Pyörähdys kahdessa helsinkiläisessä galleriassa. Puistolounas pitkin puhein. Majoitetut, Anton Romanov, ukrainalainen performanssitaiteilija, saatettu lentokenttäbussiin, henkihieverissä juosten unohtunut kännykkä kouraan, ja kanssakuraattori Alexandra Orlova saatettu bussiin. Mission accomplished.
Milloin 100% CIVIL -taidenäyttelyn järjestämisestä päätettiin? En löydä kalenterimerkintää tämän vuoden puolelta. Yhteistyöstä taiteilijoiden kesken päätettiin vuosi sitten Baltic Gloryssa, tavoitteena järjestää antimilitaristinen näyttely.
”Aloitimme marraskuussa 2018. Ehdotimme muille Baltic Gloryn järjestäjille, että taidetta lisättäisiin. Aloitimme kommunikoinnin venäläisten ja ukrainalaisten taiteilijoiden kanssa. Näyttelyn visio ei ollut tarkkaan määritelty”, Alexandra täydentää. ”Kovin moni ukrainalainen ei tiennyt paljoakaan itse rauhanharjoituksesta, ei ollut vielä selvyyttä millaiseen projektiin heitä kutsuttiin.“ Baltic Gloryn puhevetäjän, Pelle Sunvissonin, vierailu Severodonetskissa tapaamassa Lugansk Contemporary Diasporaa joulun aikoihin selkiytti asioita merkittävästi.
Orgaanisesti, yhteistyötahojen kanssa chatissa kehittyneen näyttelyn kuraattoreina toimivat Alexandra Orlova, Darya Apachonchich ja minä. Muistan – ehkä toukokuulta – kommenttini, kun kyseltiin suomalaisten taiteilijoiden nimiä: ”Ai, olinko minä vastuussa heidän etsimisestään?”. Suomalaisia taiteilijoita oli lopulta mukana kolme. Muut taiteilijat tulivat Virosta, Ukrainasta, Venäjältä, Ruotsista ja Brasiliasta. Yhteensä julkistetussa ohjelmassa oli 18 taiteilijaa. Muutama heistä jäi Loviisan osuudesta pois, luvattu mandala muuttui pikkuleijoiksi. Taiteilijamäärä oli erittäin sopiva saamamme erityisen näyttelytilan, Almintalon Työpajahuoneen neliöihin nähden. Hyvä yhteistyökumppani oli Trans Folk Kucku 2018–19, pitkän linjan kulttuuritapahtuma, jonka Final Destination -ohjelmassa olimme.
Loviisa valikoitui ensimmäisen näyttelyn paikaksi, koska siellä oli samaan aikaan kolmas Baltic Glory -rauhanharjoitus. Saimme kutsun myös Loviisan Rauhanfoorumin ohjelman osaksi. Kaksiviikkoinen näyttely osui molempien tapahtumien ajankohtaan. Näyttelyn kävijämäärä oli 189 – pikkukaupungissa! Kävijöistä 100 oli loistavan 17.8. pidetyn Näyttelyklubin balticglorylaisia.
Näyttelyn lehdistötiedote houkutteli paikalle asiallisen kulttuuritoimittajan Loviisan Sanomista ja saimme 6.8. lehteen koko sivun jutun näyttelyä rakentaessamme. Klubissa olisi ollut ohjelmaa ihan ulkopuolisillekin, kruununa ”Techno-Poetry” -ryhmän queer-vallankumouksellista räppiä. Tiedotteen mukaan ”näyttely pyrkii kyseenalaistamaan ja kritisoimaan sodan asemaa nykyajassa, ja kaikkina aikoina. Se haluaa saattaa häpeään sodan, joka näyttäytyy yhä absurdimpana ja järjettömämpänä kiihtyvän ilmastonmuutoksen aikana. Se haluaa saattaa häpeään niin sotateollisuuden, sotaharjoitukset kuin suunnitelmat hävittäjähankinnoista. Hahmotamme väkivallattomia vaihtoehtoja ja rauhaisaa yhteiseloa elävien kesken”.
Seuraavaksi etsimme näyttelytilaa, ensin Helsingistä. Sitten näyttely kiertää taiteilijoiden lähtömaat, muuntuen, täydentyen. Jotkut taiteilijat ovat diasporassa. Ukrainassa sotakone jyllää. "Yksi tavoitteistamme voisi antimilitarismin levittämisen ohella olla symbolisten merkkien uudelleen määrittely. Sodat muuttuvat ”sofistikoituneemmiksi”, hybridimäisiksi, joten antimilitaristinen taide monimuotoistuu, Alexandra visioi"
Yövieras, performanssitaiteilija Anton Romanov, halusi lyhyen Helsingissä pistäytymisensä aikana liittyä BG-ystäväämme Oljaan, joka oli menossa soolomielenosoittamaan Venäjän suurlähetystölle. Anton pyysi minulta ison valkoisen paperin, levitti sen asfaltille ja rikkoi etusormen pään verinäytteeseen tarkoitetulla pienellä terällä. Ja kirjoitti verellä paperiin: ”Krim on Ukrainaa. Palauttakaa Krim Ukrainaan”.
KIKKA RYTKÖNEN
