[Vegepihvi]: Siviilipalvelusministeriön jäsenet nostivat kätensä ilmaan lähes samanaikaisesti, mutta asepalvelusasiain liiton puheenjohtaja Urho Sotamies puristi molemmilla käsillään tykinkuulan muotoisia polviaan.
Siviilipalvelusministeri Sari Sivari-Sankari nyökkäsi hyväksyvästi ja teki pienen merkinnän vihkoonsa.
”Äänestystulos puhukoon puolestaan. Asepalvelusasiain liiton edustajan ei ole sallittua osallistua asepalveluslain kehittämistyöhön”, Sari Sivari-Sankari totesi. ”Urho Sotamies poistukoon huoneesta välittömästi.”
Huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus.
Siviilipalvelusministeriön pitkätukkaiset pasifistiverikoirat katselivat epäuskoista, hämmennyksestä tärisevää Urho Sotamiestä kuin yksinäistä keitettyä kasvisnakkia, jonka kuoren päälle oli härmistynyt pieniä pisaroita. Urho tunsi kasvoillaan myös edellisten sukupolvien, sotiemme veteraanien sekä rintamalottien pistävät katseet, jotka nyt kirjoittivat Urhon otsaan kuvauksen siitä miehestä, joksi hän nyt oli tullut: ”Petturi”.
”Eihän Siviilipalvelusministeriö voi yksin vastata aseellisen palveluksen kehittämisestä”, Urho älähti sisuuntuneesti. ”Teillä ei ole näkökulmaa tai intressejä valmistella uutta asepalveluslakia reilulla tavalla.”
”Kiitos palautteesta, mutta otaksun, että tässä maailman ajassa ja geopoliittisessa tilanteessa on tarpeellista ajatella laatikon ulkopuolelta”, Sivari-Sankari totesi. ”Asepalvelusasiain liitto on Siviilipalvelusministeriön näkökulmasta liian poteroitunut ja ideologinen järjestö valmistelemaan tällaista lakikokonaisuutta. Toki toimitamme teille kokousmuistiot, mikäli haluatte niitä vilkaista päätöksenteon jälkeen.”
Sivari-Sankari vilkaisi esityslistaa, joista ensimmäinen kohta – Urhon läksiäiset – oli jo käsitelty. Kokous tulisi jäämään lyhyeksi, sillä esityslistalla oli jäljellä enää kaksi kohtaa – asepalveluksen rangaistusluontoisuuden tehostaminen sekä kuukauden parhaan miliisivitsin lausuntakierros.
Urho keräsi itsensä, pakkasi telamiinat rinkkaansa ja käveli hitaasti kohti neuvotteluhuoneen ulko-ovea.
Avatessaan ovea hän horjahti hieman vasemmalle ja osui syvennyksen seinässä olevaan kytkimeen, jolloin neuvotteluhuoneen seinien takaa paljastui tuhatpäinen poikakuoro, joka alkoi laulaa Finlandia-hymniä panhuilujen säestyksellä. Viimeisen nuotin soidessa koko neuvotteluhuone nousi ilmaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan laskeutui ikuinen tyyneys.
