Tove Jansson teki sensuurinkin kouriin joutuneita poliittisia pilakuvia GARM-lehteen vuosina 1935–53. Hän oli edelläkävijä ja taistelija naistaiteilijoiden asemassa – eli aikalailla kaikkea muuta kuin pyöreän pehmeä muumiäiti. Kuinka 1900-luvun alun raadolliset maailman tapahtumat vaikuttivat rakastettujen hahmojen syntyyn ja Janssonin poliittiseen tuotantoon?
Toven äiti oli ruotsalainen taiteilija Signe Hammarsten, Ham. Hän oli omien sanojensa mukaan papin tytär, suffragetti, opettaja ja uskonnollinen idealisti, joka rakasti toista taiteilijaa. Hän oli myös perheen talouden kivijalka. Mikään uneksija ei kuvanveistäjä Faffan, Viktor Janssonkaan ollut, vaan vastustushenkinen ja kapinal-
linen mm. taidekoulun perinteistä opetusta kohtaan.
Perheen historian aikana sodittiin neljä sotaa. Valkoisten riveihin vapaaehtoisena liittynyt työteliäs, hymyilevä, tyylikäs kipsinvalaja palasi 32-vuotiaana sisällissodasta synkkänä ja sulkeutuneena. Hän ei nauranut juuri koskaan. Jansson-Hammarstenin perheen puolisoista molemmilla oli kuitenkin voimavarana ja lahjakkuutena tarinankerronta. Viktor osasi ja halusi puhua uudelleen ja uudelleen myös sotakokemuksista Signen kanssa.
Tove syntyi vuonna 1914 perheen esikoisena. Pariskunta oli odotusaikana muuttanut Pariisista Helsinkiin. Tove teki kuvia, kirjoitti tarinoita ja omia sarjoja. 7-vuotiaan kirjoittama sarjakuvatarina Prick-koirasta kertoo sairaudesta ja kuolemasta. Etusivulla lukee Kustantamo Tove. Kummitus- ja kauhujutut kulkivat Toven tarinoissa rinnakkain Prinsessa Glitterguldin ja enkeleiden kanssa.
14-vuotiaan taiteilijan piirros Mannerheimin saapumisesta Helsinkiin julkaistiin Allas Krönika - viikkolehdessä. Ensimmäinen pilapiirros GARM-lehdessä ilmestyi seuraavana vuonna 1929. Tekstit tehtiin vielä tuolloin yhdessä äidin kanssa. GARM oli vuosina 1923–1953 Helsingissä ilmestynyt ruotsinkielinen poliittinen, kirjallinen ja kulttuurinen pilalehti.
Vuonna 1930 Tove oli perusopintonsa päättänyt 15 -vuotias vapaa nuori daami”. Hän kirjoittautui Tukholman taideteolliseen kouluun mainospiirtämisen ja muotoilun opintoihin. Naispuolisille opiskelijoille oli oppilaitoksessa B-osasto. Voimakas vastuuntunto oli juurtunut häneen kodin työilmapiirissä, jossa rakastettu tytär oli pienestä pitäen istunut tekemässä samoja asioita kuin ympärillä tehtiin.
Opettajien suosittelemaan taideakatemiaan Tove ei kolmen vuoden jälkeen mennyt, vaan hän lähti takaisin Suomeen auttamaan äitiään piirtämisessä. Helsingissä aloittamissaan Ateneum- opinnoissa hän oli 1935 saanut maalariluokan ensimmäisen palkinnon – mutta näyttelyssä miesten teokset oli aseteltu parhaille paikoille. Ennui, tylsyys, oli hänen mielipiteensä oppilaitoksen epätasa-arvoisesta, tunkkaisesta patriotistisesta uhosta.
