Tämän vuoden aikana suomalaisten luotto auktoriteetteihin on kärsinyt. Esimerkiksi eri tahojen antamat ristiriitaiset maskisuositukset, poliisin päätös käyttää paprikasumutetta rauhanomaisiin mielenosoittajiin ja kymmenientuhansien ihmisten arkaluontoisten tietojen vuoto internetiin ovat aiheuttaneet huolta. Kehen enää uskaltaa luottaa?
Luottamuksen pettäminen on iskenyt erityisen kovaa pandemian vuoksi. Maailmassa tapahtuu valtavasti asioita jatkuvasti, ja koronaeristäytymisen takia niihin tuntuu olevan vaikeampi reagoida kuin aiemmin. Globalisoituneessa maailmassa on jatkuvasti tärkeämpää tietää, mitä todella tapahtuu. Verkossa, jossa jokaisen on mahdollista tavoittaa valtavasti ihmisiä, totuuksia vaikuttaa olevan yhtä monta kuin tiedonvälittäjiä.
Aseistakieltäytyjäliitto näkee yhtenä sotien syypäänä todellisten vaikutusmahdollisuuksien puutteen. Jotta voi olla vaikutusmahdollisuuksien puute, tarvitaan halu vaikuttaa johonkin. Sen saavuttamiseen tarvitaan tietoa, jonka saaminen ei ole yksinkertaista.
Suomessa on tilastojen valossa hyvä sananvapaustilanne ja luotettava lehdistö, mutta kuvastaako tilasto todellisuutta? Julkisen sanan neuvoston laatimien journalistin ohjeiden ensimmäisessä kohdassa sanotaan, että ihmisillä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Se ei valitettavasti vaikuta enää itsestäänselvyydeltä.
Uutismedioita ylläpitävät ihmiset, jolloin joitakin asioita jää ja jätetään aina huomiotta. Kaupallisilla medioilla on taustalla toisinaan seikkoja, jotka voivat saada kuluttajassa aikaan halun boikotoida. Viime vuosina tällainen on ollut esimerkiksi syyskuussa 2019 Hongkongin laajojen mielenosoitusten alla Helsingin Sanomien julkaisema sivun kokoinen Kiinan hallinnon rahoittama, jopa propagandaksi luokiteltava mainos sai monen lukijan kulmat kohoamaan. Kaikilla ei myöskään ole varaa tehdä ostopäätöstä uutislähteestään, jolloin tärkeää tietoa jää maksumuurin taakse.
Suomessa ajetaan tällä hetkellä läpi lakimuutosta, joka rajoittaisi voimakkaasti Yleisradion tekstimuotoisten juttujen aiheita. Muutoksen takana on Medialiitto, jonka mukaan kaupallisten lehtien tekstit ja Yleisradion tekstit ovat epätasa-arvoisessa kilpailuasetelmassa: Toinen saa valtion tukea, toinen ei. Tästä ongelmasta kanneltiin EU:n komissiolle, joka ratkaisi asian Medialiiton hyväksi.
Lakimuutosta on kyhätty kummallisessa hiljaisuudessa. Jani Kaaron rapport.fi-sivustolla 31.10.2020 julkaistun artikkelin mukaan lakiesityksen keskeiset perustelut on julkistettu salaisiksi, mikä on oikeusvaltioperiaatteiden vastaista.
Lakimuutosta varten on annettu useita lausuntoja, joiden antajat eivät ole saaneet kaikkea tarpeellista tietoa perustellun lausunnon antamiseen. Medialiitto lienee ollut etulyöntiasemassa muihin lausunnonantajiin nähden, koska sillä kantelijana voi olla tietoa, jota muilla tahoilla ei ole.
Kaaron mukaan lausunnoissa nousee esiin huoli muun muassa sananvapauden toteutumisesta, tiedon saannista harvaanasutuilla seuduilla joita kaupallinen media mainostajineen ei välttämättä kiinnosta sekä kuulovammaisista, jotka ovat riippuvaisia tekstimuotoisesta sisällöstä. Jos kaupallinen media on vaiennut näistä ongelmista, mikä muu on jäänyt tai jätetty huomiotta?
Vaikuttamisen ei aina tarvitse olla vaikeaa. Tapoja on kansalaisaloitteesta siihen, että lisää pronomininsa Instagram-bioon, mielenosoituksen järjestämisestä vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ostamiseen. Joka tapauksessa vaikuttaminen vaatii tietoa, eikä mahdollisuus vaikuttaa ei saa olla kysymys rahasta, asuinpaikasta tai vammattomuudesta. Sellaiseksi se kuitenkin on muuttumassa.
Samuel Loimu
