimmiksi katsottuja verrataan rottiin.

Myös kansallisvaltioiden rajat kartalla jakavat ihmisiä joukkoihin, joille on helppo kuvitella essentialistisia ominaispiirteitä. Rajoja ei kuitenkaan ole olemassa annettuina. Ihmisten jaetut ominaisuudet ylittävät reilusti erottavat tekijät. Ruotsissa asuu suomenkielisiä, Suomessa asuu venäjänkielisiä ja Venäjällä asuu suomenkielisiä. Kuviteltujen yhteisöjen erojen korostaminen identiteetin rakentamisessa on riskialtista ja toimii potentiaalisena resurssina toiseuttamiselle, dehumanisoinnille ja lopulta väkivallan käyttämiselle. Nykyisin on mahdollista nähdä paljon kuvaja videomateriaalia sota-alueilta. Harvemmin kuitenkaan näemme kuvia piipun edestä tai pommituksen alta. Mark Daniels esitteli dokumentissaan Enemy Image sotapropagandan historiaa. Vietnamin sodan mediakuvista heränneen vastarinnan jälkeen on tarkoin valvottu sitä, miten sota kuvataan. Juuri toiseutetun, väkivallan kohteen kuvakulma on dokumentissa pysäyttävän voimakas, koska se tarjoaa inhimillisen samastumispinnan katsojalle: miksi tavallisiin, itseni kaltaisiin ihmisiin kohdistetaan väkivaltaa?

Järkiperäisesti on tärkeää vastustaa aseteollisuutta ja investointeja konflikteihin poliittisesti, mutta emotionaalisesti ymmärrettävin on inhimillinen kokemus ihmiseltä, jonka elämän aseteollisuus ja investoinnit konkreettisesti pakottavat muuttumaan. Se voisi tapahtua kenelle tahansa meistä.

Kerromme tässä Antimilitaristin numerossa myös yhä jatkuneesta sapelien kalistelusta Euroopan ja Venäjän rajoilla. Mediassa NATO:n sotaharjoituksista ja Venäjän lähestymislennoista raportoidaan, mutta mikä jää vähemmälle, on tavallisen venäläisen ääni. Täytämme tätä aukkoa pietarilaisen Elena Popovan haastattelun muodossa.

Sosiaalitieteissä tunnetun kontaktihypoteesin perusteella kohtaamiset toiseutettujen kanssa ovat omiaan vähentämään ennakkoluuloja ja stereotypioita sekä laajentavat vieraisiin liitettyjen ominaisuuksien kirjoa. Kohtaaminen kuitenkin edellyttää onnistuakseen mielellään muun muassa tasavertaista asemaa ja yhteisiä tavoitteita. Yhteistyö yhteisten tavoitteiden puolesta on erityisen tehokasta. Ennen kuin lähdemme sotaan, etsikäämme ensin yhteisiä tavoitteita ja tehkäämme yhteistyötä niiden eteen. Koska ihmisten perustarpeet ovat kaikkialla melko samanlaisia, pohja yhteisille tavoitteille on vahvasti olemassa.

Mukavaa kesää! •

TEKSTI: Kasper Kotisaari
KUVA: Antti Avarre