Kielitaistelu leimuaa
Ruotsinkielisiä uhkasi Suomessa kolme kansanliikettä. Lapuanliike oli marssinut Helsinkiin vuonna 1930. Sekä 1920-luvulla aloittanut Akateeminen Karjala-Seura (AKS), että Isänmaallinen kansanliike (IKL), johon osa AKS:laisia liittyi, olivat nousussa. AKS:n kärkitavoite oli Suur-Suomi. Ytimeltään entisistä valkokaartilaisista koostuvat lapualaiset korostivat kommunismin- ja Neuvostoliiton vastaisuutta. IKL oli äärisuomalaisuuden kannattaja.
Äärisuomalaiset joutuivat kitkerästi paheksumaan sitä, että Svenska teatern perustettiin ennen suomalaista Kansallisteatteria. Svenska teaternin kimppuun eivät hyökänneet ainoastaan radikaali vähemmistö, vaan myös suomenkielisten sanomalehtien toimittajat. Ajattelun valtavirrasta kertonee myös sosiaalidemokraatti Väinö Tannerin puhe: ”Miksi Ruotsalainen puolue on olemassa? Puolueella ei ole mitään mikä yhdistää sen jäseniä paitsi kielikysymys. Silloinhan pitäisi yhtä lailla hyväksyä se, että esperanton puhujat saisivat perustaa oman poliittisen puolueen”.
Taistelussa Sosiaalidemokraattista ja Ruotsalaista puoluetta vastaan myös Maalaisliitto, konservatiivit ylimalkaan, käyttivät hyväkseen Lapuan liikkeen ja IKL:n voimia. Kansallismielisyyden tuiskeessa 24-vuotias Urho Kekkonenkin kirjoitti AKS:n Suomen Heimo -lehteen. AKS julisti suorasukaisesti kansallissosialistisia päämääriään. Kansallinen yhtenäisyys, vihanpito Neuvostoliittoa vastaan, suomen kielen statuksen noston päämäärä, ja territorio Itä-Karjalassa olivat tuolloin niin Kekkosen kuin AKS:n puheenjohtaja Yrjö Ruudunkin tavoitteena.
Kielitaistelu velloi myös Ateneumissa, jossa erikieliset opiskelijat lakkasivat puhumasta toisilleen. Taitelijatoveruuden sijaan laitoksessa oli valloilla sukupuolisyrjinnän lisäksi Toven mukaan ”kielipolitiikkaa, vihamielisyyttä, suvaitsemattomuutta”. Toven piirroksessa elävän mallin luokasta Muusa soittaa velttoa trumpettia, ankeus vallitsee. Kalevala, monelle ruotsinkieliselle ei niinkään tuttu eepos, oli oppilaitoksen raamattu. Profeetat, runoilijat ja soturit kiinnostivat enemmän miespuolisia opiskelijoita. Toven opettajan mukaan taiteilija ei tarvinnut raamatukseen mitään muuta kuin Kalevalan.
Läpi koko 30-luvun GARM-lehden pääasiallinen maali oli äärisuomalaiset, AKS ja IKL, joiden strategia oli pakottaa suomalaiset suomen- , ei ruotsinkielisiksi. Vuoden 1935 GARM:n kuvissa ”IKL on valmis ruotsalaisuuden päivään”. Sen natsien militanttiryhmän tapaan järjestäytynyt nuoriso-osasto Sinimustat on kuvassa liikkeellä solmioissa, baskereissa ja saappaissa tervatynnyreiden ja dynamiitin kanssa. Niin kuin heidän saksalaiset esikuvansa hyökkäsivät sapattina juutalaisten kauppoihin ja koteihin, IKL:n eliittiryhmä tähtäsi ruotsalaisuuden päivänä kaduille tervaamaan kaikki ruotsalaiset tiekyltit ja osoitteet.
Toisaalta tavallisesti radikaaleja argumentteja ja väkivallan käyttöä vastustanut GARM-lehti ei oikein osannut päättää kantaansa Lapuan liikkeeseen, sillä ruotsinkielisen väestön keskuudessa erityisen suosittu, bolshevikit ulos maasta ajanut valkokenraali Mannerheim osoitti myötätuntoa liikkeelle, vieraillen heidän marsseillaan ja kokouksissa. Vaikka liike jäi lyhytaikaiseksi, Lapuan liikkeen fasistinen mentaliteetti löysi monia kannattajia. Bolshevikkiviha muuntui myöhemmin Venäjävihaksi.
