Teksti: Jussi Koiranen
Isaac Asimovin klassikko vuodelta 1951 on yhä hämmästyttävän ajankohtainen. Se näyttää, miten imperiumit rapautuvat, mutta kestävä voima löytyy älystä, kulttuurista ja yhteistyöstä – ei aseista.
Isaac Asimovin Säätiö (Foundation) on tieteiskirjallisuuden klassikko hyvästä syystä. Kirja on julkaistu alunperin 1951 ja sitä ennen 1941-1944 neliosaisena sarjana Astounding Science Fiction -lehdessä. Kirjaa varten Asimov kirjoitti vielä viidennen osan “Psykohistorioitsijat”, kirjan alkuun johdannoksi. Kirjan neljä muuta osaa toimivat alkuperänsä johdosta itsenäisinä lyhyinä tarinoina, mutta myös erinomaisesti kokonaisuutena. Kaikkia viittä yhdistää psykohistorioitsija Hari Seldonin visio ja sitä toteuttamaan perustettava säätiö.
Imperiumin romahduksen äärellä
Luin kirjan ensimmäistä kertaa viime talvena ja ahmin sen muutamassa päivässä. Tarinan eeppiset mittasuhteet ja toisaalta Asimovin ripeästi ja dialogivetoisesti etenevä tarina pitivät minut kiinni kirjassa. Vauhtia ylläpitää se, että neljässä alkuperäisessä osassa Säätiön on menossa kohti katastrofia, jossa sen olemassaolo on uhattuna. Näitä tilanteista kutsutaan Seldonin kriiseiksi. Jopa prologissa psykohistorioitsijat Gaal Dornick ja monesti mainittu Hari Seldon joutuvat tukalaan tilanteeseen ajatustensa johdosta. Imperiumin vakoilukoneisto on kuitenkin selvillä Seldonin ajatuksista ja yksinvaltaan nojautuva järjestelmä suhtautuu nuivasti epäilijään, joka ennustaa Imperiumin romahdusta ja uskoo ihmiskunnan vajoavan kolmenkymmenen tuhannen vuoden kaaokseen.
Hari Seldonia voidaan kutsua kirjan päähenkilöksi. Hän on kehittänyt uuden psykologian haaran “psykohistorian” yhdistäen psykologian ja matematiikan, joka mahdollistaa kyvyn ennustaa tulevaisuutta riittävän suurille ihmisjoukoille. Ihmiskunta on Hari Seldonin aikaan levittäytynyt 25 miljoonalle planeetalle Imperiumina, joka on rapistumassa reunoiltaan. Seldon ennustaakin rappion olevan vain kiihtymässä ja näkee ainoana vaihtoehtona perustaa organisaation vaalimaan tiedettä. Seldon onnistuu ylipuhumaan Imperiumilta lähettämään galaksin laidalle sijaitsevalle resurssiköyhälle Terminus-planetaalle joukon akateemikkoja perustamaan Säätiötä. Säätiön tavoite on luoda Galaktinen Ensyklopedia, kokoelma kaikesta ihmiskunnan tiedosta.
Koska mittasuhteet ja aikajänteet ovat niin massiivia, niin kirjakaan ei pysy paikoillaan yhdessä ajassa vaan kirjan osien välillä suoritetaan aikahyppyjä. Kirjan osat alkavat Ensyklopedian sitaateilla, jolloin lukija pääsee katsomaan tapahtumia kirjamaailman tulevaisuudesta käsin. Asimov hyödyntää sitaatteja kutkuttavasti ja herkullisesti tuoden erilaisia näkökulmia taustoittaen tilanteita ja viitoittaen käänteitä.
Imperiumin lopun ajat tuntuvat ajankohtaisilta ja tutuilta, kun maailmassa johtajat keskittävät valtaa ja huolehtivat enemmän asemansa säilyttämisestä kuin yhteisestä hyvästä tulevaisuudesta. Teemoina Säätiössä asetetaan näköalattomuus, pysähtyneisyys ja menneisyyden haikailu vastakkain eteenpäin pyrkimisen, neuvokkuuden ja tulevaisuuden toivon kanssa.
Valta ilman väkivaltaa
Kirjan hahmot nojaavat älyyn ja nokkeluuteen haasteiden edessä. Antimilitaristina oli mieltä ylentävää lukea muun muassa seuraava Salvor Hardinin repliikki: “Väkivalta on vain kyvyttömän hätäkeino” (s. 74). Kirjailijana Asimov suorittaa muutamia silmänkääntötemppuja, eikä paljasta kaikkia korttejaan, vaan paljon keskeisiä tapahtumia jätetään mielikuvituksen varaan. Tämä on yksi kirjan vahvuuksia, se osaa herättää uteliaisuutta käänteitään kohtaan ja antaa mielikuvituksen täyttää rivien väliin jäävät tyhjiöt nopeammin kuin mitä niiden suoraviivainen selittäminen vaatisi. Kirjassa on jopa tiettyä veijaritarinoiden luonnetta, kun hahmot ratkaisevat konflikteja juonikkuudellaan väkivallan sijaan. Lyhyen luonteensa johdosta osiot toimivat hyvin myös pieninä filosofisina ajatusleikkeinä.
