Pian työsuhteensa Aseistakieltäytyjäliitossa päättävä järjestösihteeri Kaj Raninen on ollut toiminnassa mukana pitkään, jo ennen kuin suuri osa liiton nykyisistä jäsneistä on edes syntynyt. Antimilitaristin lukijoille hän on tuttu lukuisista kirjoittamistaan artikkeleista, ja toimipa hän jonkin aikaa silloin vielä Sivari & totaali -nimisen lehden päätoimittajanakin. Mikä on pitänyt Ranisen mukana kaikki nämä vuodet? Mitä muuta hänen elämäänsä mahtuu kuin aseistakieltäytymistä ja antimilitarismia? Mitä totaali aikoo duunata nyt?
Vuonna 1992 Aseistakieltäytyjäliiton neuvontaan otti yhteyttä totaalikieltäytyjä, jonka tapaus ei ollut tavanomaisimmasta päästä. Siinä missä aiemmat totaalikieltäytyjät olivat kieltäytyneet siviilipalveluksesta, tämä nuori aikoi kieltäytyä suoraan armeijasta hakematta ensin siviilipalvelukseen. Sitä ei ollut aiemmin tehty.
“Siitä oli seurauksena sellainen tuomiokierre, ettei tullut yhtä pitkähköä vapausrangaistusta kuten nykyään, vaan mut tuomittiin lukuisia kertoja lyhyisiin vapausrangaistuksiin karkaamisesta ja niskoittelusta”, Kaj Raninen muistelee. Tapaus sai paljon julkisuutta, ja hänen tuekseen järjestettiin mielenosoituksia, joiden vaatimus oli Raninen vapaaksi! Kun vankeusrangaistusten ja uudelleen palvelukseen määräämisten kierrettä oli jatkunut puoli vuotta, Raninen vapautettiin terveydellisin perustein määräaikaisesti, jotta armeija pääsi hetkeksi eroon vaivalloiseksi osoittautuneesta tapauksesta.
Myös totaalikieltäytymisen käytäntö muuttui lopulta niin, että nykyään kieltäytyminen armeijasta etenee pääpiirteissään samaan tapaan kuin siviilipalveluksestakin kieltäytyminen. Asevelvollisuusjärjestelmä ei siis tähän protestiin kaatunut, mutta myöskään Ranisen työ sitä vastaan ei päättynyt.
“Kun pääsin sieltä vapaaks niin oma elämäntilanne oli semmoinen, että oli mahollista käyttää aikaa Aseistakieltäytyjäliittoon”, hän kertoo. “Siitä se alkoi, ja ajauduin tähän järjestöön - noh, huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin siinä vaiheessa ajattelin. Sellasta on elämä.”
Rasittavia ja palkitsevia vuosia
Raninen kertoo kieltäytyneensä aikanaan, koska koki asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisena ja pohjimmiltaan myös tarkoituksettomana järjestelmänä. Kyseessä oli nimenomaan kieltäytyminen kritiikkinä asevelvollisuutta ja yleensäkin militarismia kohtaan. Antimilitarismi, sotien vastustaminen ja väkivallattomuuden edistäminen on edelleen asia jonka hän kokee läheiseksi, ja se on motivoinut häntä työssään lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Vaikka toimintaan kannustaneet arvot ovat pysyneet ajan kuluessa pitkälti samana, on ajattelu joissain asioissa myös laajentunut. Raninen sanoo, ettei hän 1990-luvulla mieltänyt asevelvollisuutta sukupuolten välisenä eriarvoisuutena. Hänen mukaansa siihen aikaan ei osattu nähdä mitään kummallista siinä, että
asevelvollisuus koskee vain yhtä sukupuolta. Uuden vuosituhannen puolella sukupuolinen yhdenvertaisuus on noussut myös aseistakieltäytyjäliikkeen agendalle, mutta Raninen painottaa ettei asiaa voi ratkaista laajentamalla toisiin kohdistettua pakkoa koskemaan kaikkia: “Tietysti ainoa tapa ratkaista yhdenvertaisuusongelma on asevelvollisuuden poistaminen.”
