Keskustelu henkilömiinoista on kuumentunut. Ensin europarlamentaarikko Aaltolan (kok./EPP) kansalaisaloite ehdotti eroamista Ottawan sopimuksesta, mutta puhemies ilmoitti, ettei aloitetta voida käsitellä, sillä kansainvälisiä sopimuksia ei voi muuttaa kansalaisaloitteilla. Tämän jälkeen hallitus ilmoitti valmistelevansa Ottawan sopimuksesta eroamista. Mutta miksi näin?
Internetissä on spekuloitu, että ehdotus ajoitettiin tarkoituksella kunta- ja aluevaalien kynnykselle. Tavoitteena olisi ohjata keskustelua pois hallituksen epäsuositusta politiikasta, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden, koulutuksen ja työllisyyden alueilla – siis teemoista, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä vaaleissa. Tämä ajoitus saattaa hyvinkin olla strateginen. Kuitenkin riippumatta motiiveista, Ottawan sopimuksen ja siitä eroamisen kysymys on liian vakava sivuutettavaksi.
Ottawan sopimuksessa on kielletty henkilömiinojen käyttö, varastointi ja valmistus. Sopimuksen on tähän mennessä allekirjoittanut 165 maata, mukaan lukien lähes kaikki Euroopan valtiot, Venäjää lukuun ottamatta, ja kaikki Naton jäsenmaat Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Sopimus tuli voimaan maaliskuussa 1999, ja Suomi liittyi siihen vuonna 2012.
Henkilömiinat on luokiteltu epäinhimillisiksi aseiksi. Ne eivät ole tarkasti kohdistettavissa sotilaskohteisiin, vaan räjähtävät, kun joku - kuka tahansa - niihin astuu. Miinojen uhrit ovat pääsääntöisesti siviilejä. Landmine Monitorin mukaan 80 % uhreista on siviilejä ja 43 %, siis vajaa puolet uhreista, lapsia. Ottawan sopimuksen päätavoitteena on suojella siviiliväestöä, ja se on onnistunut siinä poikkeuksellisen hyvin. 1990-luvulla henkilömiinat tappoivat tai vammauttivat vuosittain yli 24 000 ihmistä, mutta vuonna 2023 määrä oli enää 833 (Landmine Monitor 2024). Henkilömiinojen tuotanto on lopetettu 40 valtiossa, ja yli 55 miljoonaa miinaa on tuhottu.
Onko henkilömiinoilla sitten puolustuksellista arvoa? Ehkä on, ehkä ei. Suomen puolustusvoimat ovat viime aikoihin asti olleet virallisesti sitä mieltä, että henkilömiinojen suorituskyky on korvattu, eikä niitä ole kaivattu takaisin yksittäisten henkilöiden kannanottoja lukuun ottamatta.
Sekä kansainvälinen että Suomen Punainen Risti pitävät Ottawan sopimusta onnistuneena ja tärkeänä. Sodan oikeussäännöt on luotu nimenomaan sotia varten. Suomen Punainen Risti toteaa tiedotteessaan kenttäkokemukseensa pohjautuen seuraavaa: "Henkilömiinojen käytöstä seuraa aina valtavia humanitaarisia seurauksia ja niitä on käytetty äärimmäisen harvoin tavalla, joka olisi sodan oikeussääntöjen mukaista. Jopa silloin, kun henkilömiinat on asetettu rintamalinjoille, ne Punaisen Ristin kenttäkokemuksen perusteella lopulta surmaavat ja vammauttavat juuri niitä ihmisiä, joita aseilla oli tarkoitus suojella."
Kun Punaista Ristiä kuuntelee, menee pohja yhdeltä eroa vaativien keskeiseltä argumentilta, Suomi ei voi olla “vastuullinen miinoittaja”. Ei ole olemassa vastuullista miinoittajaa – sellainen ajatus on virheellinen.
Miksi sitten sopimuksesta halutaan luopua? Perusteluksi annetaan Venäjän toiminta ja muuttunut turvallisuustilanne. Tällä samaisella perusteella Suomi liittyi Natoon, solmi puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) Yhdysvaltojen kanssa, sulki itärajan ja hyväksyi ihmisoikeuksia rikkovan push-back-lain. Kysymys kuuluukin, kuinka pitkään voimme tehdä jatkuvia militaristisia päätöksiä ja polkea ihmisoikeuksia tällä samaisella verukkeella?
Ei liene kenellekään epäselvää, että Putinin hallinnon alla oleva Venäjä on pelottava ja uhkaava naapuri. Johdetaanhan maata autoritaarisin ottein. Vuosikymmenien ajan Venäjä on käyttäytynyt aggressiivisesti, hyökäten naapurimaihinsa uudestaan ja uudestaan. Yksi Venäjän keskeisistä tavoitteista on heikentää sodan sääntöjä ja kansainvälisiä sopimuksia, jotka koskevat humanitaarista oikeutta, ihmisoikeuksia ja aseidenriisuntaa. Jos Suomi, Eurooppa ja muut maat lähtevät mukaan tähän, Venäjä voittaa ja pienet maat, kuten Suomi, häviävät. Emme voi puolustaa "läntisiä arvoja", kuten demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta, romuttamalla juuri niitä arvoja sekä niiden suojaamiseksi luotuja sopimuksia ja instituutioita.
Aseet eivät tuo turvaa eikä rauhaa. Yksittäisen maan lisäpanokset asevarusteluun lisäävät muiden maiden turvattomuutta, mikä johtaa asevarustelun kierteeseen. Lopputulos on, että toimet, jotka oli tarkoitettu turvan lisäämiseksi, todellisuudessa heikentävät kaikkien turvallisuutta. Ottawan sopimus on osoittanut, että turvallisuus ja kuolonuhrit vähenevät, kun aseista luovutaan.
Juhis Ranta
Haluatko tukea Antimilitaristin julkaisua jatkossa? Tilaa se lahjaksi ystävällesi, lahjoita AKL:lle, osta mainostilaa lehdestä tai tule vapaaehtoiseksi mukaan tekemään lehteä.
