Uusimman lehden (2/2025) teemaksi valikoituivat poliisit ja auktoriteetit, mukaan mahtuu myös vastarintaa niitä kohtaan.
Suomessa on muodostunut ikävä itsenäisyyspäivän perinne, jolloin natsit marssivat kaduilla ja he, jotka sanovat “ei käy”, saattavat joutua poliisin pahoinpitelemiksi. Elokapinan mielenosoitukset ovat aktivoineet monia kansalaistottelemattomuuteen, mutta lyhytaikainen häiriö liikenteelle on toisinaan katsottu niin vakavaksi, että poliisi on hajottanut protestit kovin ottein.
Useimmat mielenosoitukset Suomessa sujuvat rauhallisesti, mutta esimerkiksi Amnestyn mielenosoitustarkkailijat ovat havainneet tilanteita, joissa poliisi on rajoittanut kokoontumisvapautta tai käyttänyt tarpeetonta väkivaltaa.
Olen itse ollut mukana monenlaisessa aktivismissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Joskus se on johtanut sakkoihin ja putkareissuihin. Olen pitkään ajatellut, että Suomen poliisi on keskimäärin ihan ok – että se pyrkii suojelemaan kansalaisia lakien ja resurssien rajoissa. Mutta viime vuosien toistuvat ylilyönnit ovat lisänneet kriittisyyttäni.
Yksi käännekohta oli vuosi 2020, kun poliisi sumutti pippurisumutteella rauhallisia mielenosoittajia Kaisaniemessä. Teko johti tuomioon, mutta se ei ole hillinnyt linjaa. Viime vuonna Elokapinan mielenosoituksia hajotettiin väkivaltaisesti, itsenäisyyspäivältä on levinnyt videoita poliisin asiattomasta toiminnasta, ja viime vappuna poliisi käytti projektiiliasetta ihmisiin, jotka eivät aiheuttaneet vaaraa.
Poliisin tehtävä on turvata mielenosoitus – ei hajottaa sitä. Joillain videoilla toiminta näyttää kaoottiselta: heilutaan pampun kanssa, miten sattuu, riuhdotaan lippukeppejä, revitään vaatteista, painetaan maahan ja käytetään otteita, joita ei koulutettujen turvallisuusammattilaisten pitäisi käyttää. Poliisiväkivallan kohteeksi joutuu myös tarkkailijoita ja kuvaajia.
Opiskelin aikanaan turvallisuusalan perustutkinnon ammattikoulussa. Vaikka aikaa on kulunut paljon, niin voimankäytön periaatteet ovat jääneet hyvin mieleen. Tämän taustan valossa mielenosoitusvideoilla näkyvä poliisien toiminta näyttää täysin käsittämättömältä. Missä on vähimmän haitan periaate? Missä on eskalaation purkaminen ja tilanteen rauhoittaminen?
Luottamusta horjuttavat myös uutiset raiskauksen uhrien vähättelystä tai poliisien sisäisistä rasistisista viestintäkanavista – kuten Kati Pietarisen vuonna 2017 Long Playlle tekemät artikkelit Rasismi rehottaa poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä ja Satunnaistarkastus osoittavat.
En haluaisi ajatella näin, mutta liian monelle poliisin kohtaaminen tarkoittaa väkivallan tai väheksynnän riskiä.
Yksi ystäväni on kouluttautumassa poliisiksi. Hän on yksi lempeimmistä ihmisistä, joita tunnen. Hänen mukaansa koulutuksessa käsitellään yhdenvertaisuutta ja esimerkiksi inhimillistä suhtautumista päihderiippuvaisiin. Tämä antaa toivoa edes hieman.
Itse en ehkä sanoisi “A.C.A.B.” (All Cops Are Bad) – mutta aivan todella liian moni on.
Tästä kriittisyydestä huolimatta, haen itsekin apua poliisilta, mikäli minä tai läheiseni joutuisi rikoksen uhriksi. Ainakin vielä, mutta minä olenkin terve ja valtaväestöön kuuluva valkoihoinen perheenisä.
Auktoriteeteista ja vastarinnasta - Valta ei asu aseessa
Kuten poliisi, monet muutkin instituutiot nähdään yhteiskunnassamme auktoriteetteina, joita tulee totella. Yksi nykyajan keskeisimmistä on raha. Tässä lehdessä Janne Niemelä käsittelee rahan valtaa ja sen vaikutusta yhteiskuntaamme.
Viime vuonna tuurasin sosiologi Timo Virtalaa siviilipalveluskeskuksella Lapinjärvellä. Virtalan luennoissa käsiteltiin erityisesti väkivallattomuutta. Eräässä hänen esityksensä diassa esiintyvät kauppias, piispa ja kuningas. Kauppias edustaa rahan, piispa uskonnon ja kuningas valtiovallan auktoriteettia. Tässä kohtaa kysytään kuulijoilta ketä sotilas tottelisi, jos nämä kolme erilaista auktoriteettia haluaisivat tappaa toisensa? Yleisön vastaukset vaihtelevat ja esiin tuodaan myös eri aikoina vaihdelleet voimasuhteet. Mitä sinä vastaisit?
Virtalan mukaan valta on sillä, jonka tarinaan sotilas uskoo. Jos valta olisi sillä, kenellä on kyky ja mahdollisuus käyttää väkivaltaa, rivisotilaat olisivat yhteiskunnan valtahierarkian huipulla.
Filosofi Hannah Arendtin mukaan valta on yhteistoimintaa, kun taas väkivalta on sen vastakohta: yhteistyön häirintää ja tuhoamista. Jos tarpeeksi moni ei enää hyväksy euroa ja dollaria maksuvälineenä, niiden arvo romahtaa. Jos tarpeeksi moni kieltäytyy noudattamasta syrjiviä käskyjä, ne menettävät merkityksensä.
Jos tarpeeksi moni sotilas kieltäytyy lähtemästä sotaan, sodat loppuvat.
Juhis Ranta