Omaehtoista työskentelyä
Suurin osa maalariluokasta erosi Ateneumista. Tovekin siirtyi taidemaalari Sam Vannin oppilaaksi ja ensimmäiseen ateljeehensa yhdessä kolmen luokkatoverin kanssa. Tovea paljon vanhemmasta Vannista tuli hänen rakastettunsa. Suuren ikäeron ja miehen juutalaisuuden takia vanhemmat eivät hyväksyneet suhdetta. Kuitenkin GARM-karikatyyreissaan Signe-äiti käsitteli juutalaisuutta sensitiivisesti ja sympatialla.
Äidin jalanjäljissä Toven leipätyönä olivat lehtikuvitukset, karikatyyrit, kirjojen kannet, julisteet, kortit, koristeet ja mainokset. Hän oli julkaissut ensimmäiset runonsa, kuvituksensa ja kertomuksensa jo 1920-luvulla ja vuosina 1929-36 hän julkaisi jatkosarjana sarjakuvaa, kirjoja, novelleja sekä toimitti Ateneumin lehteä. Ateljeessa syntyneet öljyvärimaalaukset olivat ensimmäisessä näyttelyssä vuonna 1937, jolloin hänet valittiin myös Taitelijaseuraan.
1930-luvun alussa Tove piirsi GARM:iin pääasiassa rentoihin joka päivän tilanteisiin asettuvia pilakuvia. Kenties feminismin esiäiti ajatteli jo tuolloin, että ”yksityinen on poliittista”? Ovella kolkutteli kuitenkin suursota.
Vuonna 1934 Tove oli Elsa-tätinsä luona Saksassa, ja matkusti Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan. Hän näki Italiassa fasistimustapaitojen marsseja. Hitler oli toista vuotta vallassa. Päiväkirjassaan Tove purki inhoaan ja soimasi
Hitlerin puhetta.
Vuoden 1938 Pariisin ja Saksan reissulla Toven opinnot L ́École des Beaux Arts:ssa jäivät kahteen viikkoon kilpailuhenkisessä ja uusia opiskelijoita simputtavassa ilmapiirissä. Yksityisopintojen ja ikimuistoisen Bretagnen rantojen piirtämisen jälkeen ”Tove näki lähietäisyydeltä rajattoman yksinvallan ja militarismin riehuvan sekä kotimaansa sisällä että ulkopuolella”. ”Hän näki useampia Euroopan maita aikana, jolloin natsismi ja fasismi olivat huipussaan”.
Vuonna 1939, kun joka puolella Eurooppaa valmisteltiin sotaa, tavallisen matkustajan yhtä lailla kuin diplomaatin oli mahdotonta jäädä ulkomaille. Elsa-täti oli varoittanut Tovea puhumasta ja kirjoittamasta politiikkaa, koska kuuntelijoita ja kirjeenavaajia oli pikkukylissäkin. ”Kerro Signe-siskolleni, mitä näit omin silmin”, hän neuvoi. Kotiin palattua Toven poliittiset karikatyyrit alkoivat usein näkyä GARM:n kansissa ja sisäsivuilla.
Kun maailma muuttui viidakoksi
Siinä missä Signe-äiti oli tunnettu poliittisesta satiirista ja ilkeämielisistä muotokuvista, Tovelle olivat ominaisia jokapäiväisten tilanteiden humoristinen kuvaaminen ja luonnonkuvaus, silmiä hivelevät sommitelmat, joihin joskus yhdistyi taikamaailmaa. Hänen hempeässä tyylissään – usein myös surrealismilla ja mielikuvituksellisilla olennoilla silatuissa kuvissaan – ei ole kovin paljon myrkkyä, ei edes kun hän ivaa Stalinia ja Hitleriä. Naurunalaiseksi tekeminen, esim. Hitlerin esittäminen täysikasvuisena kauhukakarana, oli Toven tyyliä. Ehkä myrkyllisyyden välttäminen oli osin myös tietoista halukkuutta välttää sensuuria.
