“..jokaisen reserviläisen Suomessa kannattaisi oikeasti miettiä ja itselleen luvata, että vuoden 2025 alussa he ovat elämänsä kunnossa fyysisesti ja henkisesti.”
Näin lausui Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Ylen aamussa 11.12.2023. Tämä ei ollut neutraali kehotus kansanterveyden edistämiseen vaan sotapuhetta, joka kehotti varautumaan aseelliseen konfliktiin kohottamalla omaa taistelukuntoa. Lausunnosta on kulunut yli kaksi vuotta. Sota ei ole toistaiseksi saavuttanut Suomea, mutta militaristinen puhetapa sen kun yltyy.
Kun terveyspuhe valjastetaan militarismin palvelukseen, terveys muuttuu itseisarvosta välineeksi. Kansalaiset nähdään kehoina, joista täytyy tehdä taistelukelpoisia. Tällainen puhetapa normalisoi sotilaallista ajattelua ja kohdistaa yksilöihin painetta, joka ei liity hyvinvointiin. Militarismi on luonteeltaan autoritaarista, ja kun sitä tuodaan terveyspuheeseen, se muuttaa myös tapaa, jolla yhteiskunnassa puhutaan kehoista ja vastuusta.
Terveyden edistäminen kyllä on arvokasta sinänsä. Terve keho jaksaa arjessa ja kykenee vastustamaan sairauksia, ja terve mieli auttaa käsittelemään vastoinkäymisiä. Mikäli valtiota kiinnostaisi kansalaisten terveys, se huolehtisi, että terveyspalveluissa, liikunta- ja kulttuuripalveluissa olisi riittävästi resursseja, terapia olisi saavutettavaa kaikille ja ne rakenteet, jotka oikeasti tukevat hyvinvointia ovat vahvat. Kannustaa voi positiivisesti: lisäämällä saavutettavaa liikuntaa ja terveyspalveluja, edistämällä kehorauhaa. Negatiivista kulttuuria tulee purkaa, kuten toksista suoritus- ja häpeäkulttuuria, jossa toisten epäonnistumisille nauretaan TikTokissa tai jossa somestarat hakkaavat toisiaan spektaakkelitapahtumissa.
Hyvinvoinnin edistäminen on arkista ja tylsääkin. Se tarkoittaa arjen liikkumista, ravintosuositusten noudattamisen helpottamista, terapiapalvelujen saatavuuden lisäämistä sekä sitä, että erilaiset kehot ja toimintakyvyt hyväksytään ja ihmisillä on myönteinen suhde ruokaan ja erilaisiin liikkumisen tapoihin. Samaan aikaan kun kansalaisia kehotetaan valmistautumaan sotaan ja pitämään kunnostaan huolta, hallitus leikkaa juuri niistä palveluista, jotka tekevät terveyden ylläpidon mahdolliseksi. Ristiriita on räikeä.
—
Luin hiljattain israelilaisen aktivistiryhmän kirjoituskokoelman Anarchists Against the Wall (toim. Uri Gordon ja Ohal Grietzer, 2013). Kirja kuvaa israelilaisia aktivisteja, jotka vastustavat hallinnon militarismia ja apartheidpolitiikkaa. Se sisältää kertomuksia mielenosoituksista, jotka muuttuvat äkisti selviytymistaisteluiksi, sekä tilanteista, joissa aktivistit kantavat haavoittuneita tovereitaan turvaan. Kirja muistuttaa, että juuri enemmistöyhteisöön kuuluvien ääni voi olla rakenteita haastavissa liikkeissä kaikkein vaikuttavin, ja siksi heillä on erityinen vastuu toimia. Eräänlainen etuoikeutetun dilemma, ääntä ei haluta viedä palestiinalaisilta, mutta samalla yhden israelilaisen ääni voi olla vaikuttavampi kuin suurenkaan palestiinalaisjoukon.
Kirja käsittelee myös jaksamista ja terveyttä. Autoritaarisen hallinnon alla aktivistit kohtaavat väkivaltaa, ja traumoja jää helposti käsittelemättä, kun tärkeämmältä tuntuvat asiat ajavat oman hyvinvoinnin ohi. Traumaperäinen stressihäiriö on yleistä niillä, jotka todistavat väkivaltaa. Siksi yhteisön tuki on äärimmäisen tärkeää.
Siinä missä israelilaiset aktivistit kohtaavat valtion väkivaltaa, Suomessa autoritaariset tendenssit ovat lisääntyneet poliittisessa päätöksenteossa. Aktivistien hyvinvointi on myös täällä poliittinen kysymys. Uupunut liike ei pysty toimimaan eikä puolustamaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia.
Tästä pääsen kehotukseeni. Salonius-Pasternak kehotti reserviläisiä olemaan elämänsä kunnossa sotaa varten. Minä kehotan aktivisteja olemaan elämänsä kunnossa autoritaarisuuden varalta. Antifasistinen liike tarvitsee ihmisiä, jotka kykenevät pitämään huolta toisistaan, kohtaamaan pelkoa, rakentamaan yhteisöjä ja vastustamaan epäoikeudenmukaista vallankäyttöä.
—
Tämän Antimilitaristin teema on terveys. Tässä numerossa käsittelemme päihteitä suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän rattaissa, valtion läskifobiaa, transsukupuolisten asemaa armeijassa ja sitä, miten terveysperusteita on historiassa käytetty sulkemaan ihmisiä asepalveluksen ulkopuolelle.