Toisessa osassa, Ensyklopedistit, Säätiö on kasannut ensyklopediaa jo viitisenkymmentä vuotta. Planeetan ankarat olot ovat pakottaneet tiedemiehet pärjäämään vähällä ja venyttämään Imperiumin työkaluja äärimmilleen ja vieden teknologioita entistä tehokkaammiksi. Seldonin ennustama rappio on edennyt ja keisarikunnan kaukaisessa provinsissa on noussut neljä itsenäistä valtakuntaa, joista Anakreon, on julistautunut omaksi kuningaskunnakseen ja suunnittelee sotilaallista laajentumisesta. Anakreon havitteleekin laajentumista lähellä sijaitsevaan Terminukseen ja Säätiön teknologian hyödyntämistä omiin tarkoituksiinsa. Neuvokas pormestari kuitenkin onnistuu purkamaan tilanteen rauhanomaisesti.
Toisessa ja kolmannessa osassa, Pormestarit, pohditaan erityisesti tieteen ja uskonnon kysymyksiä. Asimov visioi henkiin maailman, jossa Säätiö hyödyntää kehittämäänsä teknologiaa kuin taikuutta luoden sen ympärille pseudo-uskonnon. Säätiö alkaa kouluttaa lähiplaneettojen asukkaita käyttämään laitteitaan ja luo tarkat rituaalit ja seremoniat, joilla laitteita käytetään, mutta säilyttää tarkkaan tieteen niiden taustalla hallussaan.
Neljännessä osassa, Kauppiaat, säätiön uskonnollinen valta tekee tietä vaihdannalle ja kaupankäynnin luomalle yhteistyölle, joka huipentuu viidennessä osassa, Kaupparuhtinaat, missä Säätiön taloudellinen valta sementoituu voimankäytön muodoksi. Neljännessä osassa Säätiön agentti Limmar Ponyets yrittää vapauttaa mestarikauppias Eskel Gorovin. Gorov on mennyt kaupittelemaan Askonen valtakuntaan säätiön edistyneitä laitteita uhmaten Askonen lakeja ja sääntöjä. Askonen johtajat ovat hyvin uskonnollisia ja näkevät Säätiön tuotteet paholaisen rakkineina ja niiden kaupustelun pyhäinhäväistyksenä.
Jokaisessa osassa kriisin keskellä Seldon palaa neuvomaan ja opastamaan Terminukselle rakennetun Aikaholvin kautta. Elossa ollessaan hän ennusti psykohistorian keinoin Säätiön kohtaamat kriisit ja laati omat ohjeensa miten menetellä kussakin. Psykohistoria tuokin tarinaan oman deterministisen sävynsä. Seldon tiedostaa yksilöiden voivan muuttaa tulevaisuuden väyliä ja jopa kapinoivan liian selkeitä ohjeita vastaan, mutta silti hän on onnistunut viitoittamaan Säätiön polun sukupolvien päähän. Kirja näyttäisi sanovan, että siinä missä yksilö on vapaa, yhteiskunnallinen kehitys on lähes vääjäämätöntä.
Mitä siis jopa yli 80 vuotta vanhoilla teksteillä on annettavaa 2020-luvun maailmalle? Paljonkin. Asimov on taitava kirjoittaja ja vaikka tekstissä kuuluu kaikuja 1900-luvulta, se tarjoaa paitsi hyvän lukukokemuksen myös runsaasti ajattelemisen aihetta. Erityisen kiinnostava hahmo on vahvasti antimilitaristiksi ja pragmaatikoksi profiloituva Salvor Hardin, joka on aseellista voimaa vastaan ja näkee todellisen voiman olevan tieteessä, kulttuurissa ja politiikassa. Kirjan mittaan hänen sodanvastaisista aforismeistaan ja viisauksista tulee osa terminuslaista kansanperinnettä. Hänen ajatuksensa voisivat toimia hyvinä ohjenuorina myös tässä ajassa, jossa aseellinen turvallisuus ja näköalattomuus on vallannut liikaa alaa.
Säätiö (Foundation)
Kirjailija: Isaac Asimov
Genre: Scifi
Suomentaja: Tuulikki Lahti
Käännösvuosi: 1976
Julkaisuvuosi: 1951
Kuva:
Kirja-arvostelu_asimov_saatio_1976.jpg
Suomenkielinen painos vuodelta 1976
