Poliisin rooli suomalaisissa mielenosoituksissa - vapauden vartija vai rajoittaja?
Perustuslaissa turvattu oikeus osoittaa mieltä kohtaa toisinaan rajoja, joita ei aina löydy lain kirjaimesta. Kysyimme Amnesty Internationalin Suomen osastolta ja Poliisihallitukselta, miten kokoontumisvapaus toteutuu käytännössä ja millainen on poliisin rooli mielenosoituksissa. Vastauksissa korostuvat kaksi näkökulmaa: toisaalta alueellinen epäjohdonmukaisuus ja voimankäytön rajojen hämärtyminen, toisaalta lakiperusteinen selkeys, resurssisyyt ja järjestyksen priorisointi. Mihin tämä asettaa kokoontumisvapauden käytännössä?
Teksti: Juhis Ranta
Suomessa mielenosoituksen järjestämiseen ei tarvita poliisin lupaa, kokoontumislain mukaan pelkkä ilmoitus riittää. Silti jopa 72 % kansalaisista uskoo lupavaatimukseen, selviää Amnestyn kansalaiskyselystä. Tämä väärinkäsitys voi vaikuttaa siihen, miten mielenosoittamisesta julkisuudessa puhutaan.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan ilmoituksen tarkoituksena ei ole rajoittaa toimintaa, vaan antaa poliisille mahdollisuus turvata mielenosoitus.
Kokoontumisvapaus on perusoikeus, mutta sen toteuttaminen saattaa ajoittain aiheuttaa häiriötä esimerkiksi liikenteelle.
”Väliaikainen liikennehäiriö ei tietenkään voi olla tärkeämpi asia kuin mielenosoitusoikeuden toteutuminen”, huomauttaa Amnestyn viestinnän asiantuntija Iina Lindeman.
Silti Suomessa on tapauksia, joissa pelkkä liikenteelle aiheutunut häiriö on johtanut mielenosoituksen keskeyttämiseen.
Amnesty on seurannut mielenosoituksia noin kolmen vuoden ajan koulutettujen vapaaehtoisten tarkkailijoiden avulla. Tarkkailijat dokumentoivat mielenosoitusten kulkua ja poliisin toimintaa puolueettomasti ihmisoikeusnäkökulmasta.
Arvelin korostaa, että poliisi suhtautuu mielenosoituksiin osana perus- ja ihmisoikeuksien turvaamista. Samalla hän toteaa, että kokoontumisvapaus ei voi olla peruste tehdä rikoksia.
”Mielenosoituksen päättäminen perustuu aina olennaiseen lainvastaisuuteen. Ennen kokoontumisvapautta rajoittavan päätöksen tekemistä pyritään ensisijaisesti keskustelemaan järjestäjän kanssa lievempien keinojen käyttämisestä”, Arvelin kertoo.
Alueelliset erot – sama oikeus, eri kohtelu
Amnestyn mielenosoitustarkkailijoiden mukaan poliisin toiminta vaihtelee huomattavasti paikkakunnittain. Esimerkkinä tästä voi pitää vuoden 2023 Luontomarssia, joka järjestettiin 18 paikkakunnalla samaan aikaan.
”Luontomarssia voidaan pitää eräänlaisena kokoontumisvapauden petrimaljana, missä voi vertailla alueellisia eroja poliisin ohjeistuksessa”, toteaa Amnestyn Lindeman.
Kuopiossa, Rovaniemellä ja Joensuussa marssit kiellettiin ajoradoilla, kun taas muualla se sallittiin. Kuopiossa poliisi ilmoitti, ettei marssi saisi aiheuttaa mitään haittaa liikenteelle. Joissakin kaupungeissa järjestäjiltä vaadittiin liikenteenohjausta, vaikka se on lähtökohtaisesti poliisin vastuulla. Myös Oikeusasiamies on myös todennut, ettei poliisi voi edellyttää tällaista liikenteenohjausta mielenosoituksen järjestäjältä.
