Teksti: Juho Juutilainen
Tämänkertaisen, allekirjoittaneen toisen levyarvostelun kohteena on Luutarhatonttujen Oman onnen seppä -julkaisu. Kuten edellisen Antimilitaristin numeron Pelko-arvion kohdalla, myöskin tämä bändi on minulle ennestään tuntematon. Spotifyn artistisivua mukaillen kyseessä on yhtye, joka edustaa “räväkkää ja melodista suomipunkkia, jota on terästetty rockilla ja metallilla.”
Levyn kappaleet ovat punkille tyypilliseen tapaan yhteiskunnallisesti kantaaottavia, nopeatempoisia sekä soitannoltaan aggressiivisia. Kappaleiden nimet ovat ajan hermolla kulkevia, levyn nimikkoraidan lisäksi löytyy ÄIÄ, Vihalaulu, Tasapainoisen ihmisen internetkommentti, Hei me leikataan!, Älä odota, Rankkalinnaan sekä levyn päättävä Taakka.
Oman onnen seppä- kappale kertoo kasvutarinan, jossa otetaan kantaa kasvatukseen sekä omaan taustaan ja siihen, miten loppupeleissä itse rakentaa oman elämänsä, huolimatta siitä, että vanhemmat olisivat alkoholisteja tai elämä olisi muuten karikkoista. Mielestäni tarttuva avausraita, joka muistuttaa meitä jokaista siitä, että luomme omat polkumme.
Kakkosbiisi ÄIÄ (äijä, tyyliteltynä) on iskevä biisi nykypäivän miesihanteesta, kaiken maailman alfoista ja sigmoista ja mitä näitä nuorison ihannetavoitteita on, ja ottaa hyvin ironisen näkökulman siihen, mitä on olla mies. Syödään vain raakaa lihaa, isketään kaikki naiset, ei koskaan itketä, ollaan perillä ämmien salaliitoista. Suoraan kuin puolikylmässä saunassa istuvan vapaaottelijan pelikirjasta, taattu repimään kommentteja somessa puolesta ja vastaan, niin kuin punkin pitääkin.
Kolmas raita, Vihalaulu on ehdottomasti arvostelijan suosikki. Aggressiivinen huuto siitä klassisesta aiheesta, että kaikki ihmiset ovat yksinkertaisesti perseestä. Paskotaan jouluna postilaatikkoon, tuupataan porukkaa hissikuiluun ja niin edelleen. Huolimatta negatiivisesta lyriikasta, jota laulussa on, tarttuva pop-punk-melodia pitää huolen siitä, että biisi hymyilyttää. Biisin kertosäkeessä halutaan tappaa, mutta poliisi estää sen, samalla kun Green Day-mäinen #hei, hei, aaaa aaaa”-harmonia kuuluu taustalla. Sisältää myös korvamadoksi jäävän kitarasoolon.
Arvion alussa mainittiin, että bändin punk on metallilla terästetty. Ensimmäinen näyte tästä on biisi Tasapainoisen ihmisen internetkommentti, jossa sekä melodia että laulu ovat lähempänä niin sanottua örinäheviä kuin punkkia. Mielenkiintoinen kaistanvaihto. Biisi itsessään muistuttaa CMX:n alkupään tuotantoa, joka oli ehkä raskaampaa punkkia, tai joillekin saattaa tulla mieleen esimerkiksi Mokoman musiikki. Biisin nimestä voi päätellä sen, että siinä käydään nopea dialogi internet-kommentoijan, trollin, ja trollille vastaavan ihmisen välillä. Tässä jälkimmäinen hyökkää kerrankin trollia vastaan. Biisi on albumin lyhyin, kestoltaan tasan puolitoista minuuttia, ja loppuu vähän kesken, mutta sitten taas useampikin HC-punk-biisi kestää alle minuutin, että…
Seuraava biisi Hei, me leikataan! kertoo surullisen ajankohtaisesta aiheesta, ja siinä teema on kurjilta päiden leikkaaminen, katuojaan heivaaminen ja olemassaolon kalleus. Purrakin mainitaan nimeltä, mutta verbin muodossa. Seminokkela otto nykypäivän hallituksen menosta tarttuvalla kertosäkeellä, ja tässä on turha odottaa mitään syvempiä kielikuvia, vaan asiat ladotaan pöydälle niin kuin bändi ne näkee itse.
