Hyppää pääsisältöön
Antimilitaristi
  • pääkirjoitukset
  • artikkelit
  • palstat
    • kirja-arvostelut
    • kolumnit
    • kulttuuri
    • kysy keltiltä
    • Ajatuksen ituja
    • kalevi kapinainen
    • mitä sivari duunaa nyt?
  • tietoa lehdestä
  • arkisto
    • näköislehdet
    • vanhat lehdet

Asevelvollisuuden paluu Eurooppaan, osa noin 2534

18.07.2024

asevelvollisuus

Teksti: Aku Kervinen

Laajamittainen maasota Euroopassa on tehnyt asevelvollisuuden kannattamisesta aiempaa muodikkaampaa. Suomessa päättäjät ovat ylpeilleet meidän laajalla miesten asevelvollisuudellamme ja mediat ovat kirjoittaneet kilvan juttuja asevelvollisuuden paluusta Eurooppaan: puheet asevelvollisuudesta luopumisesta tai ainakin siirtymisestä valikoivampaan malliin on kuitattu uudessa tilanteessa vanhentuneiksi.

Kuitenkaan missään niistä maista, jotka ovat Euroopassa siirtyneet takaisin asevelvollisuuteen tai harkinneet sitä ei ole ollut esillä Suomen kaltainen, laajan joukon suorittama ja sukupuolten erotteluun perustuva asevelvollisuus. Hyvänä esimerkkinä toimii Saksan puolustusministeri Boris Pistoriuksen maaliskuun alussa näkyvästi uutisoitu ehdotus asevelvollisuuden palauttamisesta Saksaan: Pistorius pitää realistisena kouluttaa sen jälkeen noin 3000-4000 varussotilasta vuosittain.

Uuden "asevelvollisuuden" myötä väkiluvultaan noin 16 kertaa Suomen kokoisessa maassa palvelukseen määrättäisiin siis joukko, joka olisi maksimissaankin vain alle viidesosa Suomessa palvelukseen määrättävistä.

Samassa hengessa asevelvollisuuden palauttamista on väläytetty myös esimerkiksi Italiassa, missä asialla oli hallituspuolue Legan puheenjohtaja Matteo Salvini. Ehdotus sai välittömästi tyrmäyksen muun muassa puolustusministeri Guido Crosettolta. Salvini kiirehtikin tarkentamaan, että palvelus pitäisi nykyajassa tietysti järjestää niin, ettei nuorten tarvitsisi sen vuoksi keskeyttää opintojaan tai jäädä pois töistä.

Toimintaan asti asevelvollisuuden palauttamisesta on päästy muun muassa Latviassa. Esimerkiksi Iltalehti otsikoi ylpeästi 13.4. “Pieni Nato-maa otti mallia Suomen armeijasta”. Tosin huolimatta tavoitteesta määrätä palvelukseen noin 1000 henkilöä eli reilu 10 % ikäluokasta vuonna 2023, lopulta palvelukseen saatiin noin 300 nuorta. Kaksi kolmannesta palvelusvelvollisista ei ylipäätään vastannut kutsuun.

Jos tällainen asevelvollisuus kerran on tekemässä paluuta Eurooppaan, Suomi voi aseistakieltäytymisoikeuden näkökulmasta vallan hyvin ottaa muotivirtauksesta mallia!

Torstai, heinäkuu 18, 2024

Aiheeseen liittyen

Sota soijasta - asevelvollisuusarmeijan viimeinen taisto?

Uusi kampanja haluaa päivittää asepalveluksen 2000-luvulle

Koulu ei ole armeija eikä armeija ole koulu

Aseistakieltäytyjäliitto: Kansalaispalvelus on kuolleena syntynyt ajatus

Piirroskuva. Aseistakieltäytyjäliiton logo: Kaksi kättä katkaisee kiväärin kahtia.

Opiskelijoiden heikko asema ylläpitää porvarillista hegemoniaa

Valokuva opiskelijoiden opintotukimielenosoituksesta.

Intti tutuksi lapsille meillä ja muualla

Valokuva Kesälomana sotilasleiri -sarjasta. Joukko teini-ikäisiä seisoo kalliolla rivissä maastoasuissa ja tekee kameralle sotilastervehdyksen.

Pohjoismaissa Pohjoismaiden tavalla

Maailman kartalle on merkitty eri väreillä eri maiden erilaiset puolusturatkaisut.  Yleinen asevelvollisuus on käynyt harvinaiseksi.

Adressi: Asepalveluksesta tasa-arvoinen ja rankaisematon

Hanna-Marilla Zidan, Sameli Sivonen, Esa Noresvuo, Arno Kotro, Jyry Virtanen ja Antti Kaikkonen

Broken Rifle -logo Vihreä tähtäin ja kutsunnat.net -sivuston linkki Keltainen avonainen ovi ja eroa-armeijasta -sivuston linkki