Teksti: Matias Kaskiluoto
Oma kokemukseni musiikkiarvostelijana tai muutenkaan eri taiteenmuotojen analysoinnissa ei ole kovin runsasta. Välivuotena noin 8 vuotta sitten avoimen yliopiston englannin kielen kurssilla tein eräästä musiikkisinglestä arvostelun ja pari vuotta sitten kirjallisuustieteen kurssilla analysoin mangan (tästä kurssista arvosanaksi tuli 2). Muutenkin kiinnostukseni ja tietämykseni räpistä on jokseenkin vasta alkutekijöissä. Mutta kun AKL:n toimistolle sähköisesti lähetettiin Roihis Musicasta Sitruunavuodet-albumi ennen virallista julkaisua, niin koen tämän hienon eleen vastineeksi olevan paikallaan kirjoittaa albumista jonkin sortin esittely. Albumin mukana tulleessa saatetekstissä kerrottiin, että albumin biisit sisältäneessä muistivihkon kannessa luki: “Räppään vaan nää biisit... sitten jään eläkkeelle.” Muuttuiko mieli albumin teon aikana tai joskus sen jälkeen vai onko tässä viimeinen Asan julkaisu? Ainakin Eteenpäin elävä-kiertue jatkui vielä tämän albumin julkaisun jälkeen, joten ehkä hänen uransa ei ole nyt heti loppumassa seinään, mutta luovalla alalla on vaikea ennustaa tällaista.
Asa on ilmaissut olevansa kyllästynyt poliittisen musiikin tekoon. Albumin kappale Deadpressio hieman valottaa tätä, kun siinä kuvataan sen jatkamisen olevan samojen asioiden toistamista. Ehkä siis kyse on vaihtelun hakemisesta. Politiikka kuitenkin on niin laaja-alainen ilmiö, että sen kiistämiseen suhtaudun aina jokseenkin kriittisesti. Esimerkiksi Rappari-biisissä kerrotaan, kuinka pankki ei suostunut antamaan lainaa remonttiin, mikä voidaan tulkita pankkien kritiikiksi. Toisaalta, vaikka politiikkaa ei voi täysin välttää, niin täytyy tiedostaa asioiden poliittisuuden olevan enemmänkin spektri, kuten moni asia maailmassamme: jotkut asiat ovat poliittisempia (tai pikemminkin politisoidumpia) kuin toiset, mutta tähän asiaan syventyminen vasta aikaa kuluttaisi ja veisi huomiota pois itse albumista.
Lyriikat, joita on paikoin vaikea kuulla ja vielä vaikeampi ymmärtää ei kuitenkaan aina ole virhe artistin puolelta. Se saattaa olla vain merkki, että kannattaa ottaa tauko ylianalysoinnista ja keskittyä nauttimaan tästä musiikista! Ehkä kappaleet ovatkin vain tarinoita, jotka ovat saaneet inspiraationsa artisti(e)n kokemasta elämästä ilman sen syvempiä poliittisia viestejä. Esimerkiksi Leipäkone-biisi vaikuttaa juuri tällaiselta. Lisäksi, pinnan alla olevien merkitysten ei ole pakko liittyä politiikkaan sen erityisemmin.
Tämä albumi on jokseenkin kokeellinen, mistä kertoo esimerkiksi se, että albumin lyhyin kappale Sienipaikka kestää vain 13 sekuntia. Hyvää Yötä Kulta-kappaleessa olikin puheenvuoro avantgardesta ja postmodernismista, mutta se ei avautunut minulle täysin. Kokeellinen viba muistuttaa Asan aiempaa albumia Foetida-Pro Promo (2007). Tämä toimii vastakohtana jokseenkin perinteisemmille Via Karelia- (2009) ja Terveisiä Kaaoksesta-albumeille (2006). Tietysti minun on hankala laajempaa vertailua tehdä Asan tuotannon suhteen, kun edellä mainittujen lisäksi soittolistallani on vain muutamia kappaleita - osuvasti uran alusta ja nykyhetkestä vuosina 2001 ja 2024, mutta näiden välissä on varsin merkittävä tutkimaton alue. Vaikka olenkin näin vähän Asaa kuunnellut, niin silti tiedän kaksi mummoille omistettua Asan biisiä: Eläköön mummola Via Karelialta ja Mummo-staili tältä Sitruunavuodet-albumilta. Voi siis päätellä Asan olevan mummojen puolella, mille nostan hattua!
Teknistä taitoa osoittavat nopean räppäämisen kohdat, kuten DJ DJ-biisissä, vakuuttavat ja saavat minutkin liikkumaan innostuksesta. Tanssimisen vastapainoksi osa kappaleista saa minut mietiskelemään ja chillailemaan. Uskon, että albumia tehdessä on artisteilla myös herännyt samanlaisia reaktioita: paikallaan tanssimista, mutta myös rentoa fiilistelyä.
Ehkä se tosiasia, että AKL:lle lähetettiin suoraan esimakua tästä albumista, mikä on harvinainen tapaus, saattaa tarkoittaa albumilla olevan erityinen viesti AKL:lle tai että meidän oletetaan erityisesti pitävän tästä, mutta minä olen vain jotenkin onnistunut ohittamaan nämä antimilitaristiset tai vastaavat viitteet. Ehkä kyseessä sittenkin todella on Asan viimeinen julkaisu ja tämä oli tavallaan hyvästit meille. Tai tämä sneak peek oli tapa kiittää kutsusta esiintymään 50-vuotisjuhlakeikallemme viime marraskuussa. Niin tai näin, selvää kuitenkin on, että meidät edelleen muistetaan ja työtämme arvostetaan, mikä lämmittää sydäntä. Vaikka teema albumilla ei olisikaan erityisen antimilitaristinen, itse olen viime vuosina huomannut, että omaan aktivismiinsa liittymättömät harrastukset parantavat elämässä jaksamista huomattavasti. Ja kuka tietää, ehkä kuunneltuani tämän albumin 100 kertaa läpi, kolmas silmäni avautuu ja minulle selkenee, mikä tämän albumin todellinen viesti on. Siinä vaiheessa varmaan nolottaa tämä mönkään arvailu, mutta mielestäni sekin kuuluu asiaan.
Asa & Ransukoira - Sitruunavuodet
Roihis Musica (2025)18 raitaa
Noin 24 minuuttia
