Filosofia etsii totuutta. Tällä hetkellä elämme aikaa, jossa militarismi on erittäin hegemonisessa asemassa. Melkein mitä tahansa saa ajettua politiikassa läpi, jos sen pystyy kehystämään osaksi "turvallisuutta" ja "varautumista". Kyse voi olla vaikkapa kiellettyjen aseiden käyttöönotosta, suurista asehankinnoista maasta, joka hyökkäilee naapurimaidensa kimppuun ja pyrkii aktiivisesti hävittämään ihmisryhmiä alueilta, joita se väittää tai ainakin havittelee omikseen. Kyse voi olla myös ihmisoikeuksia polkevan lainsäädännön läpiviemisestä. Hallitus sanoo, että on pakko leikata sosiaaliturvasta, koulutuksesta, kulttuurista, terveydenhuollosta. On pakko leikata hyvinvoinnista, mutta aseisiin riittää aina rahaa. Suomen armeija tulee saamaan lisää ja lisää, vaikka hallitus leikkaa maamme sellaiseen kurjuuteen, ettei täällä pian ole mitään puolustamisen arvoista.
Filosofia etsii totuutta. "Puolustusvoimat". Sana viittaa puolustautumiseen, mutta kyseisessä instituutiossa harjoitellaan tappamista ja tuhoamista. Mitä on tarkoitus puolustaa? Suomi liittyi Natoon ilman, että kansalta kysyttiin mielipidettä. Tätä perusteltiin "läntisten arvojen" puolustamisella, mutta mitä nämä "läntiset arvot" oikeastaan ovat? Usein termiä käytetään huolimattomasti ja retorisesti, ilman että arvoja yksilöidään. "Läntisiksi" tai "eurooppalaisiksi" arvoiksi saatetaan käsittää sellaisia asioita kuin demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio, sananvapaus, yksilönvapaus, sukupuolten tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudet. Kuitenkin välittömästi Naton jäsenyyshakemuksen jättämisen jälkeen Turkki asettui poikkiteloin jäsenyyden tielle, osoittaen näin, ettei Nato ole mikään arvoyhteisö. Ja heti jäsenyyden astuttua voimaan käytännössä kaikkia noita arvoja on alettu heikentää.
Filosofia etsii totuutta. "Arvopohjainen realismi" on Suomen ulkopolitiikan linja. Kun katsoo Suomen toimia, on hyvin epäselvää, mikä on se arvopohja, jota noudatetaan, ja minkä maailman realismia toteutetaan. Presidentti Stubb poseeraa kritiikittä johtajan rinnalla, joka vaientaa tutkijoita ja aktivisteja. Pääministeri ja ulkoministeri eivät saa sanottua ääneen, että palestiinalaisilla on oikeus omaan valtioon. Kehitysapua on leikattu olemattomiin aikana, jolloin ilmastonmuutos tekee yhä useammasta alueesta elinkelvottoman.
Filosofia etsii totuutta. Elämme aikaa, jolloin (oikeistolaiset) valtaapitävät voivat sanoa julkisesti, että oppositiossa oleva vasemmisto on turvallisuusuhka. Samaan aikaan juuri oikeistolaisten kielenkäytössä vilahtelee yhä useammin vihollisretoriikka. Väkivallasta ollaan huolissaan vain silloin, kun sen kohteeksi joutuu toinen oikeistolainen. Ja tämäkin huoli usein hiljenee, jos väkivallan tekijä paljastuu niin ikään oikeistolaiseksi, kuten Charley Kirkin tapauksessa näyttää käyneen.
Tässä numerossa tarkastellaan militarismia ja väkivallattomuutta filosofisesta näkökulmasta. Lehden kirjoituksissa väkivalta näyttäytyy sekä inhimillisen halun rakenteena että poliittisena ja taloudellisena järjestelmänä. Väkivallattomuus puolestaan hahmottuu yhtä lailla eettisenä periaatteena kuin vastarinnan muotona. Artikkeleissa kysytään, mitä rauha oikeastaan tarkoittaa, miten militarismi kietoutuu sukupuoleen, markkinoihin ja identiteettiin, ja miten aseistakieltäytyminen voi olla filosofinen valinta – henkilökohtainen, mutta ei yksityinen. Väkivallan purkaminen alkaa ajattelusta, mutta ei pääty siihen.
Sattumalta Aseistakieltäytyjäliitossa on juuri alkamassa periaatteiden tarkastelu. Tule mukaan tekemään liitolle uutta periaateohjelmaa: toimisto@akl-web.fi
