Odottaako teknologisen kehityksen tien päässä maailmanrauha vai ekokatastrofin aiheuttamat resurssisodat? Teknologinen kehitys on aiheuttanut hyvinvoinnin sivutuotteena mittavia ongelmia, mutta onko siitä myös ratkaisemaan ne? Onko teknologiaoptimismi perusteltua, ja joutuuko pessimisti pettymään? Omia vastauksiaan kysymyksiin tarjoavat niin sanotut uudet optimistit (The New Optimists) maailmalla, tekoälytutkija Timo Honkela kirjassaan Rauhankone ja teoreettinen fyysikko Claus Montonen Antimilitaristin haastattelussa.
Vaikutusvaltainen joukko maailman johtavia ajattelijoita ja tiedemiehiä vakuuttaa, että nykyaika on paras aikakausi ihmiskunnan historiassa. Uudet optimistit painottavat, että teknologinen kehitys yhdistettynä markkinatalouteen ja liberaaliin demokratiaan on johtanut maailmaan, jossa on vähemmän sortoa, puutetta ja sotaa kuin koskaan ennen. Väitteen tueksi löytyy helposti valtava määrä tilastodataa, joka todella osoittaa että melkein missä tahansa päin maailmaa ihmiset ovat terveempiä ja koulutetumpia ja voivat paremmin kuin ennen [1]. Myös riski kuolla väkivaltaisesti on vähentynyt kaiken aikaa, niin maailmanlaajuisesti kuin esimerkiksi Suomessakin [2].
Toisaalta teknologisen kehityksen varjopuolikaan ei paljon esittelyjä kaipaa. Modernin teknologian vaatima energia on tuotettu tähän asti suurelta osin fossiilisin polttoainein, joille ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa näköpiirissä ongelmatonta korvaajaa. Ilmasto muuttuu vaarallisella vauhdilla ja eläin- ja kasvilajien joukkosukupuuttoaalto etenee [3]. Samalla aseteknologia on kehittynyt vuosisatojen mittaan lyömävälineistä yksinkertaisten räjähteiden kautta ydinaseisiin, joista yhdenkin räjäytyksellä on mahdollista tappaa miljoonia ihmisiä [4].
Uudet optimistit luottavat vakaasti siihen, että teknologia kehittyy riittävän nopeasti tarjotakseen ratkaisut ekokatastrofin pysäyttämiseen, ja että tästä teknologisesta kehityksestä seuraava yleisen hyvinvoinnin ja vaurauden jatkuva lisääntyminen entisestään vähentää ihmisten välisiä konflikteja. Mutta jos tämä visio pettääkin, onko teknologiselta kehitykseltä odotettavissa muuta vetoapua kohti maailmanrauhaa?
Rauhankone raksuttamaan
Professori Timo Honkela asettui optimistien joukkoon esittämällä vuonna 2017 julkaistussa kirjassaan Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti, ettei tekoäly ole tieteiselokuvien kaiken tuhoava äärimmäinen paha, vaan päinvastoin tuo toivon paremmasta. Hänen mukaansa koneoppimiseen ja tekoälyyn perustuva rauhankone voisi korjata ihmisten välisiä tarpeettomia väärinymmärryksiä ja sitä kautta rakentaa yhteisymmärrystä niin arjen kuin suurvaltapolitiikankin tasolla. Koneen tarkempien ominaisuuksien suunnitteluun Honkela ei kirjassaan puuttunut, mutta toivoi toisten jatkavan tätä työtä.
Rauhankoneen ajatus herätti kirjan ilmestymisen jälkeen kiitettävästi positiivista huomiota julkisessa keskustelussa ja sen kehittelyä edistämään koottiinkin sen julkaisuvuonna kansanliikettä. Antimilitaristin Utopia-teemanumerossa ilmestyneessä arvostelussa (Rauhankone 2/2018) Joni Kalliomäki kiitti teoksen henkilökohtaisuutta, sympaattisuutta ja yhteiskuntatieteellisen tiedon huomioimista osana teknologiaoptimistista visiota. Toisaalta hän kritisoi teosta vallan ja politiikan näkökulmien sivuun jättämisestä sekä länsimaisen sekulaarin liberalismin asettamisesta ihannetilaksi sen omat eripuraa kylvävät puolet unohtaen.
Nyt muutamaa vuotta myöhemmin konflikteja hillitsevä ja yhteisymmärrystä lisäävä rauhankone tuntuu entistäkin tarpeellisemmalta, mutta myös Antimilitaristissa esitetty kritiikki vielä sattuvammalta kuin julkaisuajankohtanaan. Vallan, politiikan ja viestintäteknologian yhteyttä on käsitelty viime vuosina muun muassa keskusteltaessa Cambridge Analytica -yhtiön harjoittamasta mielipidemuokkauksesta liittyen Britannian Brexit-äänestykseen ja Donald Trumpin valintaan Yhdysvaltain presidentiksi. Sosiaalisen median paljon puhutut algoritmit vaikuttavat tällä hetkellä suosivan vihan ja epäsovun lisääntymistä ja soveltuvan myös rahaa vastaan toteutettavaan mielipiteiden manipulointiin, joten Rauhankoneen hiljaisesti edellyttämä ajatus valtaansa rajoittaviin poliittisiin päätöksiin suostuvista sosiaalisen median jäteistä tuntuu todellakin kaukaiselta.