Työtä rauhanliikkeessä hän kuvailee ajoittain kuluttavaksi ja rasittavaksi, mutta kehuu sen toisaalta olevan myös vaihtelevaa ja monipuolista. “En todellakaan voi sanoa että millään lailla katuisin päätöstäni käyttää suurin osa aikuiselämästäni tähän toimintaan”, hän toteaa. Kaikista palkitsevin toimintamuoto on ollut vuosina 1999-2017 järjestetyt Aseistakieltäytyjäliiton bussimatkat ulkomaisiin kansalaistottelemattomuustempauksiin ja mielenosoituksiin. Vuosituhannen vaihteen ulkoparlamentaarisen nuorisotoiminnan buumin myötä suomalaisaktivistit verkostoituivat ulkomaisten ryhmien kanssa, ja syntyi lähes kaksikymmentä vuotta jatkunut traditio, joka vei vuosittain bussilastillisen suomalaisia esimerkiksi blokkaamaan ydinasetukikohtia ja protestoimaan maailman militarististen sotilasmahtien johtajien kokoontumisia vastaan.
Yksittäisistä aseistakieltäytyjäliikkeen saavutuksista uran aikana taas on jäänyt mieleen vuonna 2008 voimaan astunut nykyinen siviilipalveluslaki, joka ensimmäistä kertaa takasi aseistakieltäytymisoikeuden kaikissa tilanteissa, myös kriisin tai sodan aikana. Tämän keskeisen tavoitteen läpimenoa Raninen kuvailee jossain määrin yllättäväksikin onnistumiseksi.
Jääähvyäiset Aseistakieltäytyjäliitolle?
Iso osa yllämainitusta saattaa olla tuttua, jos on perehtynyt suomalaisen aseistakieltäytyjäliikkeen viime vuosikymmeniin. Sen sijaan harvempi ehkä tietää, että Kaj Raninen on myös keikoilla viihtyvä musadiggari, perehtynyt penkkiurheilija sekä lukemisen ja kissojen ystävä.
Musiikista lähinnä Ranisen sydäntä on punk ja muu DIY-musiikki, urheilusta taas erityisesti erityisesti maantiepyöräily ja jalkapallo. Jälkimmäisessä lajissa suosikkijoukkue on perinteisesti ollut Arsenal, joskin innostus englantilaisjoukkueeseen on ajan mittaan laimentunut. Yhteiskunnallisten syiden takia hän sympatiseeraa myös esimerkiksi sellaisia joukkueita kuin Athletic Bilbao, FC St. Pauli ja Celtic.
Urheilumaailmaan liittyvät myös Ranisen videopelisuosikit. Hän mainitsee pelaavansa erityisesti legendaariseksi kuvailemaansa Football Manageria ja muutama vuosi sitten löytämäänsä vastaavaa pyöräilyyn liittyvää urheilustrategiapeliä. Sota- tai fantasiapeleihin hän ei sen sijaan ole koskaan innostunut.
Näihin harrastuksiin Raninen uskoo löytävänsä jatkossa enemmän aikaa, kun työt Aseistakieltäytyjäliitossa loppuvat. Uusia palkkatöitä hänellä ei sen sijaan ole enää kiikarissa ennen vanhuuseläkeikää.
Mutta miten on, onko totaalikieltäytymisestä vuonna 1992 alkanut tapahtumasarja tulossa todella päätökseensä tänä kesänä, kun Raninen pääsee vapaaksi liittoon liittyvistä vastuistaan? Onko hänella edessä lopulliset jäähyväiset Aseistakieltäytyjäliitolle?
“Olen kyllä suunnitellut olevani jonkin verran mukana Aseistakieltäytyjäliiton toiminnassa jatkossakin, lähinnä niiden projektien parissa mitkä mua erityisesti kiinnostaa”, Raninen valottaa. Kiinnostavista aiheista hän mainitsee erityisesti kansainvälisen yhteistyön, Ruokaa ei aseita -kampanjan, AKL:n keikkatoiminnan ja totaalikieltäytymiseen liittyvät asiat.
Entä olisiko Raninen halukas aloittamaan oman vakituisen palstan Antimilitaristissa nyt kun lehteä ei tarvitse enää työn puolesta toimittaa? “No kyllä sekin periaatteessa voisi olla ihan mahdollista. En kyllä ole miettinyt asiaa. Pistetään mietintään!”
Ehkä tämä haastattelu ei siis ole myöskään viimeinen kerta, kun pääsemme lukemaan Ranisen näkemyksiä Antimilitaristin sivuilta.
TEKSTI: AKU KERVINEN
KUVA: JYRY VIRTANEN