Tove alkoi syrjäyttää äitiänsä GARM:n kansikuvittajana vuosikymmenen lopulla. Lehdestä tuli hänelle vitriini, jossa esitellä erilaisia taitoja. ”Pidin työstäni GARM:ssa, koska sain ennen kaikkea kritisoida Hitleriä ja Stalinia sydämeni kyllyydestä”, hän kirjoitti.
Vuonna 1936 Tove Janssonin piirroksessa kotkapari istuu pesällään, jossa on isohkot poikaset. Ohi lentää kaksi pommeja pudottavaa hävittäjää. ”Voi, ei. Eivät kai ne muni uudelleen!”, toinen kysyy.
Pommit ja ruoka yhdistyvät toisessa piirroksessa, jossa vaimo istuu ruokapöydässä niukan aterian äärellä. Hakaristihihainen aviomies ojentaa häntä: ”Sinun ei kyllä pitäisi valittaa ruoasta. Niinkuin Göring sanoo, me emme tarvitse lihaa tai voita niin kauan kuin meillä on tykkejä”. Natsioppi, joka palvoi viikinkejä ja muinaisnorjalaisen mytologian sankareita ja vannoi arjalaisen rodun ylemmyyttä, vetosi joidenkin suomenruotsalaisten ylemmyydentunteeseen. Osa yhteisöstä suojeli natsinalkuja. Toven piirroksesta ei jää epäselväksi, kenen puolella hänen sympatiansa oli.
Kaikki maat valmistautuivat sotaan salaa tai avoimesti samalla kun tähdensivät julkisesti rauhaa ja yhteistyötä. Toven piirroksessa Vaarallinen leikki vuodelta 1937 Hitler, Goebbels ja Göring istuvat ruudilla, ohjuksilla, nitroglyseriinillä ja dynamiiteilla täytetyssä tilassa. Hitler vetelee heiveröisellä valtaistuimella yksitellen kukan terälehtiä mutisten ”sytyttää, ei sytytä”. Toiset kaksi ovat raapaisemaisillaan tulitikun.
Tove piirsi myös GARM:n syyskuun 1939 kannen Siitä vaan, jossa avonaisesta rautaovesta vapautuvat pedot leijona, karhu, tiikeri, käärme, susi, leopardi, hyeena ja gorilla. Vastauksena Saksan Puolan miehitykseen Britannia ja Ranska julistivat sille sodan Yhdysvaltojen pysyessä puolueettomana. Kansainliitto menetti täysin mahdollisuutensa toimia sodan syttymisen pidättelijänä ja mahtimaat olivat vapaat tekemään, mitä halusivat. Maailmasta oli tullut viidakko, toden totta.
Edelleen vuoden 1939 kuvaparissa Tove rinnastaa ”primitiivisen vaatetuksen” ”sivistyneeseen vaatetukseen”. Ensimmäisessä on alaston äiti kedolla kahden lapsen kanssa. Isommalla on puunlehti vaatteena, ja ritsa kädessä. Toisessa kuvassa lapsilauma mesoaa taistelussa keskenään päästä varpaisiin aseistettuina ja kaasunaamareissa, irti leikattuja elimiä ja verta jaloissaan.
Miesten sota
Tovelle sotavuodet merkitsivät jatkuvia yhteenottoja Faffanin kanssa. Sisällissota, jossa isä oli nuorena valkoisten puolella taistellut, oli muovannut häntä. Hän oli hehkuvan isänmaallinen ja palava antikommunisti. Hän vihasi kuin ruttoa kaikkea, mikä vivahti punaiseen tai oli kallellaan vasemmalle. Saksa oli hänen mielestään vapauttaja ja ystävä, kommunismi suurin uhka rakkaalle isänmaalle, hänen Suomelleen. Hän ei myöskään kätkenyt vastenmielisyyttään juutalaisia kohtaan, mikä raivostutti Tovea. ”Olen Feuer und Flamme (suom. tulta ja tappuraa) kaikessa mikä koskee
‘juutalaiskysymystä’...”, hän kirjoitti ystävälleen Eevalle.
