Amerikkalainen pitkän linjan pasifisti ja rauhanaktiivi David McReynolds menehtyi 17.8.2018. David oli yksi War Resisters’ League:n (WRL) tunnetuimmista aktivisteista ja toimi myös mm. War Resisters’ International:n (Kansainvälinen sodanvastustajien liitto) puheenjohtajana 1980-luvulla. Moni suomalainen tuntee hänet myös International Peace Bureau:n toiminnasta. David oli kahteen kertaan USA:n presidenttiehdokkaana, tuoden julki myös seksuaalisen suuntautumisensa: Hän on ainoa presidenttiehdokas, joka on ollut avoimesti pasifisti, sosialisti ja gay.
David syntyi Los Angeles:ssa 1929 baptistiseen perheeseen. Hän liittyi USA:n sosialistiseen puolueeseen ja WRL-järjestöön 1950-luvun alussa sekä kieltäytyi Korean sodan kutsunnoista. David opiskeli valtiotiedettä Kalifornian yliopistossa (UCLA) ja valmistui 1953. Muutama vuosi myöhemmin hän muutti New Yorkiin ja ryhtyi pasifistisen Liberation-lehden johtajaksi. WRL:n työntekijäksi hän siirtyi 1960-luvun alussa ja jatkoi aina eläköitymiseensä asti, jopa sen jälkeen hänet laskettiin WRL:n emeritustyöntekijäksi.
Vietnamin sodan aikana David toimi hyvin aktiivisesti aseistakieltäytymisen puolesta osallistuen mm. julkiseen kutsuntakorttien polttamiseen 1965. Hän kampanjoi kansainvälisen rauhanliikkeen, mm. WRI:n, silmien kääntämiseksi Vietnamin sodan pasifistiseen vastustamiseen. Pasifismissaan David oli aina johdonmukainen. Vastustaessaan USA:n Vietnamin sotaa, hän myös kritisoi Pohjois-Vietnamin ja FNL:n amerikkalaisten sotavankien kidutusta.
David toimi myös aktiivisesti 1970- ja 80-luvuilla rauhanliikkeen uudessa nousussa, jossa länsi- ja itäblokin ydinaseiden vastustaminen ja ihmisoikeuksien edistäminen oli keskeistä. Davidin toiminta WRI:ssä huipentui hänen puheenjohtajuuteensa 1986-8.
David oli useamman kerran ehdokkaana USA:n kansallisissa vaaleissa. Vuosina 1958 ja 1968 hän oli edustajainhuoneen ehdokkaana, vuosina 1980 ja 2000 Sosialistisen puolueen presidenttiehdokkaana ja vielä 2004 Vihreän puolueen senaattiehdokkaana.
Vaikka David oli oman maan kontekstissa hyvin radikaali, hän toimi rauhanliikkeessä maltillisena ja moniarvoista yhteistyötä korostavana. Hänellä oli myös loistava huumorintaju, jolla pystyi keventämään tiukkoja tilanteita. David kävi usein Suomessa ja viihtyi hyvin suomalaisten rauhanaktivistien seurassa.
Aktivismin lisäksi David harrasti valokuvausta, kuunteli musiikkia (hänellä oli valtava levykokoelma) ja oli suuri kissojen ystävä. Davidin kuolemaa jäi hänen sukulaisensa lisäksi suremaan suuri joukko rauhanaktivisteja ympäri maailmaa. Hänen viimeinen kissansa Shaman kuoli samana päivänä.
Thomas Hackman
Kirjoittaja tutustui David McReynoldsiin 1980-luvulla WRI:n toiminnan kautta ja oli säännöllisen epäsäännöllisesti yhteydessä häneen vielä tämän vuoden aikana.
Kuva: E. Hedermann