Monilla meistä on tutkintonimike. Minulla, Kalevi Kapinaisella, on tapana toimia psykologina keittiöissä sekä yhteiskuntatieteen maisterina kulttuurikapakoissa.
Tottahan se nyt on, että kaiken yhteiskunnallisen toiminnan tulisi perustua kieltäytymisvelvollisuuteen – ei kieltäytymisoikeuteen. Pitäisi lailla säätää yleinen kieltäytymisvelvollisuus, joka koskisi kaikkia yhteiskunnan osa-alueita ja kaikkia ihmisiä ilman henkilö- tai ryhmäperusteisia poikkeuksia.
Kolme asiaa:
1. Aseistakieltäytymisoikeus pitäisi korvata aseistakieltäytymisvelvollisuudella. Jos aseistakieltäytyminen olisi lähtökohta, ja asepalvelukseen osallistumisesta määrättäisiin rangaistus, puolustusmenot laskisivat merkittävästi, ja rahaa jäisi myös sipsiin ja kaljaan – ehkä dippiinkin.
2. Oikeus santsikuppiin työpaikkaruokalassa pitäisi korvata santsikuppivelvollisuudella. Juodaan sitä kahvia, kun sitä kerran on saatavilla. Ollaan kapinallisia, pidetään puolen tunnin lounastauon sijaan vaikka 40 minuutin lounastauko. Tuntipalkat nousee, ostovoima kasvaa, taloustilanne paranee!
3. Etuajo-oikeus pitäisi korvata etuajovelvollisuudella. Elämä valuu hukkaan kärkikolmion takana, kun katselee risteykseen tulevaa etuajovelvoitettua ihmistä, joka ei ole tehtäviensä tasalla, vaan hidastaa – ehkä jopa pysähtyy odottamaan väistämisvelvollisten reaktiota. Jos et aio ajaa, älä käynnistä autoa. Jää kotiin.
Muina muutosneuvottelijoina haluan painottaa, että tässä ei ole kyse ihmisten pakottamisesta, vaan pikemminkin siitä, että meidän organisaatiodemme prosesseja tulisi tehostaa. Jätetään ne asepalvelukset, rajatut kahvimäärät ja hidastelut sikseen ja aletaan toimia. Fokusoidaan, jalkautetaan ja kevennetään! Niin ne hommat toimii.