Keskustelu rauhankoneen mahdollisuudesta on ainakin julkisuudessa vaiennut. Missä siis jatkuu keskustelu teknologian käyttämisestä rauhan edistämiseksi?
Tekniikka elämää palvelemaan
Internet-sivujensa mukaan Tekniikka elämää palvelemaan (TEP) -niminen yhdistys edistää rauhaa sekä tieteen ja teknologian vastuullista käyttöä. Yhdistys vastustaa asevarustelua ja etsii varustelutuotannolle rauhaa palvelevia sekä elämää suojelevia vaihtoehtoja.
Yhdistyksen hallituksessa vaikuttava teoreettinen fyysikko ja rauhanaktivisti Claus Montonen antoi Antimilitaristille haastattelun rauhanteknologioista. Yllättävää tai ei, teknologiaoptimismi saa kovien tieteiden edustajalta täystyrmäyksen: “Enimmäkseen me ollaan peloissamme siitä, että uudet keksinnöt johtavat aina sotilaallisiin sovellutuksiin ja sitä kautta uusiin aseisiin”. Tutkija ei tahdo ensin keksiä viimeisen 50 vuoden ajalta yhtään rauhan asiaa eteenpäin vienyttä teknologista edistysaskelta, mutta myöntää lopulta että kommunikaation helpottuminen uusien viestintäteknologioiden myötä on ollut hyödyllistä arkipäiväisessä käytännön rauhantyössä. Montonen kuitenkin kertoo luopunensa käyttämästä termiä sosiaalinen media ja puhuvansa mieluummin asosiaalisesta eli epäsosiaalisesta mediasta. “Olen aika pessimistinen, täytyy myöntää”, hän naurahtaa.
Honkelan visio rauhankoneesta on Montoselle tuttu. “En tiedä onko se kovin realistinen näkemys asiasta”, hän toteaa. “TEP:hän on mukana myös tässä robottiasekampanjassa (Campaign to Stop Killer Robots), ja me näemme kyllä suurempia uhkia tässä tekoälyn kehityksessä kuin että se olisi edistämässä rauhaa.”
Montosella on kuitenkin näkemys siitä, kuinka teknologia saataisiin hyötykäyttöön. Hän painottaa, että yhteiskunnassa olisi katkaistava kierre, jossa jokaisen uuden keksinnön kohdalla löytyy rahaa ja tahtoa käyttää sitä myös sotilaallisiin tarkoituksiin. Tutkijan ja insinöörin etiikan kohottaminen esimerkiksi valistustyöllä on hänen mielestään välttämätöntä, sillä on aina myös keksinnön kehittäjän asia mihin hänen keksintöään käytetään.
Uusien optimistien esillä pitämään mahdollisuuteen ratkaista myös ympäristöongelmat teknologian avulla Montonen suhtautuu skeptisesti. Hänen mukaansa on positiivista, että teknologisin ratkaisuin on onnistuttu parantamaan energiatehokkuutta, ja niillä voidaan myös lieventää ilmastokatastrofin aiheuttamia tuhoja. Maagisista ihmeratkaisuista koko ongelmaan on kuitenkin turha haaveilla ihan jo tuhon etenemisen vauhdin vuoksi. “Fuusioenergia ja kaikki tämmöinen on aina 50 vuoden päässä tulevaisuudessa, mutta se on aivan liian pitkä aika.”
Enemmän toivoa pitkän linjan rauhanaktivisti näkee uudenlaisessa poliittisessa ajattelussa ja toiminnassa. “Loppujen lopuksi en näe muuta mahdollisuutta kuin että me vähennämme kulutusta kaikin puolin. Eli degrowth – supistaminen – on ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa.”
[1] Oliver Burkeman (28.7.2017): Is the world really better than ever?: theguardian.com/news/2017/jul/28/is-the-world-really-better-than-ever-the-new-optimists
[2] Yle Uutiset (29.12.2017): Suomalainen kuolee yhä harvemmin tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti: yle.fi/uutiset/3-9998376
[3] Intergovernmental Panel on Climate Change: Special Report on the Ocean and Cryosphere in a Changing Climate: https://www.ipcc.ch/srocc
[4] Ashley Kirk: How many nukes are in the world and what could they destroy? https://www.telegraph.co.uk/news/0/many-nukes-world-could-destroy
TEKSTI: AKU KERVINEN
KUVA: ELISA NYBERG