Kuopiossa poliisi ei saapunut paikalle mielenosoituksen alkaessa turvaamaan mielenosoitusta tai ohjaamaan liikennettä, vaikka ilmoitus oli tehty. Järjestäjät päätyivät soittamaan hätänumeroon saadakseen poliisin paikalle. Myös Vaasassa järjestäjillä oli vaikeuksia saada poliisi ohjaamaan liikennettä.
Arvelin selittää näitä eroavaisuuksia eri paikkakuntien poliisin toiminnassa eriävillä resursseilla.
”Helsingissä resurssit yleensä riittävät, mutta muualla tilanne voi olla toinen. Jos poliisi ei ole paikalla, se johtuu usein kiireellisemmistä tehtävistä.”
Hän kuitenkin korostaa, että valtaosa mielenosoituksista sujuu suunnitelmien mukaisesti, ja nämä Amnestyn esiin nostamat tapaukset ovat yksittäisiä.
Voimankäytön rajat ylittyvät – paineilma-aseen käyttö puhuttaa vapun mielenosoitusten jälkipyykissä
Vapun 2025 aikana Tampereella järjestetyssä äärioikeistolaisessa Valkoinen vappu -marssissa Amnesty dokumentoi poliisin käyttäneen FN 303 -paineilma-asetta kahdessa tilanteessa.
Ensimmäisessä tilanteessa poliisi ampui vastamielenosoittajaa, joka heitti soihdun kohti Valkoinen vappu -mielenosoitusta. Poliisi ampui lähietäisyydeltä ainakin yhdeksän kertaa, pakenevaa mielenosoittajaa kohti. Amnesty pitää kyseenalaisena, oliko paineilma-aseella ampuminen poliisilain suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteiden mukainen voimakeino. Kansainvälisten ihmisoikeuselinten suositusten mukaan paineilma-asetta saa käyttää ainoastaan tilanteessa, jossa henkilö aiheuttaa välitöntä ja vakavaa vaaraa. Myös tilanteeseen liittymätön sivullinen loukkaantui.
”Olin valokuvaamassa mielenosoituksen tapahtumia. Jalkaani osunut laukaus aiheutti ruhjeen ja kipua. Kenkään jäi panoksesta myös maalijälki”, kertoo osuman saanut henkilö Amnestyn tiedotteessa.
Toisessa tilanteessa, joka tapahtui vain minuutteja ensimmäisen jälkeen, poliisi ampui vastamielenosoittajaa, joka oli tönäissyt poliisia ja vastusti kiinniottoa. Amnesty katsoo, että pelkästään fyysisesti kiinniottoa vastustavan henkilön ampuminen paineilma-aseella, vaikka useita poliiseja oli paikalla, on saattanut olla suhteetonta voimankäyttöä.
Amnestyn mukaan paineilma-aseen käyttöä ei dokumentoida samalla tavalla kuin ampuma-aseita, eikä käytön ohjeistusta ole julkaistu. Tämä herättää kysymyksiä välineen oikeutuksesta ja suhteellisuudesta. Amnestyn asiantuntija Anu Tuukkanen toteaa tiedotteessa, että paineilma-aseen käytön tilastointi on melko ylimalkaista ja on vaikea arvioida, onko lisääntynyt käyttö perusteltavissa tai onko kynnys sen käyttöön madaltunut. FN 303 -paineilma-aseen käyttö onkin lisääntynyt viime vuosina: vuonna 2023 sitä käytettiin 21 tilanteessa ja vuonna 2024 peräti 57 tilanteessa. Kasvu jatkui tammi-toukokuussa 2025, jolloin tilanteita oli 32, kun edellisvuonna samaan aikaan niitä oli 16.
Amnesty kritisoi myös, ettei vastamielenosoittajille annettu varoituksia ennen voimakeinojen käyttöä, toisin kuin Valkoinen vappu -marssin osallistujille
Poliisihallituksen Konsta Arvelin kommentoi yleisesti poliisin voimankäyttöä, että sitä saa ja pitää kritisoida, koska se on julkisen vallankäytön äärimmäinen ilmentymä. Hän tunnistaa, että esimerkiksi sosiaaliseen mediaan on levinnyt videoita, joissa poliisin käyttämät voimakeinot näyttävät rajuilta. Samalla Arvelin toteaa, että voimakeinojen on tarkoitus olla pelote ja aiheuttaa kipua, jotta kohdehenkilö noudattaisi poliisin käskyjä vapaaehtoisesti. Hän tunnustaa kuitenkin, että voimakeinojen käytössä täytyy olla tarkkana, ettei sovinnaisuuden raja ylity.