Älä odota on vuorossa seuraavana. Biisin melodia muistuttaa Apulannan tuotantoa enenemässä määrin. Laulu kertoo ihmissuhteesta käsittääkseni alkoholistin kanssa, joka huutaa “älä odota”, tarkoittaen että jälleen kerran menee aamuun asti, eikä hän ansaitse toista ihmistä. Suoraviivainen ja lyhyt tarina heittää kapuloita rattaisiin punk-festaritunnelmaisella kertosäehuudolla.
Rankkalinnaan on toinen levyn mieleenpainuvista lauluista. Nimi tuo mieleen Hectorin vanhan Sarjakuvarock-biisin vuodelta 1974. Hectorin laulu oli siinä mielessä kantaaottava, että siinä vihjailtiin korruptiosta, prostituutiosta ja muusta “lasten maailmaan” sopimattomasta, jota erinäiset sarjakuvien hahmot ankoista muihin eläimiin ja ihmisiin saattoivat poissa näkyvistä harrastaa. Osuvasti Rankkalinnaan jatkaa tällä Hectorin linjalla, teemana on jälkiviisaus ja lapsuuden maailma, ja millainen sitä on nykymaailmassa itse, että maailma ei ollutkaan sellainen kuin annettiin aikoinaan ymmärtää. Sytytetään koko paska tuleen ja Touhukas maailma ei ollutkaan sitä miltä vaikutti. Hienosti otetaan tässä mielestäni kantaa myös nykypäivän militaristiseen ajatteluun toteamalla “Kättä lippaan, vitut, kohta meikä flippaa”.
Levyn päättää Taakka. Biisi edustaa taas bändin raskaampaa osaamista. Elämä on laulussa taakka, jossa ei ole paljoa kehuttavaa ja kuolema olisi ihana. Biisissä on taas klassinen asetelma, positiivinen melodia, jota hyräillä tragikoomisen lyriikkasisällön yhteydessä. Melodia etenkin kertosäkeen osalta tuo itselleni kaikuja Bad Religionin 21st Century Digital Boy-laulusta jotenkin.
Yleisesti; levyllä yllätti sanoitusten syvällisyys ja se, miten monessakin laulussa verrattiin elämää hyvässä tai huonossa lapsuuden ja nykypäivän (ehkä) nuoren aikuisuuden välillä. Tämä mainittu sisältö nitookin yhteen Oman onnen seppä-levyn hienosti, vaikka välillä tuntuu, että tuotanto on punkille epätyypillisesti liian kliinistä, konemaista ja se räkäinen autotallimeno puuttuu, mutta sitten taas toisaalta ollaan kuitenkin iloisia, että on suomipunkin tekijöitä vielä tälläkin vuosikymmenellä.
Itselleni positiivinen yllätys oli se, että KERRANKIN kotimaisen punk-yhtyeen laulajana on ja sanoittajana on nainen, seikka joka mielestäni tuo levylle tarvittavan lisämausteen. Mielestäni framilla pitäisi olla enemmänkin tämäntyyppisen kokoonpanon omaavia bändejä. Levyltä voisin nostaa biisit Hei me leikataan!, Rankkalinnaan ja Taakka omalle soittolistalleni. Vaikka mainitut biisit eivät tuo melodisesti kuulijalle välttämättä mitään maailmaa räjäyttävää, yhteiskunnalliset ja ajan hermolla olevat sanoitukset sen toivottavasti edes sytyttävät säästöliekille. Siinä mielestäni levyn suurin miinus onkin, melodisesti se ei tarjoa uutta, vaikka onkin mukaansatempaavaa, ajoittain rankkaa soittoa.
Mutta taas toisaalta, sointuja on rajallinen määrä ja punk ylipäänsä alkaa olla genrenä keski-ikäisen tai jopa eläkeläisen iässä, riippuen siitä, kuka milloinkin ajoittaa punkin “alkaneeksi”. Joten olisi ihme, jos tässä vaiheessa genren kotimaista elinkaarta joku tulisi maailman räjäyttäneeksi. Hyvä, menevä levy, kuitenkin.
Luutarhatontut – Oman onnen seppä
Julkaistu 9.5.2025
Omakustanne
8 kappaletta, kesto 20 min. 35 sek.
Kirjoittaja on 28-vuotias AKL:n aktiivi, nk. makkarimuusikko ja musadiggari, jonka levyhyllystä löytyy niin Springsteeniä, Joy Divisionia kuin Charles Bukowskiakin