Lokakuussa 1941, jolloin jatkosota oli ollut käynnissä kuukausia, Tove kirjoitti: ”Mieleen tulivat kaikki syyt miksen halua mennä naimisiin. Mies toisensa jälkeen ja ensimmäiseksi isä Faffan. Koko miesten lojaali, yhtenäinen ja suojeleva etuoikeuksien jalusta, heidän kiistattomat ja iskulauseilla varmistetut heikkoutensa, koko heidän epäjohdonmukaisuutensa ja viehättävä röyhkeytensä ja heidän poikaporukkansa joka pääsee näkyviin ilman sävyjen häivääkään ja pitää melua itsestään aamusta iltaan. Minulla ei ole varaa eikä aikaa avioitua kenenkään kanssa! En ehdi
ihailla ja lohduttaa”.
Hän jatkoi kirjettään: “Näen miten Faffan, kaikkein avuttomin ja epätietoisin, tyrannisoi meitä kaikkia, miten Ham on onneton koska on aina myöntynyt, puolustanut, antanut periksi, luopunut elämästään, eikä ole saanut tilalle mitään paitsi lapsia jotka sota voi tappaa tai joista se voi tehdä kielteisiä ihmisiä. Miesten sota! Näen miten työni käy, jos menen naimisiin. Sillä siitä ei pääse mihinkään, että minullakin on kaikki nuo naisten taipumukset lohduttaa, ihailla, alistua, luopua itsestäni. Minusta tulisi joko huono maalari tai huono vaimo. Enkä halua synnyttää lapsia, jotka tapetaan tulevassa sodassa ”.
Niin, muumit?
1930-luvun alkupuolellla Tove maalasi maisema-akvarelleja, joissa oli tummia peikkohahmoja. Ne ovat mustia muumipeikkoja maisemissa, jossa niitä ympäröi pelko, epätietoisuus ja ahdistus. Kolmas muumikuva oli kaikkein kohtalokkaimman ja kammottavan tuntuinen. Pitkä kapea kuono, kita ammottaa avonaisena, silmät ovat punaiset. Synkkä, pahaa ennustava olento, joka liittyy uniin, eksymisen tunteeseen, tyhjyyteen.
”Musta peikko syntyi kauan ennen sotaa. Se on varhainen merkki synkistä virroista ensimmäisissä kirjoissa kehittyvän muumiperheen vision takana”. Vaikka mustat muumit voidaan tulkita sekä ”paholaisen edustajiksi” että tekijänsä keinoksi melankolian kuvaamiseen, niiden syntymisen ajalla ja paikalla täytyy olla merkitys. Ensimmäiset muumiromaanit, Muumit ja suuri tuhotulva, 1945 sekä Muumipeikko ja pyrstötähti, 1946 ovat molemmat sota-ajalta. Pyrstötähtikirjan ”eskatologinen pimeys”, lopun ajan tunnelma, eroaa laadultaan Tuhotulvan raamatullisesta ja perinteisestä vedenpaisumusuhkasta.
Atomipommien pudottaminen Hiroshimaan ja Nagasakiin vaikutti kirjojen kirjoittamisen välissä. GARM:n elokuun 1946 kannen asekauppias toivottaa hyvästit rauhan enkelille maisemassa, jossa kukatkin muistuttavat ohjuksia. Olisi vaikea ajatella, ettei ydinpommi ole ollut kirjailijan mielessä.
Suruttomasti lainaillen. Ajatusten ja kuvien esiäitiä suuresti kunnioittaen
Kikka Rytkönen