”Jos poliisin toiminnan koetaan ylittäneen sovinnollisuuden rajan, voi asiasta tehdä rikosilmoituksen tai kantelun, jolloin selvitetään, onko poliisi toiminut väärin”, Arvelin sanoo.
Arvelin kertoo, että poliisiorganisaatiossa pystytään yksilöimään henkilöt, jotka ovat olleet vastuussa voimakeinojen käytöstä. Päätöksen tekee tilannejohtaja tai operaation johtaja ja hän kantaa myös vastuun tehdyistä päätöksistä. Esimerkiksi Arvelin nostaa Kaisaniemessä tapahtuneen Elokapinan mielenosoituksen vuonna 2020, jolloin poliisi käytti OC-sumutetta kadulla istuviin mielenosoittajain. Asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa vuonna 2022.
”Siinä tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta nimenomaan operaation johtaja, jonka vastuulle se päätöksenteko siinä kuului."
Tarkkailijat ja media poliisin toimien kohteena
Amnesty on raportoinut myös tilanteita, joissa poliisi rajoittaa tarkkailijoiden tai median toimintaa. Esimerkiksi Tampereen vapun yhteydessä siviiliasuinen poliisi huitaisi tarkkailijan puhelimen maahan, kun tämä dokumentoi mielenosoitusta. Amnesty pitää tällaista puuttumista kyseenalaisena ja muistuttaa, että poliisin tehtävä on suojella mielenosoituksia seuraavia tarkkailijoita ja toimittajia. Amnestyn mukaan poliisi ei aina ymmärrä ihmisoikeustarkkailijoiden tai toimittajien roolia mielenosoituksissa, ja ajoittain hankaloittaa tapahtumien dokumentoimista.
Valvonnan valikoiva läsnäolo vapun mielenosoituksissa
Tampereen äärioikeistolaisen Valkoinen vappu -marssin yhteydessä Amnesty kritisoi, että poliisi ei varautunut ennakoitaviin väkivaltaisiin yhteenottoihin riittävällä tavalla. Tiedossa oli esimerkiksi valkoista ylivaltaa kannattavan Active Club -verkoston niin kutsutun "mustan blokin" osallistuminen. Amnestyn Lindeman kertoo, että poliisi kyllä tuntee verkoston toimintatavat, mutta ei tehnyt riittävästi näiden välikohtausten ennaltaehkäisemiseksi.
”Active Club oli ihan avoimesti kertonut, että heidän tavoitteenaan on antaa ”fyysistä palautetta” vastamielenosoittajille”, Lindeman kertoo.
Amnestyn tarkkailijat dokumentoivat, miten Valkoinen vappu -marssille osallistuneet mielenosoittajat tekivät toistuvia natsitervehdyksiä ja karkasivat jonosta hakkaamaan jalkakäytävällä olevia vastamielenosoittajia tai sivullisia. Amnestyn raportin mukaan poliisi ei puuttunut väkivaltaan ja päästi tappelut aloittaneet mielenosoittajat jatkamaan marssia ilman seurauksia.
Lakisääteinen rooli vai kontrolliväline?
Arvelin valmistui poliisiksi itse vuonna 2011 jonka jälkeen hän teki poliisin töitä Kainuussa. Myöhemmin hän opiskeli itsensä juristiksi ja siirtyi töihin Poliisihallitukseen vuonna 2017. Arvelinin mukaan poliisin suhtautuminen mielenosoituksiin Suomessa ei ole vuosien varrella muuttunut.
”Poliisi suhtautuu mielenosoittamiseen ja kokoontumisvapauden käyttämiseen myönteisesti ja turvaa jokaisen mielenosoituksen riippumatta siitä, minkä takia se on järjestetty”, Arvelin sanoo ja samaan hengenvetoon kannustaa ihmisiä käyttämään oikeuttaan osoittaa mieltään, kunhan se tapahtuu lain noudattamisen rajoissa.
Arvelinin mukaan Poliisihallituksessa ei ole katsottu tarvittavan erillistä koko valtakuntaa koskevaa linjausta kokoontumislain noudattamisen valvonnasta, sillä mielenosoitusten turvaaminen on poliisin perinteistä toimintaa ja kokoontumislaki on yksiselitteinen poliisin tehtävien osalta.
Poliisitarkastajan mukaan mediaan päätyneet tapaukset, joissa poliisi on käyttänyt voimaa, ovat vain pieni osa kaikista Suomen mielenosoituksista.
”Valtaosa mielenosoituksista, joita pelkästään Helsingissä on melkein päivittäin, sujuu mielenosoituksen järjestäjän suunnitelmien mukaisesti eikä niistä kukaan siis kirjoittele”, Arvelin toteaa.
Kysyttäessä kansalaistottelemattomuudesta Arvelin kertoo, että se istuu ”vähän huonosti” siihen, miten poliisi mielenosoituksiin suhtautuu.
”Tämä johtuu siitä, että laissa ei ole erikseen määritelty sitä, onko olemassa sellaista kansalaistottelemattomuutta, jota lainvalvontaviranomaisen tulisi sietää”, Arvelin toteaa.
Arvelinin mukaan poliisi kohdistaa toimenpiteensä ensisijaisesti yksittäisiin lainvastaisesti toimiviin mielenosoittajiin, ennen kuin edes harkitaan koko mielenosoituksen päättämistä. Hän mainitsee vähimmän haitan periaatteen keskeisenä roolina poliisin toiminnassa, myös kansalaistottelemattomuuden tapauksissa.
”Poliisi pyrkii aina ensin käyttämään lievempiä keinoja, kuten ohjeita, neuvoja ja kehotuksia, ennen kuin siirrytään tiukempiin toimenpiteisiin, kuten henkilön kiinniottoon tai voimankäyttöön”, Arvelin sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että lainsäätäjä on varmistanut, että viranomaisilla on viime kädessä mahdollisuus panna käskynsä täytäntöön myös pakolla.
Perusoikeusmyönteisyyttä lain tulkintaan
Amnestylla on useita suosituksia siitä, miten kokoontumisvapautta voitaisiin turvata Suomessa paremmin. Amnestyn Iina Lindemanin mukaan kaikista olennaisinta on, että kokoontumislakia tulisi aina tulkita perusoikeusmyönteisesti ja yhdenmukaisesti kansainvälisten ihmisoikeusnormien kanssa. Lisäksi tulisi varmistaa, että mielenosoituksista ja niihin liittyvistä oikeuksista jaettava tieto on paikkansapitävää.
”Virheellinen ja aktiivisesti mustamaalaava narratiivi tukee mielenosoitusten tukahduttamista. Mediassa korostetaan sitä häiriötä ja leimataan mielenosoittajia, ei se ainakaan edistä kokoontumisvapauden toteutumista", Lindeman sanoo.
Amnesty peräänkuuluttaa alueellisten työtapojen yhdenmukaistamista. Lindemanin mukaan olisi hyvä, että Poliisihallitus laatisi selkeät ohjeet mielenosoitusten turvaamiseen liittyvistä käytännöistä, erityisesti liikenteen ohjaamisen suhteen. Näiden toimenpiteiden tavoitteena on varmistaa, että mielenosoittajien oikeudet toteutuvat täysimääräisesti ja mielenosoittaminen nähdään turvallisena tapana osallistua yhteiskuntaan.
Kansalaistottelemattomuus voidaan Lindemanin mukaan tulkita kuuluvaksi kokoontumisvapauden piiriin, vaikka toimintaan liittyisikin tarkoituksellista lain rikkomista tai noudattamatta jättämistä. Nämä voivat ihmisoikeuksien näkökulmasta olla oikeutettuja ilmaisunvapauden ja kokoontumisvapauden keinoja. Lindeman korostaa, että aihetta tulisi ymmärtää paremmin Suomessa.
”Suomessa kansalaistottelemattomuutta tunnetaan huonosti ja sen takia sitä demonisoidaan herkästi”.
